Ex-tiedustelupäällikkö saattoi vuotaa tietoa tahattomasti Helsingin Sanomien toimittajalle

LK 25.5.2022 Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, lippueamiraali Georgij Alafuzoff oli puhumassa Maanpuolustuksen suunnittelukunta MTS:n seminaarissa torstaina 13. joulukuuta 2012.
Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, lippueamiraali Georgij Alafuzoff oli puhumassa Maanpuolustuksen suunnittelukunta MTS:n seminaarissa aiheesta Venäjän poliittinen ja sotilaallinen analyysi Helsingissä torstaina 13. joulukuuta 2012.Lehtikuva
Julkaistu 25.05.2022 19:26

MTV UUTISET–STT

STT:n tietojen mukaan Helsingin Sanomien epäillään saaneen sotilastiedustelun salassa pidettävää aineistoa muistitikulla jo vuonna 2014. Aiheesta julkaistiin juttu kolme vuotta myöhemmin joulukuussa 2017. Paljon huomiota herättänyt juttu johti tietovuototutkintaan, joka on 4,5 vuoden jälkeen edelleen kesken.

Keskusrikospoliisi epäilee vuodosta Puolustusvoimien ex-tiedustelupäällikköä Georgij Alafuzoffia. Alafuzoff siirtyi Suomen sotilastiedustelusta EU:n tiedustelupäälliköksi vuonna 2013. 

Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläinen haastatteli häntä Brysselissä joulukuussa 2014. STT:n tietojen mukaan aineiston epäillään päätyneen toimittajalle muistitikulla haastattelun yhteydessä. 

Lue myös: Kolmelle Helsingin Sanomissa syytteet - liittyy kohu-uutiseen Viestikoekeskuksesta

Tiedossa ei ole, epäilläänkö Alafuzoffin luovuttaneen salassa pidettävää aineistoa tarkoituksella vai vahingossa. Esimerkiksi muistitikuilta poistetut tiedostot on mahdollista palauttaa käyttöön. 

Haastattelun pohjalta vuonna 2014 tehdyssä jutussa kerrotaan, että toimittaja joutui turvajärjestelyjen vuoksi jättämään omat nauhurinsa, kameransa, kännykkänsä, tietokoneensa ja muistitikkunsa eli kaikki tallentavat laitteensa säilöön haastattelun ajaksi, mutta hän sai muistiinpanojen tekemistä varten käyttöönsä kannettavan tietokoneen. Jutussa ei sanota, miten Pietiläinen sai muistiinpanot mukaansa. 

Vuototutkinta valmis ehkä syksyllä

Tietovuodon epäilty tekoaika käy ilmi myös Helsingin käräjäoikeuden asiakirjoista, joista kertoi ensimmäisenä tiistaina Iltalehti. Asiakirjojen mukaan Alafuzoffia epäillään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja sitä lievemmästä virkasalaisuuden paljastamisesta 1. joulukuuta 2014 ja 16. joulukuuta 2017 välisenä aikana. 

Helsingin Sanomien juttu, joka käsitteli muun muassa Puolustusvoimien Viestikoekeskusta, julkaistiin 16. joulukuuta 2017. 

Tämän jälkeen keskusrikospoliisi aloitti rinnakkaiset esitutkinnat sekä tietovuodosta että tietojen julkaisemisesta.

Tietovuotoa koskeva esitutkinta on yhä kesken ja tutkinnanjohtajan mukaan valmistumassa aikaisintaan alkusyksystä.

Helsingin Sanomia koskeva esitutkinta valmistui toissa vuonna. Lokakuussa apulaisvaltakunnansyyttäjä päätti syyttää kolmea toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Yksi syytteen saaneista toimittajista oli Tuomo Pietiläinen. 

Viestikoekeskusta käsitelleessä jutussa kerrottiin hänen olleen toinen jutun kirjoittajista.

STT pyysi keskiviikkona kommenttia Pietiläiseltä sekä Helsingin Sanomien vastaavalta päätoimittajalta Kaius Niemeltä. Pietiläisen mukaan kommentointi kuuluu Niemelle.

Niemi ei kommentoinut asiaa.

– En kommentoi tätä asiaa millään muotoa, koska Helsingin Sanomat ei ole osapuoli tässä kyseisessä (tietovuoto)tutkinnassa. Poliisi ei ole myöskään epäillyt Helsingin Sanomien hankkineen tietoja lainvastaisilla keinoilla, Niemi sanoo.

Alafuzoff on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen

Alafuzoff on aiemmin julkisuudessa vahvistanut, että häntä on kuultu tietovuototapauksen esitutkinnassa, mutta hän on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. STT tavoitti Alafuzoffin puhelimitse tänään keskiviikkona, mutta hän ei suostunut keskustelemaan toimittajan kanssa.

Alafuzoffin siirryttyä EU:n sotilastiedustelun päälliköksi hänellä ei enää olisi pitänyt olla hallussaan Suomen sotilastiedustelun asiakirjoja, joista Helsingin Sanomat julkaisi jutussaan tietoja.

Käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan Alafuzoffia epäillään palvelusrikoksesta ja törkeästä palvelusrikoksesta jo joulukuusta 2012 alkaen. Tämä rikosepäily liittynee siihen, että hän säilytti aineistoa, johon hänellä ei enää ollut oikeutta siirtyessään pois Puolustusvoimien tiedustelupäällikön tehtävästä. Myös tämä rikosepäily ulottuu joulukuuhun 2017 eli Viestikoekeskus-jutun julkaisuun asti.

STT:n enemmistöomistaja on Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland.

Tuoreimmat aiheesta

Tietovuodot