Kirjeenvaihtajan kommentti: Brysselissä alkaa nuorallatanssi – epäonnistumisen seuraukset olisivat ennennäkemättömät

3:40img
Ursula von der Leyen jatkaa komission puheenjohtajana – Kaja Kallakselle huippupesti
Julkaistu 28.06.2024 19:51
Toimittajan kuva
Janne Puumalainen

janne.puumalainen@mtv.fi

@puumajanne

Ursula von der Leyen joutuu tanssimaan nuoralla varmistaakseen itselleen riittävän tuen, kirjoittaa MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen.

EU-maiden johtajat pääsivät viime yönä päättyneessä tärkeässä huippukokouksessaan sopuun EU:n johtotehtävien jakamisesta.

Pesteistä tärkein, eli komission puheenjohtajuus, meni tehtävää viisi viime vuotta hoitaneelle Ursula von der Leyenille

Esityksen nimityspaketista olivat ennen kokousta neuvotelleet kuusi johtajaa, joihin kuuluivat muun muassa Puolan Donald Tusk, Saksan Olaf Scholz ja Ranskan Emmanuel Macron. Neuvottelijat edustivat EU:n poliittisia keskiryhmiä eli keskustaoikeistoa (EPP), demareita (S&D) sekä liberaaleja (RE).

Kolmikolla on eurovaalienkin jälkeen niukka enemmistö Euroopan parlamentissa, ja suurin osa Eurooppa-neuvoston pääministereistä ja presidenteistä edustaa jotain näistä puolueryhmistä.

Lue myös: Orpo pitää von der Leyenin ja Kaja Kallaksen valintaa Suomelle hyvänä

Meloni kritisoi kokousta kovasanaisesti

Ennen kokousta Italian pääministeri Giorgia Meloni kritisoi kovasanaisesti tapaa neuvotella huippupestien jaosta. Hän kutsui sitä epädemokraattiseksi ”oligarkiaksi”, jossa kansan mielipide sivuutetaan.

Melonin edustama EU-parlamentin maltillisempi laitaoikeistoryhmä ECR oli vaalien suurin voittaja, mutta se jäi ilman vaikutusvaltaa nimityksissä. Tällä hetkellä siitä näyttää tulevan kolmanneksi suurin, kun uusi parlamentti heinäkuussa kokoontuu.

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Meloni sai kokoussalissa ymmärrystä, mutta häntä ei saatu taivuteltua sovun taakse.

Meloni äänesti von der Leyenin kohdalla tyhjää, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Antonio Costan ja ”EU:n ulkoministerin” Kaja Kallaksen kohdalla vastaan.

Melonin ja Unkarin Viktor Orbánin äänistä huolimatta nimityspaketti meni läpi, kun yksimielisyyttä ei vaadittu.

Lue myös: Huippukokouksen toinen päivä peruttiin: EU:n poliittiset johtajat hyväksyivät nimipaketin

Nuorallatanssia EU-parlamentissa

Seuraavaksi huomio siirtyy Eurooppa-neuvostosta Euroopan parlamenttiin. Von der Leyen tarvitsee itsensä ja ohjelmansa taakse 720 mepistä vähintään 361.

EPP:llä, S&D:llä ja RE:llä on keskenään 399 paikan enemmistö, mutta sitä ei pidetä riittävän vahvana. Viisi vuotta sitten niiden enemmistö oli vahvempi, mutta von der Leyen selvisi äänestyksestä historiallisen niukalla yhdeksän äänen erolla.

EU-parlamentissa ei ole samanlaista ryhmäkuria kuin monissa kansallisissa parlamenteissa. Suljetussa lippuäänestyksessä rivit lisäksi rakoilevat herkästi.

Esimerkiksi EPP:ssä istuvan Ranskan tasavaltalaispuolueen tiedetään jo ennalta suhtautuvan von der Leyenin jatkoon kriittisesti.

Melonin tyhjä ääni neuvostossa saattoi olla viesti siitä, että hänen puolueensa Italian veljien 24 meppiä voivat olla vielä ostettavissa, jos Italia saa kädenjälkensä komission työohjelmaan tai salkkujakoon.

Giorgia Meloni AOP

Unkarin Viktor Orbán ja Italian Giorgia Meloni olivat ainoat EU-johtajat, jotka eivät hyväksyneet nimityspakettia.

Edessä hikiset viikot

Liika kurottaminen oikealle Melonin ja muun maltillisen laitaoikeiston suuntaan voisi tarkoittaa äänten menettämistä demareilta ja liberaaleilta. Jos taas von der Leyen katsoo liian pitkään vasemmalle vihreisiin, alkaa konservatiivisin laita EPP:stä vuotaa.

Komission puheenjohtajaehdokkaalla on siis edessään nuorallatanssi, jonka lopputulos selviää vasta, kun äänet on luettu. Mahdollisuuksia onnistua on vain yksi.

Von der Leyenin ohella monella muulla poliitikolla ovat edessään hikiset viikot, kun enemmistöä pyritään varmistamaan hänen ja hänen ohjelmansa taakse. 

Jos nimitysehdotus kaatuu, on keskiryhmien välinen luottamus mennyt eikä varasuunnitelmaa komission puheenjohtajaksi ole. Koittaisivat ennennäkemättömät ajat, joissa EU:n toimintakyky olisi ainakin jonkin aikaa vaakalaudalla.

Äänestys on edessä todennäköisesti jo heinäkuun puolivälin tienoilla Strasbourgissa.

Lue myös: Italian pääministeri kommentoi natsitervehdyskohua – viikkojen hiljaisuuden jälkeen

Tuoreimmat aiheesta

EU