Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) pitää Nato-prosessin kannalta huonona sitä, jos Suomen ja Ruotsin sekä Turkin välisiä tapaamisia peruuntuu mielenosoitusten ja provokaatioiden takia.
Lauantaina kerrottiin, että Ruotsin puolustusministerin Pål Jonsonin ensi viikolle suunniteltu vierailu Turkkiin ei toteudu. Turkki perui aiemmin myös eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen (kesk.) ja Ruotsin parlamentin puhemiehen Andreas Norlénin Turkin-matkan. Puhemiesten matka peruttiin sen jälkeen, kun Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania esittävä nukke ripustettiin jaloistaan Tukholmassa.
– Nämä ovat varmaan tämän itse Nato-ratifiointiprosessin osalta tietysti huonoja, jos näitä yhteydenpitoon liittyviä tapaamisia siirretään, Haavisto sanoi sunnuntaina.
– Nyt olisi tärkeä pitää niin sanotusti katse pallossa. Tähän matkaan tulee helposti niin paljon tällaista ylimääräistä kuormaa, että unohdetaan, mitä tässä ollaan tekemässä.
Haaviston mukaan Ruotsin pyrkimyksenä on sopia uusia vierailuajankohtia. Suomella ei Vanhasen peruuntuneen matkan ohella ole ollut muita lähiaikojen vierailuja ohjelmassa, mutta virkamiestason kolmikantakokoukselle etsitään edelleen ajankohtaa alkuvuodelle.
Lue myös: Vastaisku Koraanin polttoon: Mielenosoittajat talloivat ja polttivat Ruotsin lipun Turkissa – katso video
Provokaatiot herättävät vastareaktioita
Turkissa Istanbulissa ja Ankarassa osoitettiin lauantai-iltana mieltä Ruotsia vastaan sen jälkeen, kun tanskalais-ruotsalainen äärioikeistopoliitikko Rasmus Paludan poltti lauantaina Koraanin Turkin suurlähetystön edessä Tukholmassa.
Istanbulissa sadat ihmiset kokoontuivat mielenosoitukseen Ruotsin konsulaatin edessä. Samassa yhteydessä poltettiin Ruotsin lippu.
Haavisto kertoo pitäneensä päivittäin yhteyttä Ruotsin ulkoministeriin Tobias Billströmiin muun muassa Tukholman mielenosoitusten tiimoilta.
– Totta kai nämä tällaiset provokaatiot voivat vaikuttaa mielialaan, tunnelmiin, kansalaisiin, Haavisto totesi.
– Nämä helposti herättävät vastareaktioita, jotka ovat vihamielisiä.
Suomi luovutti syksyllä Turkille yhden maan vaatiman miehen lisää mutta kieltäytyi terrorismista Turkissa tuomitun luovuttamisesta
Kristersson pahoitteli, turkkilaiset älähtivät
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson on esittänyt pahoittelunsa Tukholman tapahtumista.
– Sananvapaus on keskeinen osa demokratiaa. Mutta mikä on laillista, ei ole välttämättä sopivaa. Monille pyhien kirjojen polttaminen on syvästi epäkunnioittava teko, Kristersson kirjoitti Twitterissä.
Turkin presidentinkanslian edustajan Ibrahim Kalinin mukaan mielenosoituksen salliminen tilanteessa, jossa Turkki oli toistuvasti vaatinut sen kieltämistä, on omiaan ruokkimaan viharikoksia ja islamin vastustamista.
– Pyhien arvojen kimppuun käyminen ei ole vapautta, vaan barbarismia, Kalin evästi.
Turkin ulkoministeri Mevlüt Cavusoglu sanoi, että protesti oli rasistinen toimi, jossa ei ollut kyse ilmaisunvapaudesta.