Fifan puheenjohtaja astui julkisuuteen hämärän tempun jälkeen – Australia hämmästyi

29.11600568
Gianni Infantino on toiminut Fifan puheenjohtajana vuodesta 2016.
Julkaistu 01.11.2023 09:52
Toimittajan kuva
Anssi Shemeikka

anssi.shemeikka@mtv.fi

@anssishemeikka

Kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino on jo iloinnut sosiaalisessa mediassa Saudi-Arabian MM-kisaisännyydestä vuodelle 2034. Alle kuukauden mittainen hakuaika umpeutui eilen, jolloin kuningaskunta jäi ainoaksi hakijaksi.

Aasian ja Oseanian maille avattu hakuaika käynnistyi lokakuun neljäs päivä ja takarajhaksi ilmoitettiin mahdottomalta vaikuttava kuun loppu. Saudi-Arabia ilmoitti hakevansa kisoja vain minuutteja hakuikkunan aukeamisen jälkeen. Fifa teki myös hakuehtoihin muutoksia, jotka vaikuttivat muuttuvan Saudi-Arabialle sopiviksi.

– Saudien jalkapalloperheen kaikki jäsenet tekevät parhaansa, jotta Saudi-Arabian miehet ja naiset näkevät MM-kisat kuningaskunnassa ensimmäistä kertaa, maan jalkapalloliiton puheenjohtaja Yasser Al Misehal kirjoitti X:ssä.

Ainoa teoriassa potentiaalinen kilpailija oli Australia, joka kuitenkin ilmoitti 11 tuntia ennen takarajaa, ettei se jätä hakemusta kisojen järjestämiseksi. Maan jalkapalloliiton toimitusjohtajan James Johnsonin mukaan tarjouskilpailu Saudi-Arabiaa vastaan olisi ollut erittäin vaikeaa.

– Näin nopea hakuprosessi oli meille pienoinen yllätys, mutta me olemme aikuisia ja yritämme tulla toimeen niiden korttien kanssa, jotka meille annetaan, Johnson sanoi toimittajille videopuhelun välityksellä Dohasta.

– Missä tahansa päätöksessä, jonka teen australialaiselle jalkapallolle, puntaroin vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia. Kun kävin hakuprosessia läpi, ymmärsin, että meillä voisi olla mahdollisuus, mutta lopullinen tulos ei olisi ollut Australialle suosiollinen. 

– Meidän on oltava realistisia, saudien tarjous on vahva. Heillä on paljon resursseja, jotka eivät liity ainoastaan vuoden 2034 MM-kisoihin. He häiritsevät eurooppalaista seurajalkapalloa tällä hetkellä, ja heidän hallituksensa on asettanut jalkapalloon investoimisen tärkeysjärjestyksessä korkealle. Sellaisen kanssa on vaikea kilpailla.

LUE MYÖS: Härski temppu sinetöi Fifan jättipäätöksen – Ari Lahti pettyi

Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino riensi jo juhlistamaan tulevia kisaisäntiä Instagram-kuvapalvelussa.

– Kolme turnausta, viisi maanosaa, turnausotteluita kymmenessä maassa – tämä tekee jalkapallosta todella globaalin, Infantino kirjoitti.

– Mikään urheilulaji ei yhdistä maailmaa niin kuin jalkapallo, ja MM-turnaus on paras työkalu välittämään yhtenäisyyden ja inkluusion viestiä sekä tarjoamaan tärkeän peilipinnan, miten erilaiset kulttuurit voivat olla yhdessä ja ymmärtää toisiaan paremmin.

Johnsonin mukaan Australia, joka äskettäin isännöi naisten MM-turnausta yhdessä Uuden-Seelannin kanssa, voisi sen sijaan keskittyä hakemaan naisten Aasian Cupia vuodelle 2026 ja seurajoukkueiden MM-kisoja vuodelle 2029.

Australia on osa Aasian jalkapalloliittoa, jonka presidentti Sheikh Salman bin Ibrahim Al Khalifa sanoi ”koko aasialaisen jalkapalloperheen” seisovan Saudi-Arabian hakemuksen tukena. Johnson sanoi Australian tukevan Saudi-Arabian tarjousta, jos se todella jää pöydälle viimeiseksi.

Vuoden 2026 MM-kisat pelataan Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Kanadassa. Fifa myönsi vuoden 2030 MM-kisat aiemmin tässä kuussa Marokolle, Portugalille ja Espanjalle lisäten yksittäiset pelit Uruguaylle, Argentiinalle ja Paraguaylle.

LUE MYÖS: Kommentti: Lionel Messin palkitseminen oli virhe

Tuoreimmat aiheesta

MM-jalkapallo