Fortum alkaa korvata venäläistä polttoainetta Loviisan ydinvoimalassa

Energiayhtiö Fortum on ottanut Loviisan ydinvoimalassa käyttöön ensimmäisen erän yhdysvaltalaisen Westinghouse Electric Companyn toimittamaa ydinpolttoainetta.

Elokuun aikana tehdyn vuosihuollon yhteydessä vaihdettiin neljäsosa kakkosreaktorin polttoaineesta. Osa uudesta polttoaineesta on Westinghousen toimittamaa.

Loviisan ydinvoimalassa on tähän asti käytetty venäläisen TVEL:in toimittamaa polttoainetta ja sitä on varastossa vielä vuosiksi eteenpäin.

–  Jatkossa tullaan käyttämään rinnakkain Westinghousen polttoainetta ja TVEL:in polttoainetta. Meillä on sitten käytettävissä niin hyvälaatuinen ja toimiva polttoaine, mikä mahdollistaa sen, että voidaan siirtyä myös kokonaan länsimaisen polttoaineeseen, sanoi Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo STT:lle.

Fortum alkoi hakea uutta toimittajaa Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainaan helmikuussa 2022 ja kertoi saman vuoden marraskuussa sopineensa polttoainetoimituksista Westinghousen kanssa.

Venäläistä käytetään vielä kauan

Viime vuoden vuosihuoltojen yhteydessä toiseen Loviisan reaktoriin ladattiin ilman uraanipellettejä Westinghousen valmistama koe-elementti, jolla testattiin uuden polttoainetyypin toimivuutta.

Tämän vuoden vuosihuolloissa koe-elementin todettiin toimineen niin kuin sen pitikin.

Fortum ei kerro, kuinka suuri osa uudesta polttoaineesta on Westinghousen toimittamaa tai kuinka sen hinta vertautuu TVEL:in toimittaman polttoaineen hintaan.

Venäläistä polttoainetta on vielä varastossa pitkäksi aikaa.

Fortumin nykyinen sopimus venäläisen polttoainetoimittajan kanssa on voimassa vuosiin 2027 ja 2030, eli yhtä kauan kuin Loviisan kahden reaktorin käyttöluvat olivat ennen kuin niitä jatkettiin vuoden 2050 loppuun asti.

–  Sopimus on voimassa ja jos sieltä polttoainetta tulee, niin silloin se pitää maksaa, Rauramo totesi.

Ei pakotteiden piirissä

Venäläiselle ydinpolttoaineelle ei ole EU:ssa eikä muuallakaan asetettu talouspakotteita, joten sen tuonti voi edelleen jatkua.

Joissakin EU-maissa yli puolet sähköntuotannosta tuotetaan venäläisvalmisteisissa ydinvoimaloissa ja venäläisellä polttoaineella.

Westinghousen polttoaine on Rauramon mukaan valmistettu länsimaissa tuotetusta uraanista.

Terrafamen virittelemä pienimuotoinen uraanintuotanto ei ole vielä ehtinyt niin pitkälle, että sille olisi käyttöä Loviisassa.

–  Sitä seurataan mielenkiinnolla. Toivottavasti syntyy sellainen vaihtoehto, Rauramo sanoi.

Kiinnostus ydinvoiman lisärakentamiseen on levinnyt viime aikoina ympäri maailman, kun hiilidioksidivapaan sähköntuotannon kysyntä on kasvanut.

Se näkyy parhaillaan muun muassa uraanin hinnassa, joka on noussut voimakkaasti.

Fortum selvittää parhaillaan Westinghousen rinnalle myös toisen länsimaisen polttoainetoimittajan mahdollisuuksia kehittää Loviisan ydinvoimalalle yhteensopiva polttoainetyyppi.

Uuden polttoainetyypin käyttöönotto on useita vuosia kestävä prosessi, sillä polttoaine on räätälöitävä ja testattava jokaiselle reaktorityypille.

Loviisan ydinvoimalan kahdessa reaktorissa tuotettiin viime vuonna yhteensä reilut 8 terawattituntia sähköä, mikä on yli 10 prosenttia Suomen sähköntuotannosta.

Juttua täydennetty kello 12.11.

Lue myös:

    Uusimmat