Lähes 50 vuoden uran tehnyt David Bowie ei elänytkään ikuisesti.
Mikä on sinun ensimmäinen muistosi David Bowiesta? Minun on Let's Dance. Vuonna 1983 julkaistu single oli Bowien uran suurin hitti. Näin sen musiikkivideon ensimmäisen kerran 1980-luvun loppupuolella Hittimittarissa.
Ja se ärsytti. Videolla mittatilauspukuihin sonnustautunut hontelo brittikeikari ärsytti. Let's Dance tuntui Europen, Bon Jovin, Pet Shop Boysin ja isosiskon kanssa löydettyjen muiden 80-luvun lopun suosikkien rinnalla sliipatulta ja hiotulta.
Mutta olin silloin lapsi. Pidin hetkellisesti jopa Raptoria erittäin hyvänä musiikkina. Vasta 1990-luvun alkuvuosina, kun kuulin ensimmäistä kertaa itselleni valtavan tärkeäksi muodostuneet muutamat Bowie-kappaleet, aloin ymmärtää mistä oikein oli kyse. Kyse oli nimenomaan David Bowiesta.
Vähitellen, kun populaarikulttuuri alkoi kiehtoa ja kiinnostaa jatkuvasti enemmän, Bowien nimi ja kasvot tulivat vastaan entistä useammin. Musiikin historia alkoi kiinnostaa. Ensin oli selvitettävä kaikki yhtyeestä nimeltä The Beatles, sitten kameleonttimaisesta hahmosta nimeltä David Bowie.
Sillä kameleontti hän todella oli. Bowie rikkoi häpeilemättä kaikkia mahdollisia raja-aitoja ja käytti musiikissaan runsaasti teatraalisia elementtejä. Hän ehti pitkän uransa aikana olla modi, hippi, glamrokkari, tanssipopkeikari ja uskottava jazzartisti. Muun muassa.
Jo toisella albumillaan Space Oddity (1969) hän ennakoi läpimurtoonsa johtaneita avaruusteemoja. Samoihin aikoihin elokuvateattereihin saapui Stanley Kubrickin mestariteos Avaruusseikkailu 2001 ja ihminen teki ensimmäisen kuulennon.
Suuren läpimurtonsa hän teki vuonna 1972 levyllä The Rise and Fall of Ziggy Stardust. Bowie loi alter egon nimeltä Ziggy Stardust, joka oli avaruudesta maahan saapunut rocktähti. Menestys toi mukanaan myös varjopuolia päihdeongelmien muodossa.
Bowien kameleonttimaisuus ei todellakaan jäänyt Ziggy Stardustiin. Myöhemmin hän loi alter egoikseen Aladdin Sanen sekä Thin White Duken. 1970-luvun lopun ambient-vaiheen jälkeen Bowie saavutti uransa suurimman kaupallisen menestyksen tanssittavalla ja tietoisesti kaupallista menestystä tavoitelleella Let's Dance -albumilla (1983).
David Bowie menestyi myös tuottajana ja näyttelijänä. Hän tuotti muun muassa Iggy Popin ja Lou Reedin levyjä ja kirjoitti näille lauluja. Näyttelijänä hänet nähtiin 80-luvulla muun muassa Labyrintti-elokuvan (1986) kaltaisissa isoissa tuotannoissa.
Bowien uran laajuutta ja töiden merkittävyyttä voi kuvailla oikeastaan vain yhdellä sanalla: hengästyttävä. Tätä tekstiä kirjoittaessani huomaan tajuavani jälleen kerran, miten merkittävä hahmo 69-vuotiaana kuollut mies oli.
Yksi Bowien seurassa – ei kirjaimellisesti – kulunut päivä on jäänyt erityisesti mieleen. Elettiin vuotta 2006. Olin kuunnellut jo pidempään Bowien 1970-luvun tuotantoa, erityisesti Hunky Dory -levyä (1971). Illalla katsoimme silloisen tyttöystäväni kanssa Christian Balen ja Hugh Jackmanin tähdittämän The Prestige -elokuvan.
Yhtäkkiä televisioruudulla näkyi David Bowie. Pienessä, mutta vaikuttavassa sivuroolissa elokuvassa nähty Bowie otti koko lyhyen kohtauksen haltuunsa pelkällä läsnäolollaan.
Bowie pääsi aina yllättämään. Hän teki niin toiseksi viimeisellä The Next Day -albumillaan (2012) sekä vain pari päivää ennen miehen kuolemaa julkaistulla, surullisten tapahtumien vuoksi täysin uuteen arvoon nousevalla Blackstar-levyllä. Albumin kappaleita ei voi enää kuunnella ajattelematta sitä, että ne yhdistyvät Bowien sairauteen.
Hänen kuolemansa yllätti. Bowien syövästä ei ollut vuotanut mitään tietoa julkisuuteen. Nyt on vaikeaa katsoa Blackstar-musiikkivideota kuivin silmin. Miehellä oli draamantaju kohdallaan.
David Bowie yllätti myös mainiossa Frances Ha -elokuvassa (2012), vaikka hän ei siinä näytellytkään. Katsoin elokuvan vasta muutama kuukausi sitten ja ilahduin suuresti, kun miehen Modern Love -hitti soi useammassa kohtauksessa.
Se oli niitä hetkiä, jolloin Bowien kameleonttimaisuus, yllättävyys ja ainutlaatuisuus tuli esiin. Hän tuntui taipuvan mihin tahansa.
Hienoimmat Bowie-hetket olivat leuat auki loksauttavia. Se hetki, kun 1990-luvun alussa kuulin ensimmäistä kertaa Life on Mars? -klassikon ja tajusin sen hienouden. Se hetki, kun Nirvana versioi Bowien The Man Who Sold the Worldin ikonisella MTV Unplugged -keikallaan. Se hetki, kun Let's Dance ei enää ärsyttänytkään. Se hetki, kun U2:n Helsingin Olympiastadionin keikan intromusiikkina soi Space Oddity ja Bowien merkittävyys lävähti vasten kasvoja ja korvia tuntuen roimasti isommalta asialta kuin koko U2:n konsertti.
Space Oddity oli Bowien ensimmäinen hitti. Kappale kertoo majuri Tomista, jonka kohtalo on harhailla ikuisesti avaruudessa.
"Here am I floating 'round my tin can / Far above the moon / Planet Earth is blue / And there's nothing I can do", Bowie laulaa Space Oddityn viimeisillä riveillä.
Hyvästi, majuri Tom. Hyvästi, David Bowie. Duetoikaa vielä kerran Under Pressure Freddie Mercuryn kanssa siellä, missä ikinä olettekin.