Queen-yhtyeen ensimmäinen solisti, ikoninen Freddie Mercury menehtyi AIDSiin.
Laulaja Freddie Mercury toimi vuonna 1972 perustetun Queen-yhtyeen solistina. Mercury menehtyi AIDSiin 24. päivänä marraskuuta vuonna 1991. Hän oli kuollessaan 45-vuotias.
Mercuryn kuolemasta on kulunut siis tänään tasan 25 vuotta. Laulajan kertoi medialle sairaudestaan vain päivää ennen kuolemaansa.
Neljä vuotta Mercuryn kuoleman jälkeen Queen julkaisi Made in Heaven -albumin, jonka kappaleet koostuivat yhtyeen nokkamiehen viimeisistä äänityksistä. Levystä tuli Queenin menestynein studioalbumi.
Kuuntele alta viisi ikimuistoista Queen-kappaletta, katso musiikkivideot ja lue tiiviit perustelut, miksi ne ovat ikimuistoisia!
1. These Are the Days of Our Lives (albumilta Innuendo, 1991)
Raukea ja haikea balladi, joka on tietyllä tapaa sisaruskappale tämän listan sijalta kolme löytyvälle kappaleella. Viimeinen musiikkivideo, jolla Freddie Mercury nähtiin – videon kuvauksissa mies oli jo huonossa kunnossa.
2. Under Pressure (albumilta Hot Space, 1982)
Mercuryn ja viime tammikuussa kuolleen David Bowien duetto on yksi hienoimpia Queen-hetkiä. Kappaleen loppusoitto, jossa Mercury ja Bowie laulavat "'Cause love's such an old-fashioned word / And love dares you to care for / The people on the edge of the night / And love dares you to change our way of / Caring about ourselves / This is our last dance / This is our last dance / This is ourselves / Under pressure", se on huikea.
3. Love of My Life (albumilta A Night at the Opera, 1975)
Yksi kauneimpia rakkauslauluja, mitä on tehty. Kappale, joka tasapainoilee barokkisuudessaan siirappisen ja sydänverisen rajamailla taipuen kuitenkin jälkimmäisen puolelle. Soundtrack-kappale raastavan kaipuun ja sydänsurujen taustalle.
4. Bohemian Rhapsody (albumilta A Night at the Opera, 1975)
Kappale, josta ei ole tarvetta sanoa juuri mitään. Queenin läpimurtohitti ja yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista rock-lauluista.
5. Don't Stop Me Now (albumilta Jazz, 1978)
Laulu, joka on synonyymi hyvälle tuulelle. Tuo aina hymyn huulille.