Kansainvälistä politiikkaa aktiivisesti seuraava ja maailmanmenoa vuosikymmenten musiikkinsa kautta kommentoinut Hector on järkyttynyt Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin toimista.
Onko kaikki hyvin, USA? Onko siellä ollut sopivasti sotaisaa? Vai onko rakkautta ilmassa? Sehän keksitty on siellä Hollywoodissa. Onko paha saanut palkkansa, kun hyvä myynyt on jo sille omat kasvonsa tai peilikuvansa?
Näin lauloi suomalainen muusikkolegenda Hector eli Heikki Harma jo kaksikymmentä vuotta sitten kappaleessa Kuunnellaan vaan taivasta. Kappaleen sanoitukset tuntuvat varsin osuvilta tässäkin epävarmassa maailmanajassa vuonna 2025.
Hector seuraa maailmanmenoa edelleen hyvin tiiviisti ja kertoi siitä mielipiteensä Huomenta Suomen haastattelussa sunnuntaina 2. maaliskuuta.
– Paljon on muuttunut, mutta valitettavasti vaan huonompaan suuntaan, artisti arvioi.
Erityisen järkyttynyt Hector on ollut tämän viikon perjantain tapahtumista Valkoisessa talossa, jossa tapaaminen Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin välillä kärjistyi suoranaiseksi huudoksi, johon liittyi myös Yhdysvaltojen varapresidentti J. D. Vance.
– Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut, näin brutaalia äijää ei ole maailman keskiössä aiemmin ollut demokratiaa tappamassa.
Lue myös: Nämä Zelenskyin sanat olivat Trumpille ja Vancelle liikaa – katso videolta, mistä riita alkoi
Se, että maailman yhtä vaikutusvaltaisimmista maista johtaa Trumpin kaltainen henkilö, on Hectorin mukaan suorastaan vastenmielistä, eikä kukaan osannut aavistaa parikymmentä vuotta sitten, että tällainen tilanne tulisi toteen.
– Että tällainen narsisti voi sitten olla noin tärkeässä paikassa maailmanpolitiikassa tällaisina aikoina. Kun puhutaan vielä Ukrainan sodasta ja kun ajatellaan, että Venäjä puhuu lännestä, joka on se vastustaja. Niin sitten se keskeinen länsivaltio nuoleskelee (Vladimir) Putinia. Koko tämä peli on ihan nyrjähtänyt raiteiltaan.
Hectorin mukaan häneltä on kyselty paljonkin sitä, voisiko hän saada näistä maailmanajoista ja aiheista aikaiseksi myös laulun. Muusikko on kummastellut sitä, ettei hänen tutkaansa ole osunut kappaletta, missä joku olisi "oikein kunnolla rysäyttänyt" kyseisestä aiheesta.
– Silloin kun jonkun kitaroista otan himassa syliin ja rupean hahmottelemaan, kun ensimmäinen ajatus on, että mistä alkaisin kehittelemään, niin tämän päivän ajankohtaiset asiat.
– Mutta mihin muotoon sen saa, ettei se tunnu naiivilta, typerän lapselliselta lähteä sinne pöyhkeästi esittämään jotain mielipiteitään, niin saada se muoto semmoiseksi, että se menee sydämiin ja tajuntaan samaan aikaan. Tätä on paljon liikkeellä, sitä kaikkea, mitä Trump edustaa.
Artisti painottaa musiikin toimivan työvälineenä, joka muistuttaa, ettei synkältä tuntuvaan maailmantilanteeseen ole pakko alistua.
Hector kertoi myös ymmärtävänsä sen, miksi poliitikot ympäri Euroopan ovat pysytelleet pääasiassa varsin varovaisina sanavalintojensa suhteen.
– Ollaan koko ajan sordiino päällä, että Eurooppa nyt valmistautuu ja lisää puolustusmenojaan. Tavallaan joku uhka leijuu ympärillä, kun joudutaan puhumaan näin. Sen semmoisen toivon ja helpotuksen tunnetta varmaan täytyisi ruokkia enemmän ja ei saa mihinkään sodanlietsomiseen lähteä.