George Clooneyn seuraava työprojekti paljastui – uutuuselokuva nähdään Netflixissä
George Clooney ohjaa suoratoistopalvelu Netflixin uuden scifi-elokuvan, jossa myös näyttelee.
Näyttelijä George Clooneyn seuraava näyttelijän- ja ohjaajantyö paljastui maanantaina, kun miehen kerrottiin ohjaavan suoratoistopalvelu Netflixiin tulevan, Good Morning, Midnight -scifi-romaaniin perustuvan elokuvan sekä myös näyttelevän samaisessa pätkässä.
Good Morning, Midnight (Hyvää huomenta, keskiyö) on tarina maailmanlopun jälkeisestä maapallosta, jossa yksin pohjoisnavalla työskentelevä tiedemies Augustine yrittää saada yhteyttä avaruusalus Aetherin maahan palaavaan miehistöön.
Clooney esiintyi valkokankaalla viimeksi vuonna 2016 elokuvassa Money Monster, ja miehen viimeisin ohjaustyö on elokuva Suburbicon vuodelta 2017. Good Morning, Midnight -elokuvan kuvausten on tarkoitus alkaa lokakuussa. Käsikirjoituksesta vastaa Mark L. Smith, jonka kanssa työskentelystä Clooney on enemmän kuin innoissaan.
– Olen pitkään ihaillut Markin työtä, ja hänen elokuvaan luomansa käsikirjoitus on suurenmoinen, Clooney kehui aisapariaan.
Netflix-suoratoistopalvelun edustaja uskoo, että juuri Clooney on paras ohjaaja muovaamaan voimakkaan tarinan elokuvaksi.
– Kirjan tarina herättää voimakkaita tunteita, ja Mark on kirjoittanut sovituksensa kauniisti. Tarina kertoo ihmisen syvimmästä olemuksesta, ja siihen tulevat kaikki rakastumaan, Scott Stuber Netflixistä kertoi.
Toukokuussa 58 vuotta täyttänyt Clooney nousi alun perin kuuluisuuteen television sairaaladraamasta Teho-osasto. Oscar-palkittu näyttelijä ja elokuvatuottaja sekä -ohjaaja on myös YK:n rauhanlähettiläs. Clooney on ollut naimisissa libanonilais-brittiläisen ihmisoikeusasianajaja Amal Clooneyn (os. Alamuddin) kanssa vuodesta 2014. Parilla on 2-vuotiaat kaksoset Alexander ja Ella.
Lähde: MSN
Uusimmat
-
15:02
Täysi kaaos golfin arvoturnauksessa: Maailman ykköspelaaja vietiin käsiraudoissa poliisiautoon – yksi kuollut onnettomuudessa
-
15:00
Esko Eerikäinen poseeraa maailmantähden rinnalla
-
14:53
Riikka Purralta ärähdys Päivi Räsäselle
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa luultiin sähköauton latausaseman räjähtäneen – katso kuva tapahtumapaikalta
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
Lataa lisää