Katupöly pöllyää asfaltin yllä, kun autot matelevat Helsingin Sörnäisissä iltapäiväruuhkassa. Keltaiset narsissit koristavat kerrostalon ovien reunaa.
Haastatteluun saapuu hyväntuulinen Evelin. Hän vaikuttaa iloiselta, mutta hieman jännittyneeltä. Se johtuu siitä, että Evelin on menossa ensi viikolla elämänsä toiselle ulkomaanmatkalle.
– Jännittää ihan kamalasti. Sen edellisen kerran, kun olin ulkomailla, ei ollut niin mukavaa.
Reissu meni pitkälti juhliessa. Juhliessa meni myös pitkälti viimeiset 12 vuotta. Tai niin Evelin luuli, mutta juhlimisen alla piili kuitenkin syvää pahaa oloa.
Evelin on entinen huumeidenkäyttäjä. Sen myöntämisessä itselleen meni kaksitoista vuotta. Liian monta, hän ajattelee nyt. Se johtuu myös ympäröivän yhteiskunnan asenteista, Evelin pohtii.
– Kun kerroin monelle läheiselleni, että olen hakeutunut hoitoon, monen reaktio oli, että 'en tiennyt huumeongelmasi olevan niin paha'.
Evelin pohtii, miksi stereotypia huumeongelmasta on niin pinttynyt.
– Täytyykö ihmisen olla ojan pohjalla piikittämässä heroiinia, ennen kuin saa apua?
Kaikki alkoi viikonloppujuhlinnasta
Evelin on ollut nyt vuoden raittiina.
Huumekokeilut alkoivat aikoinaan viikonloppujuhlinnalla. Työviikon päätteeksi kokoonnuttiin jonkun ystävän asunnolle, korkattiin viinipullo, laittauduttiin ja kuunneltiin musiikkia.
Tutut tanssiklubit ja ihmiset kutkuttivat, vapaudentunne tuntui huumaavalta.
Kuulostaa monen nuoren aikuisen viikonlopun vietolta.
Pikkuhiljaa kuvioihin tulivat amfetamiini, kannabis, bentsodiatsepiinit, kokaiini ja ekstaasi, ja juhlinta alkoi pyöriä yhä enemmän yhden asian ympärillä: huumeiden.
– Ajattelin, että tämähän on kätevää, kun ei tarvitse juoda niin paljon. Olimme niin olevinamme maailman omistajia. Huumeiden avulla jaksoi juhlia pidempään ja valvoa koko viikonlopun yli.
Evelin muistaa tarkkaan ensimmäisen kerran, kun kokeili huumeita. Muutama kaveri käytti huumeita, mutta Evelin oli aina tähän asti kieltäytynyt kokeilemasta.
– Kerran sitten päädyimme jatkoille klubilta yhden ystäväni asunnolle. Siinä oli sellaista tietynlaista painostamista, että kokeile nyt, ja siitä se sitten lähti.
Lue myös: Ainutlaatuinen raportti valmistumassa: Kaikki nuorten yliannostuskuolemat tutkitaan – poliisi ei enää sakota huumenuoria, vaan haluaa auttaa hoitoon
"Pikkuhiljaa menetin mielenterveyteni"
Nuoruusvuosien viikonloput menivät huumeiden avulla valvoessa. Työpäivät rämmittiin läpi vain viikonloppua odotellessa. Alkuviikko meni krapulassa ja huumelaskuissa, joita korjatakseen Evelin käytti rauhoittavia bentsodiatsepiineja.
Kunnes tulevaan viikonloppuun mennessä toivuttiin – ja tehtiin sama uudestaan.
Tunteiden hallinta oli vaikeaa. Evelin ajattelee olleensa kaiken aikaa herkillä, äkkipikainen ja vihainen.
– Pikkuhiljaa menetin mielenterveyteni. Huumelaskut olivat järkyttäviä. Monesti sunnuntaina jouduin menemään päivystykseen pyytämään rauhoittavia, jotta saisin edes unta.
Evelin alkoi kärsiä masennuksesta ja itsetuhoisuudesta. Hän koki, että viiltely helpotti hetkellisesti sietämättömiä vieroitusoireita. Kaksi kertaa Evelin yritti riistää itseltään hengen.
– Käyttö alkoi olemaan pakonomaista. Koen, että se oli tosi iso valhe itselleni, että vaan viihdekäytän. Oikeutin sillä käyttöä itselleni.
Evelinille alkoi kertyä sairauspoissaoloja töistä. Työnantaja hermostui, hyviä työpaikkoja meni alta. Ihmissuhteet murenivat.
Viihdekäyttö luisui kohti hallitsematonta.
Repaleinen lapsuus
Kun Evelin oli pieni, hän pakeni äidin ja isäpuolen tappeluita sängyn alle. Äiti joutui usein isän pahoinpitelemäksi. Henkinen ja fyysinen väkivalta oli lapsuudenkodissa alati läsnä. Äiti ja isä joivat paljon, ja kotona oli usein tuntemattomia ihmisiä.
– Koko lapsuuteni oli täynnä pelkoa ja turvattomuutta.
Evelinin perhe oli monella tapaa vähäosainen. Kavereilla oli hienommat vaatteet, eikä harrastuksiin ollut rahaa. Kun kotoa oli teepussit loppu, juotiin kuumaa vettä ja sokeria.
Yhden turvallisen aikuisen Evelin kuitenkin muistaa: isoäidin.
– Mummi kävi usein hakemassa meille ruoka-avusta ruokakasseja. Hän oli läsnä.
Kun Evelin täytti 11, äiti oli kadonnut usean päivän ryyppyreissulle. Mummo oli muistanut kuitenkin syntymäpäivän ja piilottanut suklaarasian keittiöön.
Vanhempana Evelinille selvisi, ettei hänen isä ollutkaan biologinen isä. Sisaruksia kohdeltiin eriarvoisesti. Se nakersi nuoren tytön itsetuntoa. Ulkopuolisuuden tunne oli läsnä jopa omassa perheessä.
– Tietyllä tapaa minulla oli esikoisen taakka, koska olin paljon vanhempi kuin pikkusisareni. Vastuu valui usein minulle. Minulla on paljon muistoja lapsuudesta, joissa hoidimme kotia ja sisaruksia yhdessä mummon kanssa.
Teini-iässä Evelinin kokema pelko muuttui vihaksi.
– Muistan, kuinka huusin äidilleni, kun hän makasi krapulassa sohvalla, että toivon, että sä kuolet. Olin kiukkuinen, äkkipikainen ja levoton, Evelin muistelee.
Katkeruutta Evelin kantoi pitkään mukanaan. Kunnes aikuisiällä viha alkoi patoutua pikkuhiljaa masennukseksi.
– Huumeet turruttivat vihan.
Lue myös: Annu kirjoitti 8-vuotiaana runon, joka päätyi hänen hautakiveensä vain 10 vuotta myöhemmin – tällainen on hänen tarinansa
Äiti hylkäsi
Teini-ikäisestä Evelinistä kasvoi nuori aikuinen. Äiti, sisarukset ja Evelin lensivät ulos perheen yhteisestä kodista, kun Evelin oli 17-vuotias. Vuokrarästejä oli liikaa. Perhe sai kaupungin kriisiasunnon. Vajaa vuoden kuluttua Evelinille rakas isoäiti menehtyi.
Evelinin tultua täysi-ikäiseksi asunto otettiin Evelinin nimiin. Muutama vuosi sen jälkeen äiti jätti perheensä.
– Yhtäkkiä äiti vaan ilmoitti, että hän muuttaa ulkomaille.
Kuusi ja yhdeksän vuotta nuoremmat sisarukset otettiin huostaan. Esikoiselle jäi kaikki vastuu: asunnon siivoaminen, sisarusten asumiskuvioiden järjestäminen, asunnosta luopuminen, rästilaskut.
– Samoihin aikoihin mummoni kuoli. Jäin tyhjän päälle.
Silloin huumeet tulivat Evelinin elämään, hitaasti mutta varmasti.
6:56
Katso yllä reportaasi Helsingin kaduilta: Suomessa kuolee nuoria huumeisiin suhteessa eniten koko Euroopassa.
Voiko huumeita käyttää hallitusti?
Mitä viihdekäyttö on?
Termi on kiistelty, sillä huumausaineiden käyttö ja hallussapito on laitonta Suomessa. Riippuvuudelle altistavat perinnölliset tekijät ja sosiaalisen oppimisen kokemukset varhaisemmassa elämässä.
– Olin ujo ja herkkä lapsi, ja tavallaan huumeet tarjosivat mahdollisuuden tuntea itsensä rohkeaksi ja kokeilla rajoja. Kaveriporukka oli minulle se perheeni. Olin osa jotakin. Elämä tuntui huolettomalta ja hyvältä, Evelin sanoo.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan viihdekäytöllä tarkoitetaan yleisimmin huumausaineiden tai muiden päihdyttävien aineiden vapaa-ajalla tapahtuvaa hallittua ja satunnaista käyttöä, jonka seuraukset käyttäjä kokee pääosin myönteisiksi.
Yksilöllisiä eroja myönteisten vaikutusten kokemuksissa on.
Huumeidenkäytön suhteen sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat kannustavat aina varhaiseen puuttumiseen. Todennäköisyys toipumiselle ja irti pääsemiselle on korkeampi, mitä aikaisemmin puututaan.
– Vaikea sanoa, olisiko oma huumeidenkäyttöni jatkuessaan johtanut suonensisäiseen käyttöön. Viimeisinä käyttövuosina en saannut huumeista enää sitä tunnetta, jota jahtasin. Olisiko se sitten mennyt suonensisäiseen käyttöön, en tiedä.
Yksi kohtaaminen johti toipumiseen
Kunnes kaksitoista vuotta myöhemmin, yksi kohtaaminen pelasti Evelinin.
Takana oli toinen itsemurhayritys. Työkaveri oli huomannut Evelinin pahan olon. Tämä ohjasi Evelinin Harjulaan, joka tarjoaa apua riippuvuudesta toipuville ja heidän läheisilleen.
– Minulla oli noin vartti aikaa jutella päihdetyöntekijän kanssa ennen tämän seuraavaa tapaamista. Vuodatin sinä aikana kaiken, mitä pystyin. Se oli sekavaa puhetta, en muista itsekään, mitä kaikkea tuli sanottua.
Muutama ratkaiseva minuutti kuitenkin riitti ammattitaitoiselle päihdetyöntekijälle nähdä, mistä Evelinin kipu kumpusi.
– En jaksanut enää käyttää, mutta en osannut lopettaa.
Kipuilua toipumismatkalla
On ratkaisevaa tarjota tukea huumeidenkäyttäjälle juuri silloin, kun hän haluaa muuttua. Huumeidenkäyttäjän elämä – ja samoin tunteet – ovat usein kaoottisia, ja hetkessä mieli voi muuttua. Pahaa oloa voidaan esimerkiksi lähteä helpottamaan taas huumeilla, ja motivaatio toipua on taas poissa.
Evelin pääsi Myllyhoitoon. Se on yhteisöllinen päihdekuntoutuksen muoto, jossa päihderiippuvuus nähdään sairautena, josta toipuminen edellyttää raittiutta.
Kipuiluakin toipumismatkalle on mahtunut.
– Hoitolaitoksessa jokaisen piti kertoa oma tarinansa. Vastustelin kokoontumista, mutta menin. Kun tuli oma vuoroni, romahdin täysin, Evelin muistelee.
Tunteet heilahtelivat, ja hän oli vähällä luovuttaa pienimmistäkin asioista.
– Kerran halusin mennä, koska koiraltani löytyi punkki.
Lue myös: Espoolainen Elisa kuoli huumeisiin vain 21-vuotiaana – "Ensimmäinen reaktioni oli, että nytkö se tapahtui"
Kohti uutta
Tahdonvoima. Sen Evelin nimeää yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi toipumistiellään.
– Välillä on kyllä vaikeaa nipistää itseään, että mitä tämä nykyinen elämä oikein on. Elän tavallisen ihmisen arkea, Evelin kertoo.
Uusi asunto löytyi muutama kuukausi sitten. Evelin on menettänyt luottotietonsa, joten asunnon saaminen oli hankalaa. Vihdoin yksi vuokranantaja halusi luottaa Eveliniin.
– Se tuntuu hyvältä, että kun on rehellinen ja avoin, ihmiset haluavat antaa uusia mahdollisuuksia.
Toipuminen on kesken, mutta varovasti hän uskaltaa myös unelmoida. Evelin haaveilee työskentelystä nuorten parissa, joilla on vaikeuksia kotona sekä päihdeongelmia.
– Tuntuu, että sillä saralla minulla olisi annettavaa.
"Pitkään ajatus, etten ansaitse hyvää elämää"
Myös itsearvostuksen puute ohjasi päihteidenkäytön pariin, hän pohtii nyt. Nyt Eveliniä ympyröivät ihmiset, jotka kunnioittavat hänen päihteettömyyttään ja kannustavat unelmissa. Vanhoja ystäviä on myös palannut elämään takaisin.
– Tavallaan itselläni oli pitkään se ajatus, etten ansaitse hyvää elämää.
Kuntoutuksessa Evelin on oppinut tunteiden säätelyä. Hän saa myös vertaistukea erilaisista ryhmistä ja sosiaalisesta mediasta, jossa jakaa myös itse huumemenneisyyttään ja toipumistaivaltaan avoimesti. Olennaista on ollut myös ymmärtää, mitä addiktio todella on – päihdesairaus.
– Välillä saan pelkotiloja, että elän vankilassa, jossa kaikki on kiellettyä. Että muut juovat viiniä ulkona ja minä olen vain kotona. Kutsun sitä päihdedemoniksi. Se aina oireilee välillä, mutta sille ei saa antaa periksi.
Viihdekäyttöön Evelin ei usko käsitteenä.
– Viihdekäyttö on yksi iso valhe. Siitä tulee normaalia, että käytetään huumeita joka viikonloppu, vaikka se ei ole normaalia. Ihmisten persoonallisuus muuttuu. Heidän elämänhallinta ja mielenterveys hajoaa. Pitkään valehtelin itselleni viihdekäytöstä. Todellisuudessa jossain alitajuntani sopukoissa aina tiesin, että ei tämä ole viihdekäyttöä.
Edelleen tärkeää on hoidon piirissä oleminen. Evelinillä on tänäkin päivänä sama päihdetyöntekijä, joka kohtasi hänet aikoinaan ensimmäisen kerran ja ohjasi avun piiriin.
– Muutama minuutti toisen ihmisen läsnäoloa voi muuttaa ihmisen elämän. Minä olen elävä esimerkki siitä.