Poliisi ei ole vielä tunnistanut sekavasti käyttäytynyttä miestä.
Helsingin Oulunkylässä tapahtui torstaina erikoinen ja harvinainen rikoksen yritys: 2-vuotias lapsi yritettiin kaapata isoäitinsä sylistä.
Rikoskomisario Sampo Suomala Helsingin poliisilaitokselta kertoo MTV:lle, että poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä, mutta tutkintanimike saattaa vielä muuttua.
Suomalan mukaan lapselle tai tämän isoäidille ei aiheutunut vammoja tilanteessa. Se oli kuitenkin erikoinen ja pelottava.
– Ei onneksi, vaan teko jäi yrityksen asteelle. Isoäiti pystyi pitämään lapsen sylissään. Tilanne näyttäytyi hänelle enemminkin sekavana käyttäymisenä kuin suunnitelmallisena kaappausyrityksenä, Suomala sanoo.
Kaappausyritys tapahtui Oulunkylän asemalla hieman ennen kello 16. Poliisi ei ole vielä tunnistanut teosta epäiltyä noin parikymppistä miestä, joka poistui asemalta pohjoisen suuntaan alikulkutunneliin.
– Poliisipartio sai melko tuoreessa vaiheessa still-kuvaa epäillystä ja videokuvien osalta tehdään parhaillaan tarkastustoimia, Suomala sanoo.
Ensimmäisenä asiasta kertoi Ilta-Sanomat.