Hätkähdyttävä luku: Jopa 70 prosenttia kouluterveyskyselyn nuorista tytöistä kertoo vakavasta oireesta

THL:n mukaan jopa 70 prosenttia nuorista tytöistä kertoi tuoreessa kouluterveyskyselyssä kärsivänsä vakavasta oireesta.

Enemmistö kouluterveyskyselyyn vastanneista nuorista tytöistä kertoo psyykkisestä oireesta. Asiasta kertoo MTV Uutisille THL:n ylilääkäri Outi Linnaranta. Kyseessä on tuorein eli vuonna 2023 kerätty data. 

Luku on hätkähdyttävä, sillä aiemmin viesti nuorisomme tilasta on ollut tyystin toinen.

Olemme tähän asti aina vastanneet, että suurin osa nuorista voi psyykkisesti hyvin. Mutta olemme nyt joutuneet tarkastamaan tätä kantaa, toteaa ylilääkäri. 

Kouluterveyskyselyssä kun katsotaan, kuinka monella nuorella on masennus tai ahdistus tai päihteiden riskikäyttöä tai syömishäiriöriski, niin tytöillä päästään lukuun 70 prosenttia kertoi kouluterveyskyselyssä 2023 tällaisesta vakavasta oireesta.

Eli vähemmistö nuorista tytöistä voi hyvin?

Tältä näyttää kouluterveyskyselyn perusteella.

Lähetä vinkki! 

Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat.

Juttuvinkit joonas.lepisto@mtv.fi.

"Iso riski syrjäytyä"

Linnaranta korostaa, että nämä nuoret tarvitsisivat arvion siitä, mikä heidän avuntarpeensa on.  

Ylilääkärin mukaan luku kertoo "aika paljon tästä ajankuvasta". Linnaranta kertoo, että nuoren oireilu heijastuu myös aikuisuuteen.

Jos nuori oireilee murrosiässä, kolmekymppisenä heillä on moninkertaiset kustannukset terveyspalveluissa, mielenterveyspalveluissa ja iso riski syrjäytyä. 

Tähän pitää kiinnittää huomiota, summaa Linnaranta.

Muokattu: Ylilääkäri korjasi lausuntoaan: 70 prosenttia koskee tyttöjä, pojista oireita raportoi noin 40%. Vastanneista nuorista 55% raportoi kouluterveyskyselyssä oireita, joita olisi tarkemmin arvioitava hoidon tarpeen määrittämiseksi. 

Lue myös:

    Uusimmat