Trump valitsi varapresidenttiehdokkaakseen äänekkään Ukraina-tuen vastustajan

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on ilmoittanut varapresidenttiehdokkaakseen Ohion senaattori J. D. Vancen.

Trump ilmoitti valinnastaan maanantai-iltana omalla sosiaalisen median kanavallaan.

Vance on 39-vuotias ja aloitti senaatissa vasta vuosi sitten.

Hänet tunnetaan yhtenä äänekkäimmistä Ukrainalle annettavan jatkuvan taloudellisen tuen vastustajista senaatissa, asettuen asiassa eri kannalle monien muiden nimekkäiden republikaanipoliitikkojen kanssa. 

Vance vastustaa myös aborttia.

Kriitikosta varapresidenttiehdokkaaksi

J.D. Vance tunnetaan nykyisin vankkumattomana Trumpin kannattajana, muttei sitä aina suinkaan ole ollut.

Yhdysvaltalaismedia The New York Timesin mukaan Vance arvosteli ankarasti Trumpia tämän vuoden 2016 vaalivoiton aikaan ja kutsui häntä muun muassa "Amerikan Hitleriksi".

Vancen suhtautuminen lehden mukaan Trumpiin kuitenkin muuttui, kun tämä asettautui ehdolle Yhdysvaltain Ohion senaattiin vuonna 2022.

Sen jälkeen hän on tunnettu yhtenä entisen presidentin johdonmukaisimmista puolustajista, joka tuki Trumpia, vaikka jotkut senaatin kollegat kääntyivät tätä vastaan.

Vance on syyttänyt Trumpin joutumista salamurhayrityksen kohteeksi presidentti Joe Bidenin vaalikampanjaa. 

Hän väitti sunnuntaina viestipalvelu X:ssä, että koko Bidenin presidenttikampanjan lähtöoletus on, että Trump on autoritaarinen fasisti, joka on pysäytettävä hinnalla millä hyvänsä. 

Trump ilmoitti valinnastaan varapresidenttiehdokkaaksi vain vajaa kaksi vuorokautta jouduttuaan salamurhayrityksen kohteeksi.

 

Lähde: Reuters

Juttua korjattu 7.15.2024. kello 22.32: Korjattu uutisesta tieto, että Trump olisi ilmoittanut valinnastaan torstai-iltana. Tosiasiassa Trump ilmoitti valinnastaan maanantaina.

Uutista päivitetty 15.7.2024. kello 23.08: Lisätty juttuun tieto Vancen reaktiosta Trumpiin kohdistuneeseen salamurhayritykseen.

Lue myös:

    Uusimmat