Kuljettajat ovat hyvin turhautuneita FIA:n salamyhkäisyyteen rengasasioita koskevissa päätöksissä Qatarin viikonlopun aikana.
Renkaat ovat kuluneet Qatarin radalla uusien korkeampien ratareunuksien takia aiheuttaen turvallisuusriskejä. Siksi lauantaina päätettiin, että Qatarin sprintin aika-ajo myöhästyy, koska sitä ennen järjestettiin ylimääräinen kymmenen minuutin harjoitussessio.
Kuljettajille päätöksestä ei kerrottu etukäteen, vaan he kuulivat asiasta samaan aikaan kuin kaikki muutkin.
– Luin siitä mediasta. Joku lähetti minulle linkin, Valtteri Bottas sanoi Racefansin mukaan.
Suomalaiskuljettaja ei suinkaan ole ainoa, jota on pidetty pimennossa.
– Haluamme vain ymmärtää tilannetta paremmin. Meille ei kerrottu mitään ennen iltapäivää, mikä on melko turhauttavaa. Meidän pitää ajaa autoja ja haluamme tietää, mitä on tekeillään, Kevin Magnussen puhisi.
Carlos Sainz oli erityisen harmissaan, kun sai kaiken tiedon median kautta.
– Saavuimme tänään aamulla ja näimme uutiset radan rajojen muutoksista lehdistöstä, koska kukaan ei ilmoita meille niistä.
– Kukaan ei kerro meille, että renkaat hajoavat. Sekin pitää lukea lehdistä, eikä asian todellakaan pitäisi mennä niin, Sainz latasi.
George Russell toimii kuljettajien järjestön johtajana. Hänen mukaansa FIA:ssa ollaan nyt tietoisia, että tilanne pitää hoitaa paremmin.
– He ymmärtävät että kommunikointi FIA:n ja kuljettajien välillä ei ole tarpeeksi vahvaa, ja meidän pitää tehdä parempaa yhteistyötä, Russell sanoo.
Tämän päivän kilpailuun on ollut harkinnassa tehdä sääntömuutoksia. On puhuttu kolmen pysähdyksen pakosta ja maksimissaan 22 kierroksen sallimisesta yhdelle rengassetille. Mitään virallista ei kuitenkaan ole vielä päätetty.