Avusteinen itsemurha tai eutanasia eivät ole Suomessa lainsäädännön mukaan mahdollisia, sen sijaan palliatiivinen sedaatio on. Lääkäri kertoo, mikä näiden ero on käytännössä.
Euroopassa eutanasian mahdollisuus on kirjattu lakiin Hollannissa, Luxemburgissa, Belgiassa, Espanjassa ja Portugalissa.
Sveitsissä ja Itävallassa avusteinen itsemurha on laillinen.
Italiassa avusteinen itsemurha voisi joissain tapauksissa olla sallittu tai ei aina rangaistava teko ja Saksassa se kuuluu lain harmaalle alueelle eli se ei ole yksiselitteisesti rangaistavaa, kertovat Medical press ja The Week.
Suomessa eutanasia on laiton. Itsemurhan avustaminen ei ole lähtökohtaisesti Suomessa rangaistavaa, koska sitä ei ole erikseen kriminalisoitu, eikä itsemurha ole lainvastaista.
Koska terveydenhuollon ammattihenkilöllä on erityinen suojeluvelvoite hoitamiaan potilaita kohtaan, voidaan olettaa, että teko [avusteinen itsemurha] ei jäisi ilman oikeudellisia seuraamuksia, huomauttaa Lääkäriliitto.
Oikeus arvokkaaseen kuolemaan ry:n tekemä ja yli 53 000 suomalaisen allekirjoittama kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta Suomessa luovutettiin eduskunnalle toukokuussa 2024. Aika näyttää, tuleeko Suomeen jonain päivänä eutanasian salliva laki.
Sairaille, kivuista tai muista elämänlaatua heikentävistä oireista kärsiville potilaille on kuitenkin olemassa palliatiivinen hoito ja yhtenä sen osana palliatiivinen sedaatio.
Lue myös: "Ajattelin, että isä on lähtenyt toipumaan" – miksi kuoleva virkoaa äkillisesti juuri ennen menehtymistään?
Koska palliatiivinen sedaatio on vaihtoehto?
Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan oireiden mukaista hoitoa.
Sen tarkoituksena ei ole hoitaa sairautta vaan sen oireita, jotta ihminen saisi kuolla kokien mahdollisimman vähän kärsimystä ja elää jäljellä olevan ajan mahdollisimman laadukkaasti.
Palliatiivinen sedaatio voidaan tehdä vakavasti sairaalle, palliatiivisessa hoidossa olevalle potilaalle, jos kipua tai muita sairauden oireita ei pystytä lievittämään riittävästi, jotta ihminen voisi olla hereillä siihen saakka, kunnes kuolee.
Ihminen, joka saa diagnoosin tappavasta sairaudesta, voi kirjata toiveen palliatiivisesta sedaatiosta hoitotahtoonsa.
Myös terve ihminen voi kirjata ennakoivaan hoitosuunnitelmaan ja hoitotahtoon, että haluaa hänelle tehtävän palliatiivisen sedaation siinä tapauksessa, jos hän joutuu vaikkapa onnettomuuteen tai saa aivoinfarktin, eikä itse pysty päättämään hoidoistaan enää ja vammat johtaisivat väistämättä kuolemaan .
Palliatiivista sedaatiota käytetään siinä tapauksessa, jos muilla keinoin oireita ei pystytä lievittämään riittävästi.
Lue myös: Miten lapselle tulisi puhua kuolemasta? Psykiatrin ja lapsensa menettäneiden neuvot – "Lapsi ei ymmärrä, jos kerrot, että ihminen nukkui pois"
Nukutettuna kohti kuolemaa
Käytännössä palliatiivinen sedaatio tehdään käyttäen samoja lääkkeitä, joita annetaan nukutusta vaativaan leikkaukseen menevälle potilaalle.
– Potilas pidetään lääkkeillä nukutettuna siihen asti, kunnes sairaus lopulta johtaa kuolemaan. Palliatiivisen sedaation aikana myöskään ravitsemushoitoa tai muita elämää ylläpitäviä hoitoja ei enää jatketa, kertoo tuhansia palliatiivisia potilaita hoitanut lääkäri Kaisa Rajala.
– Potilas kokee luonnollisen kuoleman, mutta oirelääkittynä eli nukutettuna. Sedaatio ei lyhennä elinikää.
Katso myös video: Jokainen ilta voi olla 6-vuotiaan Lian viimeinen – "Viikkokin on pitkä aika" (juttu jatkuu videon alla)
8:17
Lue myös: Lia sairastui vakavasti 2-vuotiaana – nyt äiti valmistautuu tyttärensä lähestyvään kuolemaan
Näin eutanasia toteutettaisiin
Eutanasialla tarkoitetaan potilaan vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä tapahtuvaa tarkoituksellista potilaan elämän lopettamista lääkkeillä.
Jos eutanasia olisi Suomessa laillinen, se toteutettaisiin todennäköisesti antamalla potilaalle tappava määrä joko hengityksen lamaavaa tai sydämen pysäyttävää lääkettä, kun potilas on ensin rauhoitettu rauhoittavilla lääkkeillä.
Lääkäri voisi antaa potilaalle oikean määrän lääkettä esimerkiksi suoniyhteyden kautta.
– Joissain maissa lääkäri annostelee oikean määrän lääkettä valmiiksi ja potilas itse ottaa lääkkeet. Tästä tavasta puhutaan avusteisena itsemurhana, Rajala kertoo.
Kansainvälistä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon viikkoa vietetään 7.10.–13.10.2024. Viikon tarkoituksena on lisätä ja vahvistaa kansalaisten, ammattilaisten ja päättäjien tietoisuutta palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta.
Lue myös: Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Medical press, The Week.
Artikkelia korjattu 14.10.2024 klo 9.23: Korjattu tietoa avustetun itsemurhan laillisuudesta Suomessa. Avustettua itsemurhaa ei ole kriminalisoitu Suomessa.