Nivelvaivojen leikkaushoidoissa on kyse bisneksestä, ei niinkään potilaan edusta, lääkäri Antti Heikkilä tyrmää. Hänen mukaansa myös nivelten tähystysleikkaukset ovat älyttömiä, sillä ne eivät tee kivuista loppua.
– Ortopedejä on liikaa. Nivelleikkauksissa on aika iso bisnes, lääkäri ja ortopedi itsekin, Antti Heikkilä, laukoo.
– Julkisuuteen lipsahti jokin aika sitten asiakirja, josta kävi ilmi, että esimerkiksi polvinivelleikkausten määrä on Suomessa 140-kertaistunut. Nivelrikkojen määrä on kuitenkin pysynyt ennallaan. Mistä tämä johtuu?
Heikkilältä ei heru ymmärrystä myöskään nivelten tähystysleikkauksille.
– Valtavasti tehdään niveltähystyksiä, vaikka ne ovat älyttömiä. Nivelen tähystysleikkaus voi viedä kivut pois vuodeksi, mutta sitten kivut palaavat, Heikkilä ihmettelee.
– Miten yhteiskunnan voimavaroja oikein käytetään?
Psykosomaattinen vaikutus?
Heikkilä epäilee nivelleikkausten tehon piilevän osaltaan ihmisten korvien välissä.
– Yhdysvalloissa on tehty kerran tutkimus polvinivelrikkoleikkausten tehokkuudesta, Heikkilä sanoo. Hän kertoo, että osalle potilaista tehtiin tähystys, toisille avoleikkaus ja lopuille lumeleikkaus.
– Parhaiten selvisivät ne, joille oli tehty lumeleikkaus.
Studio55.fi/Milja Atu
Kuva Colourbox
Vesijuoksu ei ole enää vain "mummojen laji"
Näin kuuluu oikeasti vesijuosta – vältä yleisimmät virheet
Tässä yleisimmät nivelsairaudet ja niiden hoitomuodot