Jaana Niirasen pahin pelko toteutui, kun poliisit ilmestyivät hänen porraskäytäväänsä lokakuussa 2019. Suomi on Euroopassa alle 25-vuotiaiden huumekuolemien kärkimaa.
Kerrostaloasunnon olohuonetta valaisee poikkeuksellisen kaunis tammikuinen valo. Jaana Niiranen puuhastelee keittiössä hyväntuulisesti.
Karjalanpiirakoiden tuoksu leijailee asunnossa.
Jaana istahtaa olohuoneensa sohvalle. Katse risteilee vieressä olevalle hyllylle. Se on täytetty pehmoleluilla, lampuilla ja himmeästi valaistuilla enkelipatsailla.
Hopeisissa kehyksissä on valokuva nuoresta naisesta, joka hymyilee hieman kameralle. Kuvan vieressä on kynttilä, jonka Niiranen sytyttää.
– Varsinkin loppuaikoina, kun näin, kuinka väsynyt ja loppu Annu oli, niin joskus ajattelin, että pääsisipä tuo tyttö pois täältä.
Kiltti ja kielellisesti lahjakas lapsi
Annariina Niiranen, lempinimeltään Annu, syntyi tammikuussa 2001. Kun Annu oli pieni, äiti ajatteli tytön olevan helppo lapsi. Annu oli kiltti, herkkä ja ujo – myös hirvittävän omapäinen.
– Se näkyi myöhemmin Annun reissuillakin. Annu pyysi lupaa lähteä Helsinkiin, ja vaikka sanoin ei, hän lähti silti.
Koulunkäynti sujui vaivatta. Lukemaan ja kirjoittamaan Annu oppi viisivuotiaana, ja teini-ikäisenä kirjahyllyssä notkui englanninkielisiä kirjoja.
Annu kirjoitti paljon tarinoita ja runoja. Yksi Annun runoista on jäänyt vaivaamaan äitiä erityisesti.
– Olen pohtinut usein, kuinka kahdeksanvuotias kirjoittaa tuollaisen runon?
Niiranen näyttää säilyttämiään Annun piirrosvihkoja ja perheen valokuva-albumeja. Tytön kädenjälki on tarkka.
Eräässä valokuvassa Annu on taiteillut yksityiskohtaiset kynsikoristeet, teini-iän kuvissa meikki on taitavasti viimeistelty.
Lue myös: Espoolainen Elisa kuoli huumeisiin vain 21-vuotiaana – "Ensimmäinen reaktioni oli, että nytkö se tapahtui"
Annu kirjoitti paljon tarinoita ja runoja.
Vaikeudet alkoivat rippikouluiässä
– Annu oli verbaalisesti ja taiteellisesti hyvin lahjakas. Annu kirjoitti joskus päiväkirjaan, että on ihanaa olla lapsi. Pohdin, tuntuiko aikuiseksi kasvaminen niin kivuliaalta, että se osaltaan ajoi huumeidenkäyttöön.
Äidistä tuntuu kuitenkin tärkeältä, että Annu koki lapsuutensa onnelliseksi.
– Se purkaa stigmaa siitä, että huumeidenkäyttäjillä olisi aina vaikeat kotiolot tai lapsuus.
Vaikeudet alkoivat murrosiässä rippikoulukesän jälkeen.
Aiemmin kotona viihtynyt tyttö alkoi viettää iltoja kaupungilla kavereiden kanssa.
Ensimmäinen poikaystävä löytyi rinnalle. Tämän kanssa Annu vietti tiiviisti rippikoulukesän yhdessä.
Poikaystävä joutui kuitenkin muuttamaan pois Suomesta äitinsä kanssa oleskeluluvan päätyttyä. Annu otti eron raskaasti.
– Tämän jälkeen asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan.
Tuli uusia kavereita, joita äiti ei enää tuntenut. Postiluukusta tipahti nimettömiä lastensuojeluilmoituksia.
Niissä nousi esiin huoli siitä, että Annu liikkuu epämääräisessä kaveriporukassa.
"Huumeongelma ei kosketa, kunnes se sattuu omalle kohdalle"
Äidilleen ja sosiaaliviranomaisille tytär ei kertonut mitään. Äiti ei halunnut uskoa, että tytär käyttäisi päihteitä.
– Koko huumemaailma oli minulle täysin vieras. En tiennyt, että Joensuun kokoisessa kaupungissa edes liikkuu huumeita.
Huumeriippuvuus vaikuttaa myös läheisiin. Myös Annun äiti alkoi luisua kohti aikaisemmin täysin tuntematonta huumemaailmaa.
– Ehkä tämä on huumekeskustelussa myös se ongelma. Usein ajatellaan, että tämä ei koske meitä. Niin minäkin ajattelin, kunnes se sattui omalle kohdalle.
Yhdeksännen luokan jälkeen Annu haki parhaan kaverinsa kanssa ammattikouluun matkailulinjalle. Kaverit olivat Annulle tärkeitä, ja miellyttämishalu kova.
Lukupäätä lukioonkin olisi ollut, äiti pohtii. Samoihin aikoihin Annu tapasi uuden pojan, joka käytti huumeita. Annu oli 17-vuotias muuttaessaan pois kotoa ja pojan kanssa yhteen. Huumeidenkäyttö paheni.
Kannabiksen ja amfetamiinin lisäksi Annu alkoi käyttää bentsodiatsepiineja.
Lue myös: Kokaiinin käyttö on kasvanut rajusti pääkaupunkiseudulla – jätevesitutkimuksessa amfetamiiniakin yleisempää
Bentsodiatsepiinit ovat reseptilääkkeitä, joita myönnetään muun muassa paniikkihäiriöön, ahdistukseen sekä univaikeuksien hoitoon. Ne on kuitenkin tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön, sillä riippuvuus syntyy helposti.
Bentsodiatsepiinien teho katoaa vähitellen, ja siksi käyttäjä pyrkii usein kasvattamaan lääkeannoksia. Nopeasti lopetettu lääkitys taas aiheuttaa vaikeita vieroitusoireita, jolloin lääkkeeseen palataan helposti takaisin.
Annu erosi poikaystävästään, päätti lopettaa koulun ja muuttaa Ouluun uuden poikaystävän perässä. Suhde oli väkivaltainen ja huumeidenkäyttö paheni.
– Kävin viemässä heille ruokaa ja siivoamassa asuntoa. Yritin roikkua Annun elämässä kiinni, äiti kuvailee.
Annu kielsi huumeidenkäytön
Pahinta äidille oli avuttomuuden tunne toisen pahan olon äärellä. Niiranen kuvailee, kuinka vaikeaa oli saada apua tyttärelle, joka ei myöntänyt omaa ongelmaansa.
Aina, kun äiti koitti puhua asiasta, Annu kielsi, pyörsi ja selitteli kaiken.
Riitoja syntyi, ja tytär lähti ovet paukkuen kotoa.
– Annu lähti muutamaksi viikoksi Helsinkiin. Kun hän tuli takaisin, hän oli aivan karmean näköinen ja laihtunut aivan luurangoksi. Katsoin häntä ja ajattelin, ettei tuo voi olla minun tyttöni, äiti muistelee.
Annu ei halunnut hoitoon
Viimeinen vuosi ennen Annun kuolemaa oli sekava ja kaoottinen. Mukaan oli tullut bentsojen, kannabiksen ja amfetamiinin lisäksi Subutex.
Subutex eli buprenorfiini on pitkävaikutteinen opiaatti. Alun perin buprenorfiinia käytettiin lääkityksenä voimakkaisiin kipuihin, kunnes sen havaittiin sopivan opioidiriippuvaisten vieroitus- ja korvaushoitolääkkeeksi.
Myös Suomessa käytetään korvaushoidossa buprenorfiinia käytössä Suboxone-nimellä tai injektiona Buvidal-nimellä.
Korvaushoidon kriteerit ovat kuitenkin tiukat ja useimmiten annoksen saa terveysasemalla. Kritiikin mukaan osa korvaushoitolääkkeistä vuotaa silti katukauppaan, sillä pidemmällä hoidossa olevat saavat lääkkeitä myös mukaansa.
Nykyisin buprenorfiini on syrjäyttänyt heroiinimarkkinat Suomessa lähes täysin.
Suurin osa bubrenorfiinista tulee laittomasti ulkomailta katukauppaan. Suomessa heroiinin saatavuus heikkeni 2000-luvun alun jälkeen Afganistanin sodan oopiumtuotannon heikkenemisen myötä.
Annu katosi milloin Ouluun, milloin Helsinkiin. Yhdellä reissulla hänet ryöstettiin.
– Sanoin Annulle monesti, että sinulla on ongelma, ja sinut on saatava hoitoon. Mutta Annu ei suostunut.
Koulunkäynti oli Annulle helppoa.
"Tuijotin vain Messenger-pallukkaa"
Äiti ei muista ajanjaksosta paljoa – hän muistaa käyneensä töissä ja tuijottaneensa Messenger-pallukkaa.
– Se vihreä pieni pallukka todisti minulle, että tyttäreni on hengissä.
Arkea varjosti valtava, lakkaamaton huoli ja kuolemanpelko. Äiti muistaa lukuisat kerrat, jolloin soitti toiselta paikkakunnalta käsin poliisin ja ambulanssin tyttärelleen.
Toisinaan joku Annun kavereista soitti, että tytär on taju kankaalla ja ei herää millään. Poikaystävien kanssa ihmissuhteet olivat riitaisia ja väkivaltaisia.
Vuosia myöhemmin äiti tuntee olleensa liian sinisilmäinen ja helposti vietävissä. Hän ei osannut eikä halunnut epäillä tyttärestään mitään. Äiti on pohtinut tuhansia kertoja, mitä olisi voinut tehdä toisin.
Pettymysten kierre
Muutamia toivon kipinitä syttyi välillä. Annu oli hoitolaitoksessa kolme viikkoa, minkä jälkeen huumeet jäivät ja opinnot jatkuivat.
Annu sai kontaktin nuorisopsykiatriselle poliklinikalle. Psykiatriseen sairaanhoitajaan syntyi luottamussuhde, kunnes työntekijä vaihtui. Aikoja peruttiin.
Masennukseen ei voitu määrätä lääkitystä, koska päihdeongelma oli niin paha.
Äidille ilmeni usein kirjoitusvirheistä tekstiviesteissä sekä katkeilevasta puheesta puheluiden aikana, että tyttären huumeiden käyttö jatkui.
– Se oli aina valtava pettymys. Olin niin vihainen. Toivoin niin kovasti, että Annun elämä helpottaisi, mutta aina kun tilanne hieman parani, tultiin ryminällä alas.
Loppuvaiheessa Annu myönsi äidilleen, että käytti huumeita.
– Tavallaan hän halusi suojella meitä pitkään sillä, että jätti kertomatta. Annu pelkäsi kauheasti kasvojensa menettämistä.
Viimeisenä kesänään vuonna 2019 Annu asui Helsingissä. Äiti auttoi tytärtä etsimään oman asunnon. Sellainen löytyi Espoosta.
Annu ehti olla siellä kuitenkin vain kaksi viikkoa, kunnes vuokrasopimus purettiin vuokranantajan toimesta. Asunnolla ramppasi naapurien mukaan liian epämääräistä porukkaa.
– Annu soitti ja itki minulle, että hän on niin pettynyt itseensä. Että miksi taas kävi näin, että hän alkoi käyttää huumeita.
Kun äiti tyhjensi tyttärensä asuntoa, hän pohti, kuinka asunto voi kahden viikon jälkeen olla niin kamalassa kunnossa.
Äiti yritti houkutella tytärtään Joensuuhun asumaan, toppuutella, että kyllä tästäkin vielä selvitään – turhaan.
Lue myös: Onnettomuustutkintakeskus alkaa tutkia alle 25-vuotiaiden huumekuolemia
Uusi asunto, uusi alku?
Uusi asunto pääkaupunkiseudulta löytyi Annulle melko pian. Se sisustettiin yhdessä kivaksi. Asunnossa Annu ehti asua vain viisi päivää. Oli lokakuu 2019.
Annu ei ollut vastannut viesteihin ja soittoihin koko päivänä. Äiti oli tottunut siihen, että Annulla oli akku loppu tai tämä soitti kaverin puhelimesta. Mutta tällä kertaa jokin herätti äidin epäilyksen.
Yöllä äiti ei saanut unta. Hän päätti soittaa hätäkeskukseen, ja poliisipartio kertoi menevänsä tarkastamaan Annun tilanteen.
Vartin kuluttua puhelinsoitosta äidin summeri soi kotona. Kun äiti avasi oven, kaksi poliisia seisoi rappukäytävässä.
– Tiesin heti, että Annu on kuollut.
Moniainemyrkytys huumekuolemien yleisin syy
Annu menehtyi moniainemyrkytykseen. Verestä löytyi Lyricaa, Subutexia ja Rivatrilia. Asunnolta löytyi erityisesti paljon Lyricaa ja kokaiinia.
Moniainemyrkytys on yleisin huumekuolemien syy Suomessa.
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) alkaa tutkia alle 25-vuotiaiden huumekuolemia Suomessa. Teematutkinnassa tutkitaan kaikki vuonna 2023 tapahtuvat alle 25-vuotiaiden tapaturmaiset huumekuolemat.
Tutkinnanjohtaja Hanna Tiirinki tunnistaa Annun tarinan.
Huumemyrkytyskuolemalla tarkoitetaan huumeiden tai päihdyttävien lääkeaineiden aiheuttamaa yliannostuskuolemaa. Suomessa myrkytystilaan johtaa useimmiten lääkkeiden, huumeiden ja alkoholin sekakäyttö. Otkes tutkii tapaturmaisia nuorten huumekuolemia, jotka eivät ole esimerkiksi väkivaltakuolemia.
"Stereotypia huumeidenkäyttäjistä ei pidä enää paikkansa"
Suomi on Euroopan kärkimaa alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa. Tiiringin mukaan voi puhua jopa yhteisestä onnettomuudesta, joka koskee Suomea.
– Suunta on todella huolestuttava. Etenkin lasten osuus huumekuolemissa on kasvava, Tiirinki toteaa.
Annun tarinassa nousee esille se, että surullisesta kohtalosta huolimatta kotiolot olivat turvalliset ja lapsuus onnellinen.
– On ollut yleistä yhdistää huumeidenkäyttö huono-osaisuuteen, mutta mielestäni voi todeta, että stereotypia ei pidä enää paikkansa. Huumeidenkäyttö voi johtua monesta syystä ja huumekuolema voi kohdata millaista perhettä vain, Tiirinki sanoo.
Otkesin teematutkinnassa tehdään tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, erityisesti poliisin sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Tarkoituksena on kartoittaa erityisesti palvelujärjestelmän toimivuutta ja nuorten tarpeita.
"Tiedän, että kyllä minä sitä tyttöä sydämeni pohjasta rakastin"
Alkuun äiti ajatteli, ettei hän halua elää, vaan haluaa sinne, minne Annukin on mennyt.
– Laitoin Annulle hänen elinaikanaan toisinaan viestiä, että minua pelottaa, että sinulle käy jotain. Että sinua ei kohta enää ole, ja minä en tule selviämään siitä.
Annu vastasi äidille, että kyllä hän pärjää.
Nyt äiti toteaa, ettei hän selvinnytkään. Sen sijaan hän on oppinut elämään asian kanssa.
Itsesyytöksiä äidillä on enää vähän. Hän teki ratkaisuja niillä tiedoilla, joita silloin oli.
– Tiedän, että kyllä minä sitä tyttöä sydämeni pohjasta rakastin. Mutta se ei riittänyt.
Annun kahdeksanvuotiaana kirjoittama, äitiä vaivaamaan jäänyt runo on kaiverrettu Annun hautakiveen.
”Oli ihana ilta
kun tähdet kimmelsivät taivaalla
ja minä istuin niityllä
ja tunsin kuinka tuuli puhalsi.
Oli niin kaunista
Tahdoin vain olla ja nukahtaa.”
Äiti haluaa pitää Annun haudan kauniina.
Artikkelin kuvat: Jaana Niirasen kotialbumi.