Harri Moisio vieraili Minä ja radio -kirjansa tiimoilta Huomenta Suomessa.
Radiojuontaja Harri Moisio julkaisi lokakuussa Minä ja radio -nimeä kantavan kirjan (Readme.fi, 2023). Kirja kertoo toimialan kehityksestä reilun 30 vuoden ajalta yhden ihmisen näkökulmasta. Moisio valottaa kirjassa omaa kasvutarinaansa ja kertoo elämänsä käänteistä radioteeman kautta.
Moisio vieraili lauantaiaamuna Huomenta Suomen haastattelussa puhumassa muun muassa urastaan radiossa sekä uudesta kirjastaan. Radiojuontaja kertoo kirjassaan muun muassa parin vuoden takaisesta salasuhteestaan naimisissa olevaan naiseen. Huomenta Suomen juontaja Joanna Kuvaja kysyi Moisiolta, miksi tämä halusi kertoa kirjassa niin rohkeasti myös yksityselämäänsä liittyvistä asioista.
Moisio totesi olleensa nii kauan mediassa töissä, että hän tiesi salasuhdepaljastuksensa nousevan kirjan julkaisemisen myötä otsikoihin.
– Ajattelen niin, että jos kirjan nimi on Minä ja radio, niin olisi valehtelua itselleen ja lukijoille, jos en kertoisi näitä juttuja siellä, koska näiden ihmissuhteideni taustalla on aina tavalla tai toisella ollut radio, hän sanoi.
– En ole oikein ymmärtänyt sellaisia omaelämäkertoja, jotka väittävät olevansa omaelämäkertoja, mutta ne keskittyvät vain ja ainoastaan sen ihmisen työuraan. Halusin tuoda nyt näitäkin asioita esille soveltuvin osin, hän jatkoi.
Mikä on yksi kummallisimmista paikoista, josta käsin Moisio on tehnyt radiolähetystä? Entä mistä tulee Moision lempinimi Sika-Harri? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!