Moni kysymys on vailla vastausta Joe Bidenin vetäydyttyä Yhdysvaltojen presidenttikisasta.
Istuva presidentti Joe Biden ilmoitti sunnuntaina luopuvansa demokraattien ehdokkuudesta tulevissa presidentinvaaleissa. MTV Uutiset listasi vastaukset kymmeneen kiperään kysymykseen Bidenin ilmoituksen jälkeen.
Miksi Biden luopui ehdokkuudesta?
Kritiikki 81-vuotiasta Bidenia kohtaan voimistui kesäkuun lopussa, kun istuva presidentti haparoi tv-väittelyssä republikaanien ehdokasta Donald Trumpia vastaan.
Töppäykset jatkuivat heinäkuun puolivälissä, kun Biden esitteli Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin vahingossa Venäjän presidenttinä Vladimir Putinina.
Artikkelin alussa olevalta videolta näet, millaisiin möhläyksiin Bidenin ehdokkuus kaatui.
Möhläysten jälkeen paine demokraattien joukossa kasvoi liian suureksi, ja Bidenin oli luovuttava ehdokkuudesta.
Lue myös: "Tarvitsen ryypyn" – Mediat: Näin Biden teki päätöksen
Kuinka poikkeuksellinen Bidenin vetäytyminen ehdokkuudesta oli?
Edellisen kerran istuva Yhdysvaltain presidentti on luopunut ehdokkuudesta jatkokaudelle vuonna 1968, jolloin demokraattien Lyndon B. Johnson vetäytyi laskevien kannatuslukujen vuoksi.
Johnson ilmoitti vetäytymisestään kuitenkin noin seitsemän kuukautta ennen vaaleja, kun Bidenin ilmoituksen aikaan vaaleihin oli enää noin kolme ja puoli kuukautta.
Johnsonin tavoin istuva presidentti Harry S. Truman ilmoitti ennen vuoden 1952 vaaleja, ettei hae jatkokautta. Syy oli silloinkin laskenut kannatus ja luopumisen ajankohta lähes identtinen kuin Johnsonilla, eli maaliskuun loppu.
Miten Trump reagoi Bidenin ilmoitukseen?
Republikaanien ehdokas Donald Trump kirjoitti pian Bidenin ilmoituksen jälkeen sosiaalisessa mediassa, ettei Biden ole sopiva presidenttiehdokas eikä sopiva toimimaan presidenttinä.
Trump kutsui Bidenia myös Yhdysvaltojen historian ylivoimaisesti huonoimmaksi presidentiksi.
Kuka voisi korvata Bidenin demokraattien ehdokkaana?
Tiukin ote demokraattien ehdokkuudesta on Bidenin varapresidentillä Kamala Harrisilla, jota Biden on jo ilmoittanut tukevansa. Myös Bidenin kampanjan vaalirahoituksesta vastannut tukiyhdistys on siirretty Harrisin nimiin.
59-vuotias Harris on kuitenkin ollut varsin epäsuosittu varapresidentti. Jotkut ovat myös epäilleet, voisivatko amerikkalaiset äänestää presidentikseen tummaihoista naista.
Lue myös: Tiukka kuulustelija, jonka lohkaisut ovat poikineet useita meemejä: Tällainen on Kamala Harris
Harrisin ohella mahdollisina ehdokaskandidaatteina pidetään Michiganin kuvernööri Gretchen Whitmeriä, Kalifornian kuvernööri Gavin Newsomia, Kentyckyn kuvernööriä Andy Beshearia sekä Illinois'n kuvernööriä J. B. Pritzkeria.
Kenelle Bidenin vaalikassa menee?
Uutiskanava NBC:n mukaan Harris on käytännössä ainoa demokraattien mahdollinen presidenttiehdokas, joka pystyy hyödyntämään tukiyhdistyksen keräämää vaalirahoitusta, sillä Harris on nimetty kaikissa tukiyhdistyksen vaalirahoitusviranomaisille jättämissä keskeisissä asiakirjoissa.
Näin ollen Harris voisi saada käyttöönsä Bidenin vaalirahat, joita oli kesäkuun lopussa jäljellä noin 96 miljoonaa dollaria eli 88 miljoonaa euroa.
Jos Harris valitaan ehdokkaaksi, mitkä olisivat hänen mahdollisuutensa voittaa Trump?
Tähän kysymykseen on mahdotonta vastata, sillä aiemmat mielipidemittaukset on tehty Bidenin ollessa vielä demokraattien oletettu ehdokas. Useissa kyselyissä on kuitenkin kysytty myös äänestämistä varapresidentti Harrisin ja Trumpin välillä.
Tuoreet mielipidemittaukset ovat erimielisiä siitä, pärjäisikö Harris Bidenia paremmin.
Tuorein Newsweekin listaamista kyselyistä näyttää, että 39 prosenttia äänestäisi Harrisia ja 44 prosenttia Trumpia. Biden pärjäsi tässä kyselyssä hieman Harrisia paremmin.
Toisessa tuoreessa kyselyssä Harris oli tasoissa Trumpin kanssa 44 prosentilla ja eräässä kyselyssä heinäkuun alussa Harris olisi jopa voittanut Trumpin yhden prosenttiyksikön erolla.
Milloin Bidenin korvaaja valitaan?
Yhdysvalloissa demokraattipuolue valitsee presidenttiehdokkaansa verkkoäänestyksessä elokuun 7. päivään mennessä, kertoo Demokraattien kansalliskomitean puheenjohtaja Jaime Harrison. Asiasta uutisoi New York Times.
Virallisesti uusi ehdokas asetetaan puoluekokouksessa 19.–22. elokuuta. Jos ehdokaskandidaatteja on tuolloin enemmän kuin yksi, puoluekokous järjestää äänestyksen.
Lisää ehdokasasettelusta kuultaneen tällä viikolla, kun demokraattien puoluekokouksen sääntökomitean on määrä kokoontua keskiviikkona pohtimaan asiaa.
Milloin järjestetään seuraava vaaliväittely?
Seuraava vaaliväittely Bidenin ja Trumpin välillä oli tarkoitus järjestää ABC News -kanavalla 10. syyskuuta. Biden luopumisen myötä on epäselvää, toteutuuko väittely uuden ehdokkaan kanssa.
Lue myös: Harris voi voittaa vain yhdellä taktiikalla, arvioi asiantuntija ja vertaa häntä kahteen suomalaiseen poliitikkoon
Jatkaako Biden presidenttikautensa loppuun?
Biden on ilmoittanut jatkavansa presidenttikautensa loppuun eli tammikuuhun 2025. Useat republikaanit ovat kuitenkin vaatineet Bidenin eroa.
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Nyt odotetaan, kenet demokraattipuolue valitsee presidenttiehdokkaakseen. Valinta voi tapahtua piankin, jos Kamala Harris saa taakseen riittävän tuen eikä vastaehdokkaita ilmene.
Demokraattien ehdokas on selvillä viimeistään 22. elokuuta päättyvän puoluekokouksen jälkeen.
Presidentinvaalit käydään tiistaina 5. marraskuuta. Uusi presidentti astuu virkaansa 20. tammikuuta 2025.
11:10
Lue myös:
Kommentti: Kiitos Joe, teit oikean ratkaisun – demokraattipuolueella on nyt uudet ongelmat
Kamala Harrisin vuosia vanha video leviää: "Olen syyttänyt seksuaalirikollisia, Trump on yksi heistä"
Tiukka kuulustelija, jonka lohkaisut ovat poikineet useita meemejä: Tällainen on Kamala Harris
Juttua päivitetty 23.7. kello 5.30: Yhdysvalloissa demokraattipuolue valitsee presidenttiehdokkaansa verkkoäänestyksessä elokuun 7. päivään mennessä, kertoo Demokraattien kansalliskomitean puheenjohtaja Jaime Harrison. Asiasta uutisoi New York Times.