Sähköyhtiöt pitävät kohtuuttomana kuluttajariitalautakunnan suosittamaa kalliiden sähkösopimusten uudelleenarviointia. Näin toteaa myös energiayhtiö Fortum, joka julkaisi perjantaina alkuvuoden tuloksensa.
Fortumin ympärillä on käynyt kova pyöritys. Ensin Uniper jouduttiin myymään alehintaan Saksan valtiolle, keväällä taas Venäjän-liiketoiminta otettiin laittomasti haltuun.
Nyt Fortum on aikaisempaa pienempi sähköyhtiö, jonka tulos oli alkuvuonna kohtalainen. Oman sähköntuotannon kannattavuus yllätti positiivisesti, mutta kuluttajamarkkinalla asiakaskunta vaihtui tiuhaan.
– Meidän Generation-liiketoimintamme ylitti hieman odotukset. Kuluttajaliiketoiminta sekä muu liiketoimintamme taas alittivat odotukset. Kuluttajaliiketoiminnassa laskua aiheutti se, että asiakkaat on siirtyneet kalliista kiinteähintaisista sopimuksista muihin sopimuksiin ja meidän suojaukset eivät aivan täsmänneet tämän kanssa, sanoo toimitusjohtaja Markus Rauramo MTV:lle.
Yhtiön liiketoiminnan vertailukelpoisissa luvuissa on huomioitu keväällä tehty alaskirjaus Venäjän-liiketoimintaan, jonka arvo oli noin 1,7 miljardia euroa.
Vertailukelpoinen käyttökate oli huhti-kesäkuussa 344 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 362 miljoonaa euroa. Liikevoittoa Fortum teki 267 miljoonaa euroa.
Yhtiön liikevaihto oli puolestaan toisella vuosineljänneksellä noin 1,37 miljardia euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli reilun puolentoista miljardin euron luokkaa.
Fortum sai itse tuottamastaan sähköstä markkinoilla 57,5 euroa megawattitunnilta, mikä oli analyytikkojen odotuksia parempi tulos. Kuluttajaliiketoiminta taas sujui viime vuotta heikommin, sillä sähkön markkinahinnat tulivat jo talven aikana voimakkaasti alas.
Tällä hetkellä kuluttaja voi saada määräaikaisen sähkösopimuksen jopa alle 10 sentillä kilowattitunnilta.
Samaan aikaan kuluttajariitalautakunta on suosittanut, että myös vuodenvaihteen poikkeustilanteessa solmittuja sopimuksia tulisi kohtuullistaa. Sähköyhtiöt eivät sano suoraan ei, mutta pitävät linjausta kohtuuttomana, koska kuluttajille myytävä sähkö hankitaan nykyhinnoilla pitkälle tulevaisuuteen.
– Me teemme sitovia pitkäaikaisia sopimuksia, ja pyrimme pitämään niistä kiinni. Mutta tähän asiaan pitää tietysti löytää sellainen ratkaisu, että pystytään tarjoamaan kuluttajalle sitä, mitä he haluavat, ja antamaan ennustettavuutta siihen, mikä heidän sähköhintansa on tulevaisuudessa, Rauramo sanoo.
Lue aiheesta lisää: Määräaikaisten sähkösopimusten suosio kasvaa jälleen – tällaisia sähkön hintoja ennustetaan ensi vuodelle
Viime vuosina noin puolella suomalaisista on ollut määräaikainen sähkösopimus. Kuluttajariitalauatakunnan mukaan sähkösopimusten kohtuullista hintaa pitäisi voida arvioida myös jälkikäteen.
Energiayhtiö Helen totesi heinäkuussa, että suosituksen noudattaminen luultavasti vain nostaisi sähkösopimusten hintoja.
– Kuluttajariitalautakunnan suositus on aika erikoinen. Voidaan sanoa, että jos sen mukaisesti toimittaisiin, niin kyllähän se tulisi rajoittamaan sitä, minkälaisia sopimuksia kuluttajille tarjotaan. Eli se johtaisi tilanteeseen, jossa erilaisia sähkösopimusten tyyppejä olisi huomattavasti vähemmän tarjolla, sanoi Helenin myynnistä ja asiakaspalvelusta vastaava johtaja Anu-Elina Hintsa MTV:lle.