Suojelupoliisi haluaa kriminalisoida ulkomaisen tiedustelupalvelun avustamisen eli vieraiden valtioiden turvallisuus- ja tiedustelupalvelujen hyväksi toimimisen. Supo on esittänyt asiasta lakihankkeen oikeusministeriölle.
– Tämä työ on nyt alkanut oikeusministeriössä. Me toivomme, että asia saadaan päätökseen tällä hallituskaudella, suojelupoliisin päällikkö Juha Martelius sanoo Rikospaikan haastattelussa.
Supon mukaan Suomessa on tahoja, jotka pyrkivät edistämään Venäjän informaatiovaikuttamista. Sen vuoksi Supo on esittänyt lakihanketta oikeusministeriölle ja toivoo vieraan vallan hyväksi tehtävän vakoilun tulevan rangaistavaksi.
Informaatiovaikuttamisen lisäksi ulkomaisen tiedustelupalvelun avustaminen voi olla muutakin toimintaa, kuten tilojen tai ajoneuvojen antamista tiedustelupalvelun käyttöön.
– Jos mietitään Venäjän toimintaa Suomessa, niin Venäjä toimii edelleenkin hyvin aktiivisesti tiedustelutiedon hankinnassa. Sen mahdollisuudet toimia niin kutsutuista perinteisistä tiedusteluresidensseistä käsin ovat vähentyneet sitä mukaa, kun tiedustelu-upseereita on lähetetty pois eri länsimaista.
– Sen sijaan kybertiedustelu on lisääntynyt. Voi sanoa, että se on jopa päivittäistä. Se kohdistuu hyvin pitkälti Suomen poliittiseen päätöksentekoon, kriittisen infrastruktuurin kohteisiin ja tämän tyyppisiin asioihin. Myös informaatiovaikuttaminen on voimakasta, Martelius kertoo.
Lue myös: Belgia avannut rikostutkinnan Venäjän vaikuttamisesta europarlamentissa: Parlamentaarikoille annettu lahjuksia?
Toiminta ulkomaisen tiedustelupalvelun hyväksi rangaistavaksi
Supon mukaan Suomen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttamisen ja Suomen päätöksentekoa tai yhteiskunnallisia oloja koskevan järjestelmällisen perättömän tiedon levittämisen pitää olla rangaistavaa silloin, kun tekijä toimii tietoisesti ulkomaisen tiedustelupalvelun puolesta.
Supon mukaan hyvä asia on, että Suomessa maaperä tiedustelulle ei ole läheskään yhtä hedelmällinen kuin joissakin muissa maissa.
– Meillä on hyvä medialukutaito ja vakaa poliittinen järjestelmä. Meillä ei ole puolueita, jotka tukisivat millään laidalla Venäjää ja Venäjän nykyistä politiikkaa. Meillä ei myöskään ole yhtenäistä vähemmistöä, joka ajaisi Venäjän asiaa Suomessa, Martelius luettelee.
Supon päällikön mukaan on kuitenkin huomioitava, että Suomessa on Venäjän informaatiovaikuttamista edistäviä tahoja.
Yksi tunnetuimmista Venäjä-mielisistä ja Venäjä-yhteyksistä tiedetyistä suomalaisista on dosentti Johan Bäckman, joka on mielipidevaikuttanut laajasti Venäjän puolesta esiintymisissään, verkkosivustoilla ja sosiaalisessa mediassa. Helsingin Sanomat teki aiemmin Bäckmanin toiminnasta laajan jutun, jossa hänet esiteltiin näkyvimpänä Suomen-vastaisen propagandan levittäjänä Venäjällä.
Jos supon toivoma laki tulisi voimaan, jatkossa tällainen Bäckmanin kaltainen toiminta voisi olla rangaistavaa.
Vakoilurikosta koskevan rikoslain esitöissä todetaan, että tiedon hankintaa yleisesti käytettävissä olevista julkisista lähteistä ei olisi yleensä pidettävä vakoiluna.
On kuitenkin mahdollista, että yhdistelemällä suunnitelmallisesti erilaisista yleisesti käytettävissä olevista lähteistä saatavaa informaatiota keskenään, voidaan johtopäätöksinä saada tietoja, joita ei sellaisinaan ole missään yleisön saatavissa. Nämä yhdessä saattavat muodostaa vieraalta valtiolta salassa pidettävää tietoa.
Lue myös: Näihin häiriöihin Venäjältä on nyt varauduttava – "On viesti heikkoudesta, jos epäröimme ja perustamme työryhmiiä"
Lakihanke esivalmistelussa ministeriössä
Oikeusministeriöstä kerrotaan MTV Uutisille, että lakihanke on tarkoitus toteuttaa tämän hallituskauden aikana. Nyt hanke on esivalmistelussa ja se toteutetaan virkatyönä.
– Kyse on vahingollisen ulkomaisen tiedustelutoiminnan ja pakolaisvakoilun kriminalisointia koskevasta hankkeesta. Tällä hankkeella toteutetaan hallitusohjelmaa, erityisasiantuntija Venus Mahmood oikeusministeriöstä kertoo.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että sellainen toiminta säädetään rangaistavaksi, jossa tekijä vieraan valtion tiedustelutoimintaa hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen luovuttaa tiedustelupalvelulle sen tarvitsemia tiloja, välineitä tai tietoja.
Lisäksi ohjelmaan on kirjattu kriminalisoitavaksi järjestelmällinen vahingoittamistarkoituksessa vieraan valtion lukuun tapahtuva Suomen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttaminen ja Suomen päätöksentekoa tai yhteiskunnallisia oloja koskevan perättömän tiedon levittäminen.