Kongressin hyökkäyskoira, joka piti Trumpia "Amerikan Hitlerinä" – tällainen on varapresidenttiehdokas J.D. Vance

Vance, 39, tunnettiin kirjailijana ennen nousuaan yhdeksi nuorimmista Yhdysvaltain senaattoreista.

Maanantaina Milwaukeessa Donald Trump valittiin virallisesti puolueensa presidenttiehdokkaaksi, ja seremonian ainoa yllätys oli varapresidenttiehdokas, joka pidettiin pimennossa loppumetreille asti. Delegaatit vahvistivat ohiolaissenaattori J. D. Vancen varapresidenttiehdokkaaksi.

Trump paljasti omalla Truth Social -alustallaan valinneensa Vancen varapresidenttiehdokkaakseen vain hieman ennen asian virallistamista.

– Pitkällisen harkinnan ja ajattelun jälkeen päätin, että senaattori J. D. Vance mahtavasta Ohion osavaltiosta on paras henkilö ottamaan hoidettavakseen Yhdysvaltain varapresidentin viran, Trump sanoi Truth Socialissa.

STT keskusteli puolueen delegaattien kanssa sen jälkeen, kun maanantain päätökset oli tehty. Puolueväen keskuudessa luotto 39-vuotiaaseen senaattoriin vaikutti vahvalta.

– Sanoin jo neljä kuukautta sitten, että se on J. D. Vance. Halusimme jonkun, joka voi tehdä neljä vuotta Trumpin kanssa ja sitten kahdeksan vuotta, ja hän oli ainoa joka sopi siihen, sanoi STT:lle iowalainen varadelegaatti Gary Leffler.

– Meille juuri kerrottiin, kuka on vuoden 2028 presidenttiehdokas.

Moni odotti Trumpin paljastavan valintansa ennen republikaanien puoluekokouksen alkua maanantaina, mutta lopulta paljastus sai odottaa kokouksen alkuun.

Vance on Yhdysvaltain senaatin nuorimpia jäseniä ja puolueensa nuorin senaattori, mitä pidettiin etukäteen yhtenä syynä, jonka perusteella tämä voitaisiin valita 78-vuotiaan Trumpin varapresidenttiehdokkaaksi.

Trump presidenttiehdokkaana jo kolmatta kertaa

Senaatin nuorimpana republikaanina J. D. Vancen kokemattomuus on nyt suurin kysymysmerkki, sanoo Kentuckyn delegaatti Dan Bayens, 44.

– Hänen täytyy nousta lavalle keskiviikkona ja osoittaa maalle, että hänellä on mitä tarvitaan varapresidentiltä. Olen innoissani, on jännittävä aika olla republikaani.

– Minusta hän oli erinomainen valinta presidentti Trumpilta. J. D. Vance ymmärtää asiakysymykset, hän on veteraani, perhemies, kokenut ja yhä tarpeeksi nuori jatkamaan, jos jotain tapahtuu, sanoo STT:lle arkansasilainen delegaatti Iverson Jackson.

Trump on nyt valittu puolueensa presidenttiehdokkaaksi kolmatta kertaa perättäin siitä huolimatta, että tämä hävisi edelliset vaalinsa puolueelle. Delegaattien mukaan nyt edessä on eri kisa kuin vuonna 2024.

– Uskon, että koronaviruksella oli suuri rooli vuonna 2020. Vuonna 2024 on ihan eri kisa ja Trumpilla on suuri tilaisuus voittaa Valkoinen talo takaisin. Inflaatio on yhä iso ongelma, ruokakauppojen hinnat ovat korkealla ja sitten on tietysti maahanmuutto. Emme ole koskaan nähneet nykyisen veroista tilannetta etelärajallamme.

– Trumpilla on ainutlaatuinen visio tästä maasta. Hän oli hieno presidentti, ja hän tietää, miten tätä maata johdetaan hyvin. Luotan hänen arviointikykyynsä, toteaa Pennsylvanian varadelegaatti Angelina Banks.

Juuri Banksin kotiosavaltiossa Trump joutui salamurhayrityksen kohteeksi kokousta edeltäneenä viikonloppuna.

– Se oli tosi surrealistista. En koskaan olisi osannut kuvitella, että näkisin oman elämäni aikana salamurhayrityksen johtavaa presidenttiehdokasta vastaan. Se oli kamala juttu. En voi uskoa, että kukaan pääsi noin lähelle presidenttiämme. Poliittinen väkivalta on hyvin epäamerikkalaista, sillä ei ole sijaa perustuslaillisessa tasavallassamme, Banks sanoo.

Varapresidenttiehdokas Vance syytti aiemmin Trumpin salamurhayrityksestä presidentti Joe Bidenia.

Piti ennen Trumpia "Amerikan Hitlerinä"

Vance on tehnyt viime vuosina poliittisen muodonmuutoksen, sillä poliittisen uransa alussa hän kuului jyrkän Trump-kielteisiin republikaaneihin, kertoo muun muassa Politico. Sittemmin hän on kuitenkin kääntynyt Trumpin vankaksi tukijaksi.

Vance ilmaisi vuonna 2016, ettei nähnyt Trumpin tarjoavan moniakaan ratkaisuja. Myöhemmin ääni muuttui hänen kellossaan. Vance itse on väittänyt kokeneensa aidon mielenmuutoksen Trumpista, mutta arvostelijat pitävät senaattoria kyynisenä opportunistina ja takinkääntäjänä, joka muutti kantojaan poliittisen tuulen suunnanmuutoksen myötä.

Ennen mielenmuutostaan Vance oli nimitellyt Trumpia idiootiksi ja ilmaissut huolta siitä, että Trump voisi olla "Amerikan Hitler". Myöhemmin Vance on profiloitunut ehdottoman uskollisena Trumpin tukijana.

– Jos kamppailet Trumpia tai hänen suosittelemiaan ehdokkaita vastaa, älä pyydä minun apuani, hän on sanonut.

Kriittinen Ukraina-tukea kohtaan

Vance valittiin senaattiin vuonna 2022. Ennen poliittista uraansa hänet tunnettiin kirjailijana, jonka muistelmateoksen "Hillbilly Elegy" pohjalta on myös tehty Netflix-elokuva. Vance on julkisuudessa rakentanut itsestään kuvan ryysyistä rikkauksiin nousseena ihmisenä.

Trumpin presidenttikaudella hänen varapresidenttinään toimi Mike Pence. Trump kuitenkin koki Pencen pettäneen hänet ratkaisevalla hetkellä, kun tämä ei suostunut sekaantumaan valitsijaäänien vahvistamiseen senaatissa loppiaisena 2021. Penceä ei missään vaiheessa pidetty uskottavana vaihtoehtona Trumpin varapresidenttiehdokkaaksi tämän vuoden vaaleissa.

Vance on ollut Trumpin tehokkaimpia "hyökkäyskoiria" kongressissa ja edistänyt populistista ideologiaa. Hän on muun muassa vastustanut maahanmuuttoa, vaatinut kristinuskoa julkisen ja yksityisen moraalin kulmakiveksi ja vastustanut tukea Ukrainan taistelulle Venäjän hyökkäystä vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat