George Michael kynäili vuonna 1984 legendaarisen jouluklassikon Last Christmas – kappale oli tekijälle itselleen kuitenkin mielipahan syy

7:50img
George Michael MTV:n haastattelussa vuonna 2007: "Kohujen vuoksi minun luullaan olevan romahduksen partaalla"
Julkaistu 23.12.2023 19:15
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Last Christmas ei ollut täysin Wham!-yhtyeen laulaja George Michaelin omaan mieleen.

Last Christmas, I gave you my heart. And the very next day, you gave it away.

Tunnistanet kappaleen? Brittiduo Wham! pisti ilmoille vuonna 1984 kappaleensa Last Christmas, josta tuli yksi kaikkien aikojen soitetuimmista joulukappaleista.

Yhtyeen entisen managerin Simon Napier-Bellin mukaan sen kynäilleelle George Michaelille  kappale aiheutti kuitenkin tuskia.   

– Hän oli aina vähän harmissaan siitä, että hän tiesi sen olevan parasta, mitä hän koskaan kirjoitti. George ennen kaikkea todella halusi tulla muistetuksi mahtavana lauluntekijänä. Ja luulen, että hänen mielensä pohjimmaisena se oli aika ärsyttävää, että hän onnistui niin täydellisesti joululaulun suhteen, Napier-Bell paljasti hiljan Telegraphin haastattelussa. 

Entinen manageri itse hehkutti kappaletta haastattelussaan upeaksi teokseksi ja hämmästeli George Michaelin onnistumista sen kanssa. 

Wham!-yhtyeen toinen jäsen Andrew Ridgeley on kertonut puolestaan Peoplen haastattelussa kappaleen "lyöneen hänet ällikällä" aikoinaan kun hän kuuli sen ensi kertaa. 

– Se kuulosti aivan kuin joulun klassikolta. Se on joulu tislattuna, jos minulta kysytään. Se on joulun ydin. 

Vuoden 2021 uudenvuodenpäivänä, 36 vuotta kappaleen julkaisun jälkeen Last Christmas nousi Ison-Britannian singlelistan kärkeen Huffington Postin mukaan. Tällä viikolla kappale on ollut jälleen brittien listojen kärjessä, kuten myös korkeimmillaan Billboardin 4. sijalla. 

George Michael, oikealta nimeltään Georgios Kyriacos Panayiotou, menehtyi 53-vuotiaana joulupäivänä 2016 sydämen vajaatoimintaan, mikä toi myös hänen jouluklassikolleen uuden merkityksen monien mielissä.  

Wham! oli toiminnassa vuosina 1981-1986.

Lue myös: Prinsessa Diana oli ihastunut 80-luvun suosittuun laulajaan – artisti kutsui häntä rakkaakseen

Tuoreimmat aiheesta

Joulu