Hätkähdyttävä tulos: Jopa 15 000 suomalaislapsen perheessä kärsitään ruoan puutteesta hintojen nousun myötä

2:54img
Kysely paljastaa: Näin suuresti perheen vähävaraisuus vaikuttaa lapsiin.
Julkaistu 31.10.2023 06:15

MTV UUTISET – STT

Perheen heikko rahatilanne myös heikentää lasten hyvinvointia ja vähentää heidän mahdollisuuksiaan harrastaa.

Puutetta ruoasta kokevien pienituloisten perheiden määrä on lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta, käy ilmi Pelastakaa Lapset -järjestön tuoreesta kyselystä. Kyselyn mukaan jopa 14 prosenttia pienituloisten perheiden lapsista kertoi, että perheellä on pulaa ruoasta. Viime vuonna vastaava luku oli 7,5 prosenttia.

Suomessa pienituloisissa perheissä asuu noin 120 000 lasta, mikä on 12 prosenttia kaikista lapsista. Kyselyn perusteella jopa noin 15 000 lasta kärsii ruoan puutteesta köyhyyden vuoksi.

– Viime vuonna ei voitu kyselyn perusteella puhua merkittävistä ruoan puutteesta perheissä, mutta tänä vuonna ruoan puutteesta kertovien lasten määrä on hätkähdyttävä. Herää huoli miten pahassa kriisissä pienituloisten perheiden arki Suomessa nyt on, järjestön lapsiperheköyhyyden asiantuntija Johanna Vinberg sanoo tiedotteessa.

Kyselyn mukaan jopa 90 prosenttia pienituloisten perheiden lapsista koki, että perheellä on vaikeuksia selvitä menoista. Lähes sama osuus lapsista kantoi huolta perheen taloudesta.

Enemmän stressiä kuin muilla

Järjestön mukaan myös lasten mahdollisuudet harrastaa ja viettää vapaa-aikaa ovat kaventuneet edellisvuodesta.

Pienituloisten perheiden lapsista lähes joka kolmas kertoi, että on joutunut lopettamaan harrastuksensa perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Yli joka kolmas taas sanoi, ettei voinut ylipäätään osallistua harrastuksiin.

Kyselyssä lapset kertoivat tuntevansa eriarvoisuuden tunnetta verrattuna kavereihinsa, koska heillä ei ole varaa samoihin asioihin. Lapsista 80 prosenttia kertoi kokevansa stressiä perheen taloudellisen tilanteen vuoksi ja yli puolet oli huolissaan myös vanhempien jaksamisesta.

Pienituloisten perheiden lasten mielenterveys ja hyvinvointi onkin kyselyn mukaan muita heikommassa jamassa. Yli 60 prosenttia pienituloisten perheiden lapsista esimerkiksi kertoi mielenterveytensä olevan huono, kun muista vastaajista osuus oli alle 40 prosenttia.

– Huoli ja stressi yhdistettynä eriarvoisuuden kokemukseen rasittavat mielen hyvinvointia näillä lapsilla, Vinberg sanoo.

Lapset huomioitava päätöksenteossa

Kyselyn tuloksissa näkyy järjestön mukaan sama kuin laajemmin yhteiskunnassa: suuri osa lapsista voi hyvin, mutta haasteet vaikuttavat kasautuvan samoille lapsille.

Järjestö muistuttaa, että Suomen on otettava päätöksenteossa huomioon YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomelle antamat huomautukset, jotka koskevat erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien loukkauksia. Näiden lasten hyvinvoinnista tulee esimerkiksi sosiaaliturvan varmistamisen osalta huolehtia, järjestö sanoo.

Vinbergin mukaan viesti päättäjille on selvä.

– Vaikea maailmantalouden tilanne ja hintojen nousu ovat aiheuttaneet lapsille luottamuksen puutetta ja epävarmuutta siitä, kantaako elämä tulevaisuudessa. Arjesta on tullut selviytymistaistelua. Tähän on puututtava, hän sanoo.

Viime keväänä toteutettuun Lapsen ääni -kyselyyn vastasi yli 1 700 lasta ja nuorta. Vastaajat olivat 13–15-vuotiaita ja eri puolilta Suomea. Kysely on toteutettu vuodesta 2001 alkaen.

Tuoreimmat aiheesta

Köyhyys