Vantaan Hakunilassa viime sunnuntaina palaneen asunnon saunan kiuas oli päällä, kun tulipalo syttyi. Asiasta kertoo Onnettomuustutkintakeskus (Otkes).
Otkesin mukaan suurimmat palojäljet ovat saunassa ja palon voidaan päätellä syttyneen siellä. Sähkönkäyttötiedoista voi puolestaan päätellä, että saunan kiuas oli ollut päällä noin kaksi ja puoli tuntia, kunnes tulipalo katkaisi virran.
Otkesin mukaan saunassa on ollut tekstiilejä palon syttymisaikaan.
– Kyllä siellä on kangasmateriaalia ja jotain muutakin. Se ei varsinaisesti varastona ollut, että siellä olisi jotain laatikoita ollut täynnä tavaraa, kertoi STT:lle perjantaina Otkesin tutkinnanjohtaja Kai Valonen.
Tutkinnassa selvitetään yhä, miten kiuas on mennyt päälle ja miten palo syttyi. Kiuas toimitetaan viikkoja kestäviin jatkotutkimuksiin.
– Tärkeintä on se, että mikä siellä on voinut syttyä, eihän kiuas normaalisti syty. Siinä pitää olla vika tai siinä hyvin lähellä jotain. Siinä meillä on tekemistä, että voidaan päätellä, miltä puolelta se (palo) edes on syttynyt.
Lue myös: Poliisi: Hakunilan paloasunnon kiukaan päällä ei ollut tavaraa – saunassa oli sinne kuulumatonta materiaalia
Uudet palovaroittimet
Otkesin mukaan asuntoon oli muutamaa kuukautta aiemmin asennettu kaksi uutta palovaroitinta, joista vähintään toinen toimi. Vielä viime sunnuntaina viranomaisten tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että palovaroittimen jäänteet oli löydetty paloasunnosta, mutta varoittimen toiminnasta ei tuolloin ollut varmuutta.
– Sen tiedotustilaisuuden aikoihin löytyi yksi varoitin lisää, eli siellä on kaksi varoitinta sulaneena könttinä. Saimme selville, että ne on laitettu asuntoon viime kesänä. On aika todennäköistä, että siellä oli edelleen ne samat toimivat ja lähes uudet varoittimet, Valonen sanoo.
– Nyt on lisävarmistuksena se, että niiden (varoittimien) ääniä on kuultu. Riittävän uskottavasti on meille kerrottu, että ääntä on kuulunut. Jos laskee yhteen, että kaksi melkein uutta varoitinta ja ääntä on kuultu, niin siellä on vähintään toinen niistä soinut.
Tulipalossa kuoli neljä alle 10-vuotiasta lasta ja heidän äitinsä. Isä pystyi pelastautumaan.