GPS-häiriöistä kertovien ilmoitusten määrä räjähti viime vuonna

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sai viime vuonna yli 18 000 lentoturvallisuusilmoitusta. Määrä on yli kaksinkertainen vuosien 2013–2022 keskiarvoon verrattuna.

Traficom kertoo tiedotteessaan, että suurin syy ilmoitusten määrän kasvuun ovat parin viime vuoden aikana lisääntyneet GPS-häiriöilmoitukset. Vuonna 2023 niitä tehtiin noin 7 500, kun edellisvuonna niitä tehtiin noin 1 500. Häiriöitä havaittiin edelleen erityisesti konfliktialueiden läheisyydessä.

Merkittäviä vaikutuksia lentoliikenteelle häiriöillä ei Traficomin mukaan ollut.

Traficomin tuoreesta turvallisuuskatsauksesta selviää, että myös muiden lentoturvallisuusilmoitusten määrä kasvoi aiemmista vuosista. Virasto kertoo, että raportointiaktiivisuus on kehittynyt hyvään suuntaan, mutta onnettomuuksien ja merkittävien vaaratilanteiden määrä on pysynyt pienenä.

Viime vuosi oli suomalaisessa ilmailussa siis pääosin turvallinen.

Vakavia vaaratilanteita

Traficomin katsauksesta selviää, että kaupallisessa ilmakuljetuksessa vakavien vaaratilanteiden määrä kasvoi hieman vuonna 2023, mutta onnettomuuksia ei tapahtunut. Yhteensä vakavia vaaratilanteita on katsaukseen kirjattu seitsemän, mikä on vähän enemmän kuin edellisvuosina.

Kolmessa tapauksessa suomalainen lentokone oli vähällä törmätä lennokkiin eli droneen ulkomailla. Traficomin mukaan droneja oli lennätetty liian lähellä kiitotietä tai huomattavan korkealla.

Kaksi vakavaa vaaratilannetta tapahtui Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Toisessa oli kyse törmäyksistä lintuihin, ja toisessa lapsimatkustaja oli kävellä viereiselle seisontapaikalle rullanneen koneen potkureihin.

Lisäksi lääkärihelikoptereille tapahtui kaksi vakavaa vaaratilannetta. Toisessa kopteri joutui tekemään väistöliikkeen väistäessään mastoa. Toisessa maassa ollut kopteri lähti liukumaan jäisellä tiellä, ja sen lavat osuivat puiden oksiin.

Yleis- ja harrasteilmailussa tapahtui Traficomin katsauksen mukaan neljä onnettomuutta, mikä on selvästi kymmenen viime vuoden keskiarvoa vähemmän. Yhdessä tapauksessa lentäjä kuoli, kun näytöstaitolennolla ollut lentokone syöksyi maahan.

Vakavia vaaratilanteita yleis- ja harrasteilmailussa oli 13, mikä on niin ikään kymmenen vuoden keskiarvon alapuolella.

Lue myös:

    Uusimmat