Pekka Haavisto MTV:lle: Moldovassa käydään nyt henkien taistelua Venäjän ja EU:n välillä

Presidentinvaalit ja EU-jäsenyydestä äänestäminen ovat Moldovassa kaikkien huulilla. Vaalitarkkailijana Moldovassa oleva Pekka Haavisto kertoo, miten Venäjän vaalivaikuttaminen näkyy.

Moldovalaiset päättävät sunnuntaina, ottaako maa uuden askeleen lähemmäs EU:ta ja kauemmas Venäjän vaikutuspiiristä. Sunnutai-iltana alustavien tulosten mukaan näytti siltä, että Moldova olisi äänestänyt EU-jäsenyyttä vastaan. Lopulliset tulokset varmistuvat kuitenkin maanantaina.

Moldovassa äänestettiin sunnuntaina presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Samalla järjestettiin kansanäänestys EU-jäsenyydestä.

Moldovassa vaalitarkkailijana toimiva kansanedustaja Pekka Haavisto iloitsee siitä, että äänestysaktiivisuus on ollut molemmissa vaaleissa odotettua parempi.

– Pelkona oli se, että etenkin EU-kansanäänestyksen osanotto jäisi niin vähäiseksi, ettei se täyttäisi vaadittavaa äänimäärää. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ihmiset ovat ottaneet osaa äänestämiseen hyvin.

Jopa neljäsosaan äänestäjistä pyritty vaikuttamaan

Vaalien alla Moldovan viranomaiset ovat pyrkineet torjumaan Venäjän yrityksiä vaikuttaa äänestysten lopputuloksiin.

Moldovan viranomaiset epäilevät, että jopa neljäsosaan äänestäjistä on pyritty vaikuttamaan venäläisellä rahalla.

Haavisto kertoo, että huhuja ja epäilyjä äänten massiivisesta ostosta liikkuu Moldovassa paljon.

Tiedotusvälineissä vaalivaikuttaminen on näkynyt yksittäisinä ihmisinä, mutta poliisitutkimuksessa epäillään jopa yli 100 000 ihmisen olevan vaalivaikuttamisen piirissä.

– Venäjä-vaikuttamiset ovat täällä hyvin huolestuttavia. Jonkin verran on näkynyt täällä julkisuudessa ihmisiä, jotka ovat ääniään myyneet tai saaneet jonkun palkkion. 

– Tätähän on mahdotonta näin vaalitarkkailijana todistaa millään tavalla, Haavisto sanoo.

Haavisto on käynyt vaalitarkkailijan ominaisuudessa 11 äänestyspaikalla ja siellä näytti rauhalliselta. Joillakin äänestyspaikoilla oli jonoa.

Televisiokanavia suljettu

Pekka Haavisto kertoo tavanneensa moldovalaisia poliisin edustajia, jotka kertoivat jopa miljoonaluokan takavarikoista vaalivaikuttamisen tiimoilta.

–Tänne salakuljetettuja varoja on takavarikoitu ja poliisilla on vahva epäily siitä, että niitä on pyritty käyttämään vaalivaikuttamiseen.

Haaviston mukaan Moldovassa suhtaudutaan hyvin vakavasti vaalivaikuttamiseen. 

Hallitus on sulkenut joitakin televisiokanavia sen takia, että niissä on ollut virheellistä informaatiota. 

– Kaikilla rintamilla käydään täällä tietynlaista Moldovan itsenäisyyteen liittyvää taistelua, Haavisto pohtii.

Haavisto on aiemmin ollut vaalitarkkailijana Virossa kansanäänestyksessä, jossa Viro äänesti itsenäisyydestään ja Venäjällä ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa.

Hän toivoo kovasti, että Moldova olisi astumassa tielle kohti Euroopan unionia ja että maan riippuvuus Venäjästä heikkenisi pitkällä aikavälillä.

–Täällä käydään nyt henkien taistelua Venäjän ja EU:n välillä.

Moldovan tulevaisuus on noussut paljon esille Ukrainan kautta. Kun puhutaan Ukrainan tulevista ratkaisuista, EU-jäsenyydestä ja mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. 

Moldova on keskeisellä paikalla, joten suomalaistenkin olisi Haaviston mukaan hyvä miettiä, millä tavalla voisimme tukea Moldovaa EU-tiellä.

Presidentinvaaleissa EU-myönteinen presidentti Maia Sandu pyrkii toiselle kaudelle ja on selkeä voittajasuosikki. Sandun vastaehdokkaista puolet on EU-myönteisiä ja puolet ei.

– Toinen kierros presidentinvaaleissa todennäköisesti joudutaan käymään eli jännitystä riittää loppuun asti, Haavisto summaa.

Lue myös:

    Uusimmat