RKP:n entinen puheenjohtaja, ex-ministeri Stefan Wallin siirtyy viestintäyritys Milttonin leipiin. Kaksi samassa yrityksessä työskennellyttä henkilöä valittiin eduskuntaan.
Entinen RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin siirtyy yhteiskuntasuhteisiin ja vaikuttajaviestintään erikoistuneen Miltton Networksin toimitusjohtajaksi ja partneriksi.
Wallin aloittaa Milttonilla toukokuun alussa, yhtiö kertoo tiedotteessa.
Turkulainen Wallin on toiminut RKP:n kansanedustajana vuodesta 2007 lähtien. Hän ei asettunut enää ehdolle tämän kevään eduskuntavaaleissa.
Lue myös: Feministinen puolue jäi kovasta uhosta huolimatta ilman eduskuntapaikkaa – Puheenjohtaja Katju Aro: "Eilinen vain sisuunnutti"
Wallin johti RKP:tä vuosina 2006–2012. Hän on toiminut muun muassa kulttuuriministerinä sekä puolustusministerinä.
Stefan Wallinin uusi työpaikka Miltton Networksin johdossa avautui, kun tehtävää hoitanut Eeva Kalli (kesk.) valittiin eduskuntaan Satakunnasta. Milttonin väestä myös Eveliina Heinäluoma (sd.) valittiin kansanedustajaksi Helsingistä.