Energiayhtiö Fortumin tulos heikkeni odotettua vähemmän, sillä yhtiö oli suojautunut onnistuneesti sähkömarkkinoiden muutoksia kohtaan. Toimitusjohtaja Markus Rauramo kuitenkin varoittaa kuluttajia herkän maailmanpoliittisen tilanteen vaikutuksesta energian hintaan.
Halpa sähkö heikensi energiayhtiö Fortumin kannattavuutta heinä-syyskuussa. Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto pieneni 226 miljoonaan euroon, kun se edellisvuoden vastaavana ajankohtana oli 354 miljoonaa euroa.
Viime vuosi oli alalla poikkeuksellisen tuottoissa, ja Fortumin tulos oli jopa hieman ennakko-odotuksia parempi. Toimitusjohtaja Markus Rauramo toteaa, että yhtiö oli suojannut myymänsä sähkön hintaa onnistuneesti.
Edullinen sähkö vaikutti kuitenkin yhtiön kuluttajaliiketoiminnan tuottoihin.
– Kuluttajaliiketoiminnan tulos laski viime vuoteen verrattuna, ja siellä on painetta marginaaleissa. Kuluttajat on siirtyneet määräaikaisista sopimuksista spottisopimuksiin [pörssisähkösopimuksiin], Rauramo toteaa.
Hänen mukaansa sähkön hinta näkyy yleensä siinä, minkälaisia sopimuksia kuluttajat valitsevat. Halvan sähkön aikana pörssisähkön suosio on noussut.
Futuurihinnat edelleen maltillisia, mutta energiariskit ovat koholla
Sähkötuotannon ennustettavuus näyttää suomalaisesta näkökulmasta tuntuvasti paremmalta kuin vielä vuosi sitten. Tammi- ja helmikuun futuurihinnat ovat viime aikoina nousseet, mutta pitkällä aikavälillä hintaodotukset ovat maltillisia.
– Viimeaikaiset geopoliittiset tapahtumat on johtaneet siihen, että hyödykkeiden, kuten hiilen ja kaasun hinnat nostavat myös eurooppalaisia sähkön hintoja. Se näkyy jossain määrin viiveellä meille, miten futuurihinnat kehittyvät. Jos viime vuonna oltiin historiallisissa huippulukemissa, niin nyt ollaan paljon normaalimmalla tasolla. Pohjoismaisen systeemisähkön futuurihinta on luokkaa viisi senttiä kilowattitunnilta, Rauramo toteaa.
Suomi on omassa sähkötuotannossaan jo melko omavarainen, ja poikkeusoloissa saatavuutta voidaan tasata Ruotsin sähkömarkkinoiden kanssa. Sen sijaan kaasutuonnin muuttunut tilanne tarkoittaa, ettei Eurooppaan tuoda enää ollenkaan putkikaasua vaan ainoastaan nesteytettyä maakaasua.
Rauramo varoittaakin, että energiamarkkina on tästä johtuen altis nopeille muutoksille.
– Viesti teollisuudelle ja kuluttajalle on, että on hyvä varautua markkinaturbulenssiin jatkumiseen. Mitä tulee Fortumin omiin toimintoihin, niin seuraamme hyvin huolellisesti turvallisuustilannetta. Pidetään huolta, että meidän laitokset ovat turvallisia ja mitään sellaista ei tapahdu, mitä ei pitäisi tapahtua. Tarkoittaa sekä fyysistä turvallisuuta ja kyberturvallisuutta, hän sanoo.