Eva: Suomalaisten äänestysinto EU-vaaleissa kasvanut

Näin eurovaaliehdokkaat vastasivat MTV:n Minitentissä 2:46
Näin eurovaaliehdokkaat vastasivat MTV:n Minitentissä

Suomalaisten äänestysinto EU-vaaleissa on kasvanut verrattuna edellisiin EU-vaaleihin, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan keväällä teettämästä Arvo- ja asennetutkimuksesta.

56 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi aikovansa äänestää varmuudella tämän vuoden eurovaaleissa. Vuoden 2019 vaaleissa ääntään käytti vain 43 prosenttia suomalaisista.

13 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti jättävänsä tämän vuoden vaaleissa äänestämättä joko todennäköisesti tai varmuudella.

Äänestysinto oli vilkkaampaa jo tiistaina päättyneessä ennakkoäänestyksessä, jossa äänioikeuttaan käytti 25,5 prosenttia Suomessa asuvista äänioikeutetuista. Vuoden 2019 vaaleissa ennakkoon äänesti vain 21,2 prosenttia.

Demarit epävarmoina

Innokkaimmin uurnille ovat kyselyn mukaan suuntaamassa RKP:n äänestäjät, joskin puolueen tulos on pienestä vastaajamäärästä johtuen vain suuntaa antava. Suurista puolueista epävarmuus on suurinta SDP:n äänestäjissä, joista vain 53 prosenttia sanoo varmuudella löytävänsä tiensä äänestyspaikalle.

Vihreiden ja kokoomuksen äänestäjistä 73 prosenttia on varma äänestämisestään, keskustalla vastaava luku on 70 prosenttia. Vasemmistoliiton kannattajista varmuudella äänestää 67 prosenttia, perussuomalaisista 55 prosenttia.

Kristillisdemokraattien kannattajista varma äänestämisestään on 46 prosenttia, Liike Nytin äänestäjistä 39 prosenttia.

Kysely tehtiin maaliskuun puolivälissä. Siihen vastasi reilut 2 000 ihmistä Manner-Suomesta. Kyselyn virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Lue myös:

    Uusimmat