Vantaan tuhoisa tulipalo on poikkeuksellinen Suomessa. Hakunilan asuntopalossa kuoli sunnuntaina viisi ihmistä: perheen äiti ja neljä alle 10-vuotiasta lasta. Isä onnistui pelastautumaan.
Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) mukaan moniuhrisia tulipaloja tapahtuu Suomessa noin kerran vuodessa. Hakunilan palo on uhriluvultaan hyvin poikkeuksellinen.
Edellinen viisi uhria vaatinut tulipalo on vuodelta 2009. Otkesin johtava tutkija Kai Valonen korjasi tiedotustilaisuudessaan kertomaa tietoa, että edellinen palo olisi ollut vuodelta 2008.
– 2009 Naantalissa oli omakotitalopalo, jossa viisi nuorta kuoli. Siitä on 14 vuotta, kun on viimeksi tapahtunut viisiuhrinen palo, Valonen kertoo MTV Uutisille.
Lue lisää: Näin käsittelet järkytystä lasten kanssa
Noin 50 kuolee vuosittain tulipaloissa
Tilastokeskuksen kuolemansyytilastojen mukaan savulle, tulelle tai liekeille altistuminen oli koko Suomessa kirjattu peruskuolemansyyksi 44 ihmiselle vuonna 2021. Otkesin Valosen mukaan Suomessa kuolee vuosittain noin 50 ihmistä tulipaloissa.
– Ne ovat yleensä sellaisia, että yksi ihminen syttymishuoneistossa menehtyy, Valonen kertoo.
Viime vuosina on sattunut pari monta uhria vaatinutta tulipaloa.
Vuonna 2019 kolme lasta kuoli Kittilässä Levillä, kun lomamökki syttyi palamaan. Otkesin mukaan palo sai alkunsa lattialämmityskaapelista, joka oli lautalattian alla.
Joulukuussa 2016 tulipalo vaati äidin ja kolmen lapsen hengen kerrostalossa Helsingin Vuosaaressa. Otkesin tutkintaselosteen mukaan palo syttyi huoneiston saunan sähkökiukaasta, jonka läheisyydessä kuivattiin vaatteita. Huoneistossa ei ollut palovaroitinta.
Lue lisää: Hakunilan palossa menehtyneiden naapurit kertovat turmayöstä: "Emme voineet tehdä mitään"
Otkes tutkii Hakunilan palon
Otkes päätti heti saatuaan tiedon, että Hakunilan palo tutkitaan.
– Uhrimäärä on niin suuri, että ilman muuta ajateltiin, että tästä tutkinta käynnistetään. Näin suuria tai pienempiäkään paloja ei saisi tapahtua. Haluamme tehdä kaikki tutkinnan keinoin, miten tällaiset voitaisiin jatkossa estää.
Tutkinta kestää puolesta vuodesta vuoteen. Tutkinnassa selvitetään muun muassa se, oliko asunnossa toimivaa palovaroitinta. Pelastuslaitos oli löytänyt asunnosta palovaroittimen jäänteet, mutta sen toimivuudesta ei toistaiseksi ole tietoa.
– Mielellään kerromme matkan aikana, mitä selviää. Nimenomaan sillä tarkoituksella, että ihmiset saisivat tietää ja osaisi toimia jatkossa niin, että tällaiset tapaukset voitaisiin välttää, Valonen sanoo.
Valosella on yksi helppo ja halpa neuvo kansalaisille, miten tulipalon uhreja voitaisiin estää.
– Palovaroitin. Kun on kyse öisestä palosta, niin silloin varoitin on erityisen tärkeä, että paloon herättäisiin. Akuuttina vinkkinä: huolehtikaa siitä, että on palovaroittimia, mieluummin enemmän kuin vähemmän.
Valosen mukaan Otkesin tutkimissa tapauksissa puutteita varoittimissa tulee harmittavan usein vastaan.