Ensimmäinen Gazaan merireittiä pitkin Kyprokselta saapunut avustuskuorma, noin 200 tonnia ruokaa, on saatu purettua tänään. Samaan aikaan äärijärjestö Hamas kertoi jättäneensä uuden ehdotuksen aseleponeuvotteluissa, jotka ovat olleet päiväkausia pysähdyksissä.
Hamas ehdottaa kuuden viikon aselepoa vastineeksi 42 israelilaispanttivangin vapauttamisesta. Lisäksi Israelin joukkojen tulisi vetäytyä kaikista kaupungeista ja asutuilta alueilta sekä vapauttaa palestiinalaisvankeja. Samoin humanitaarisen avun määrää Gazaan tulisi merkittävästi lisätä, kertoo nimettömänä pysytellyt Hamasin edustaja uutistoimisto AFP:lle.
Israel on aikaisemmin kieltäytynyt jyrkästi vetäytymisestä Gazasta, koska maan hallinnon mukaan se merkitsisi voittoa Hamasille.
Lue myös: Nälänhätä Gazassa pahenee – ruoka-apu on jumittanut rajalla jo viikkoja
Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanslian mukaan Israel lähettää valtuuskunnan keskustelemaan ehdotuksesta.
Qatarin lisäksi neuvotteluja ovat välittäneet Egypti ja Yhdysvallat.
Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt sieppasivat hyökkäyksensä yhteydessä noin 250 panttivankia. Niistä satakunta on edelleen Gazassa. Loput on vapautettu tai he ovat kuolleet.
Isku asuintaloon tappoi terveysministeriön mukaan kymmeniä
Meritse saapuneen humanitaarisen avun lisäksi nälkiintymisen partaalla oleville ihmisille on yritetty saada ruokaa ilmasta pudottamalla. Saksa kertoi tänään liittyneensä niiden maiden joukkoon, joiden ilmavoimat ovat pudottaneet apua Gazan pohjoisosaan, missä tilanne on pahin.
Lue myös: Gazassa on maailman suurin kriisi nälänhädän suhteen: "Tapahtuu asioita, joita emme ole elinaikanamme nähneet"
Hamasin alainen Gazan terveysministeriö kertoi tänään ainakin 63 ihmisen saaneen surmansa Israelin iskuissa edeltävän vuorokauden aikana. Ministeriön edustajan Ashraf al-Qudran mukaan pelkästään yhdessä asuintaloon osuneessa iskussa Nuseiratissa Gazan keskiosassa kuoli 36 ihmistä.
Israel hyökkäsi Gazaan pitkälti yli viisi kuukautta sitten sen jälkeen kun Hamasin ja muiden äärijärjestöjen hyökkäyksessä Israeliin oli kuollut Israelin viranomaisten mukaan noin 1 160 ihmistä, pääosin siviilejä.
Israelin hyökkäyksessä Gazaan on kuollut Gazan terveysministeriön mukaan yli 31 500 ihmistä, valtaosin naisia ja lapsia.