Hector sammui Juicen kanssa puistonpenkille, aamulla ihmiset kävelivät ohi – "Se ei ollut vielä someaikaa"

2:19img
Julkaistu 02.11.2017 15:36

MTV VIIHDE

Hector muistelee kirjassaan elämäänsä villiä 1970-lukua myöten.

Laulaja Hectorin eli Heikki Harman muistelmateos Asfalttihippi (Otava) julkaistiin tänään torstaina 2. marraskuuta. Yli 50 vuotta sitten Palkkasoturi-hitillä pinnalle noussut laulaja käy kirjassa läpi elämäänsä 1970-luvun viinanhuuruisia vuosia myöten.

Hector kertoo, että alkoholin käyttö arkielämässä lähti paikoin niin sanotusti käsistä. Hän oli paljon poissa kotoa ja vietti pidempiä jaksoja taiteilijaystäviensä kanssa, minkä Hector toteaa vaikuttaneen ikävällä tavalla perheensä elämään.

Laulaja muistelee pyörineensä paljon yhdessä muun muassa vuonna 1995 kuolleen näyttelijä Matti Pellonpään kanssa.

– Tampereelta löytyi aina tuttua muusikkojengiä. Olen nukkunut Juicen (Leskinen, vuonna 2006 kuollut laulaja) kanssa Koskipuistossa yhden yön. Dokattiin hulluina, ja aamulla herättiin lokkien lauluun ja siihen, kun ihmiset menevät töihin ja katsovat, että siinähän makaa penkillä kaksi miestä, tuttuja hahmoja molemmat. Mikään varoituskello ei soittanut silloinkaan. Se ei ollut vielä someaikaa, Hector kirjoittaa.

Hector eli Heikki Harma 2.11.2017 1

Hector Helsingissä 2. marraskuuta 2017.

Keväällä 70 vuotta täyttänyt laulaja pohtii, että jos nykypäivänä tunnettu artisti löytyisi puistosta tyhjien pullojen keskeltä nukkumasta toisen julkkiksen kanssa, postattaisiin saman tien sosiaaliseen mediaan ja sieltä se leviäisi koko kansan tietoisuuteen.

– Alkoholin takia minulle oli kertynyt myös paljon ylipainoa. Esiintyjien odotetaan olevan hyvännäköisiä, ja artisti ikään kuin pukeutuu rooliinsa. Rokissa on vallalla ideaali laihoista pojista, pitkästä tukasta ja tiukoista farkuista. Siitä prototyypistä minä olin mahdollisimman kaukana. Pikemminkin muistutin Elton Johnin tyyppistä esiintyjää, enkä viihtynyt siinä habituksessa yhtään.

Hector pui teoksessa myös muun muassa luomisen pakkoa ja maailmantuskan potemista sekä elämän kipupisteitä.

Tuoreimmat aiheesta

Hector