Fitness-pappi Jussi Koivisto, 41, ei häpeile keikistellä puolialastomana lavalla: "Kristuksen tai urheilun kautta pystyt aina nousemaan"

–  Minussa urheilumaailmaa, pappeutta ja kristinuskoa yhdistää se tärkein viesti, minkä haluan ihmisille välittää: Olipa elämässä miten huono tilanne tahansa, tai minkälaisia kärsimyksiä tahansa, toivo ei ole koskaan menetetty. Epätoivoisimmiltakin näyttävissä tilanteissa pystyt aina nousemaan ylös. 

–  Ja minulle voima, jolla pystyn nousemaan ylös, on ennen kaikkea Kristus, mutta myös urheilu. Urheilun ja Kristuksen avulla olen noussut aina kaikista elämäni vaikeuksista, Koivisto kertoo MTV Uutisten haastattelussa.

Aluksi jännitti "kekkaloida puolialasti lavalla"

41-vuotias Koivisto on uskonnollinen ja uskova mies. Teologian tohtoriksi väitelleen Koiviston päätyö on Tapiolan seurakunnan kappalainen eli tuttavallisemmin pappi.

Sen lisäksi Koivistolla on tärkeä kirkollinen luottamustehtävä. Hän on Espoon hiippakunnan asioista päättävän Tuomiokapitulin pappisasessori, eli eräänlainen kirkollinen virkamies. Hän on mukana päättämässä hiippakunnan asioista ja muun muassa siitä, rangaistaanko pappeja, joista on tehty kantelu. 

Stereotyyppisestä papista Koivisto poikkeaa ainakin hänen jo sivutyökseen muuttuneessa rakkaalla fitness-harrastuksellaan.

–  Men’s Physique on laji, jossa haetaan "rantapoika-lookia". Siinä kilpaillaan shortsit jalassa, ja sitä on sanottu miesten bikini-fitnessiksi. Se on kaikkein kevyimpiä fitness-lajeja, eli lihasmassa ei ole niin iso kuin muissa miesten lajeissa ja muotoa haetaan erityisesti ylävartaloon.

– Jos ajattelen, miten nyt pappi puolialasti kekkaloi lavalla, en näe siinä mitään pahaa. Silloin kun aloitin, kynnys oli iso ja jännitti. Nykyään se tuntuu jo luonnolliselta, ja haluan vain olla mahdollisimman hyvä lavalla. Vielä isompi ja vielä kireämmässä kunnossa, Koivisto sanoo. 

Itsetutkiskelu johti lajin pariin

Urheilua Koivisto on harrastanut lapsuudesta saakka. Fitnessin hän löysi pari vuotta sen jälkeen, kun hän oli eronnut vuonna 2016 pitkästä avioliitosta lastensa äidin kanssa. Samaan aikaan elämässä tapahtui muitakin isoja muutoksia.

– Alkoi aikamoinen itsetutkiskeluvaihe. Etsin paljon itseäni ja pohdin, mitä haluan tulevaisuudessa. Silloin kuvioon tuli mukaan nyrkkeilyn ja hiphop-kokeilujen jälkeen fitness.

Koiviston fitness-innostus on edennyt rytinällä. Hän treenaa itse tosissaan kilpailuja varten, mutta erityisesti hän on kunnostautunut valmentajana, jolla on myös oma kisatiimi Team Voimalaitos. 

– Nopeasti aloitin valmentajaopinnot ja kisaamisen. Nyt minulla on oma tiimi, jossa olen päävalmentajana. Siitä on tullut käytännössä minulle jo toinen ammatti.

– Fitnessissä lavalla keikistellään pienissä vaatteissa ja joku voi ajatella, että se tulee lähelle strippaamista. Meidän tiimillä on vielä ehkä ne suuren yleisön mielestä kaikkein ”seksikkäimmät” lajit. Vaikka pidänkin tästä provosoivasta ulottuvuudesta, ovat kyseessä kuitenkin pohjimmiltaan hyvin vaativat urheilulajit, Koivisto sanoo.

"Kummassakin on kyse elämysten luomisesta"

Ulkopuolisen ensimmäinen ajatus on, että fitnessin kehonpalvonta ja uskovan kirkonmiehen rooli ovat melkoisessa ristiriidassa. Koivisto on eri mieltä. Hän näkee asioissa paljon yhteistä.

– Nämä ovat kaksi ääripäätä, mutta papintyötä ja fitnessiä yhdistää se, että molemmissa olen esillä. Huomaan, että nautin esiintymisestä paljon. Olen sitä mieltä, että olisi vaikea olla hyvä pappi, jos esiintymisestä ei nauti. Sama pätee fitness-urheiluun. Kummassakin on jossain määrin kyse myös elämysten luomisesta, Koivisto sanoo.

Koivistolla tulee tänä vuonna täyteen 10 vuotta Tapiolan seurakunnan kappalaisena. Väkisinkin herää kysymys, kuinka seurakuntalaiset suhtautuivat pappinsa uuteen aluevaltaukseen?

– Aluksi itsekin vähän arastelin, mutta olen saanut todella paljon positiivista palautetta myös seurakuntalaisilta, ja se on kannustanut. Ja tästä yhdistelmästä saa tosi hyviä keskustelunaiheita seurakuntalaistenkin kanssa, Koivisto toteaa hymyillen.

Kärsimys on väistämätöntä

Koiviston elämänfilosofiaan kuuluu vahvasti kärsimys, josta hän puhuu laajasti paitsi MTV Uutisten haastattelussa myös Pappisasessorin parahdus -blogissaan. Koiviston mukaan kärsimys on väistämätöntä. 

– Urheilussa ja pappeudessa kysymys on pohjimmiltaan siitä, miten me ihmiset pärjäämme kärsimyksen kanssa maailmassa. Koskaan ei ole liian epätoivoinen tilanne. Tapahtuipa mitä tahansa, tykättiin sinusta tai ei, Kristuksen tai urheilun kautta pystyt aina nousemaan vaikka kuinka pahasta tilanteesta. Se on minun elämäntarinani ja viesti, jonka haluan antaa ihmisille, Koivisto kiteyttää.

"Kirkolla on sanoma, jota muilla ei ole"

Koivistosta tuli kirkonmies, vaikka hänen lapsuudenkotinsa oli maallinen, eivätkä vanhemmat tuolloin kuuluneet kirkkoon. Koivisto kertoo, että kristinusko alkoi puhutella häntä jo lapsena.

Ensimmäinen mystinen kokemus tuli eteen 5-vuotiaana, jolloin Koivisto oli päivähoitajan kanssa läheisessä kirkossa.

– Muistan, kuinka kävelin tyhjään kirkkosaliin, jossa oli krusifiksi ja siinä Kristus. Kirkko oli muuten aika pimeä ja synkkä, mutta mielikuva jäi ja puhutteli, että tuo on minun tieni. Sitä on vaikea selittää, se on mystiikkaa.

Kun uskonnon opetus koulussa alkoi, Koivisto sai valita, käykö hän uskonnon vai elämänkatsomustiedon tunneilla. Koivisto valitsi uskonnon.

– Tunneilla löysin jotain sellaista, jota olin jo pitkään etsinyt. Mitä enemmän sain kristinuskosta tietää, kun aloin lukea Raamattua, sitä enemmän se veti minua puoleensa käsittämättömällä voimalla. Monenlaisen hengellisen etsinnän jälkeen päädyin 15-vuotiaana luterilaisen kirkon jäseneksi.

Kilpauinnista pelastus koulukiusaamiseen

Lapsuutta leimasi myös yksinäisyys, vaikka kavereita olikin. Jussi Koivisto jäi vanhempiensa ainokaiseksi, eikä lähipiirissäkään ollut muita lapsia.

– Olin varmaan osittain sitä varten jo lapsena oman tieni kulkija ja eräällä tavalla ikäistäni vanhempi. 10-vuotiaana aloin lukea sekä Raamattua että Kummisetä-romaania. Siinä jo näkyi jollain tavalla se ristiriitaisuus, joka elämässäni on nytkin.

Koivistoa kiusattiin koulussa, ja kiusaaminen yltyi välillä väkivaltaiseksi. Kristinuskon lisäksi pelastukseksi tuli erityisesti 10-vuotiaana aloitettu uinti.

– Kilpaurheilulla oli massiivinen merkitys koulunkäyntiin ja itsetuntooni. Urheilu oli tapa pärjätä ja nousta koulukiusaamisesta.

– Muistan erityisesti 6. luokan keväällä, kun olin nostanut keskiarvoani hurjasti. Lisäksi sain hymypoikapatsaan ja palkintoja uinnista kiusaajien nenän edestä, vaikka he olivat luulleet muuta. Silloin huomasin, että pystyn omalla parhaalla tekemiselläni voittamaan viholliset. Se on ollut "salainen" selviytymisajatus itselläni.

Koivisto tähdentää, ettei hän ole katkera. Sen sijaan hän korostaa lapsuuden koettelemusten kasvattavaa voimaa. Ja jälleen palataan myös kärsimykseen.

– Jotenkin ajattelen, että olen Kristuksen ja urheilun avulla pystynyt kääntämään myös tuskalliset kiusaamiskokemukset voimaksi. Kärsimys ja kipu tuovat myös syvyyttä elämään.

Fitness-pappi elää "munkin elämää" 

Päätoiminen pappi, luottamustehtävässä pappisasessorina ja sivutoimisesti fitness-valmentajana, unohtamatta omaa määrätietoista treenausta. Miten ihmeessä Koivistolla riittää tähän kaikkeen aikaa?

– En seurustele, tyttäret ovat jo aikuisia ja pystyn täysin fokusoimaan tekemiseni. Elän sellaista munkin elämää, Koivisto myhäilee.  

– Herään jo aamuyöstä, pääsääntöisesti kolmen ja viiden välillä. Sitten alan tehdä töitä, teen ikään kuin ensimmäisen työpäivän tai menen salille. Aamulla saatan ottaa pienet nokoset ja kahdeksan–yhdeksän aikoihin aloitan toisen työpäivän. Kuuden aikoihin lopetan, käyn iltalenkillä, syön ja menen jo kahdeksan jälkeen nukkumaan. Mutta on minulla aikaa ystävillekin.

Koiviston tahti on sellainen, että heikompaa hirvittää. Fitness-elämän vaatimukset treeneineen, ruokavalioineen ja lepoineen kuulostavat  kurinalaisilta. Koivisto on toista mieltä.

– Näen sen niin, että olen jatkuvasti "pilvessä". Kun herää aikaisin ja menee salille, saa endorfiinia koko loppupäivään. Sen jälkeen on koko loppupäivän "semipilvessä", sitten onkin taas ilta ja pääsee nukkumaan, mikä on sekin mahtavaa, Koivisto hehkuttaa ja kehuu erityisesti aamuyön tunteja.

– Tämä on erinomainen laji siinä mielessä, että on tosi huono, jos treenaa liikaa. Kehityskaudella pitää keskittyä pääsääntöisesti salitreeniin, nukkumiseen ja syömiseen. Se on ihanaa, Koivisto suitsuttaa.

"Elän unelmaelämääni"

Koivisto kertoo olevansa luonteeltaan määrätietoinen ja periksiantamaton. Parikymppisenä tehdyn suunnitelman mukaan kolmikymppisenä piti olla perhe, tohtorinpaperit ja ura. Niin myös kävi.

Suunnitelmat siitä, mitä ja minkälainen Koivisto on 50-vuotiaana, ovat tietenkin myös jo selvillä, mutta niistä hän ei halua julkisesti puhua. Sen mies sanoo, että elämä on hyvää jo nyt.

– Ammatillisesti elän unelmaelämääni. Minulla on kaksi näin hienoa ammattia. Saan olla pappina ja fitness-valmentajana, onko sen hienompia ammatteja olemassakaan? Minulle ne ovat maailman parhaat.

– Koen, että minuun ei ole ikinä suhtauduttu ihmisenä näin hyvin aikaisemmin. Olen ehkä viimeinkin löytänyt itseni. 40 vuotta sinä meni, mutta nyt tiedän jossain määrin, kuka minä olen ja prosessi jatkuu.