Sosiaalidemokraattien Antti Rinne sai eduskuntavaaleissa 3518 ääntä, eikä näin ollen tullut valituksi Uudenmaan vaalipiiristä.
Edellisiin vaaleihin puoleensa puheenjohtajana lähtenyt Rinne menetti neljässä vuodessa 8592 ääntä.
Rinne kiitti Facebookissa vaalituloksen selviämisen jälkeen sosiaalidemokraatteja äänestäneitä. Kiitosta saivat myös Rinnettä äänesteet ja muut tukijoukot.
– Ilman teitä muutos, jonka vaaleissa vuonna 2019 teimme, ei olisi ollut mahdollista, Rinne kirjoittaa.
Lue myös: Taktinen äänestäminen jätti jälkensä – "SDP:n keskittämislogiikka keskisuurille puolueille katkeraa kalkkia"
Pääministeripätkänsä jälkeen eduskunnan 1. varapuhemiehenä toiminut Rinne sanoo jatkavansa työtään "sdp:n rivijäsenenä ja hyvinvointialueen valtuutettuna sekä Mäntsälän kunnanvaltuutettuna".
– Olen kiitollinen vuosista, jotka olen saanut olla keskeisissä tehtävissä mukana suomalaisten hyvinvointia rakentamassa. Nyt tätä työtä jatkavat hyvät, osaavat ja aktiiviset ihmiset.
Lue myös: Rinne, Kärnä, Suomela, Turtiainen… – nämä tunnetut nimet ovat putoamassa eduskunnasta
Rinne valittiin Suomen pääministeriksi vuoden 2009 vaalien jälkeen kesäkuussa. Joulukuussa Rinne joutui eroamaan työmarkkinasotkun vuoksi.
Rinteen tilalle pääministeriksi valittiin tunnetusti Sanna Marin (sd.), jonka johdolla sdp lisäsi vaaleissa kannatustaan, mutta menetti suurimman puolueen paikkansa.
1:13