François Bayrou, Ranskan jo neljäs pääministeri vuoden sisällä, on luvannut, että maa saa uuden hallituksen tänä viikonloppuna tai viimeistään jouluna. Uskooko hän joulupukkiin vai mistä moinen optimismi?, kysyy MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Jos kuusen alta löytyy uusi hallitus, se olisi suuri yllätys.
Presidentti Emmanuel Macronin kaksi Plan B:tä, Michel Barnier ja François Bayrou, ovat kaksi hukkaan heitettyä loistavaa mahdollisuutta. Hukkaan heitettyä siksi, että tilanne on mahdoton, vaikka nämä molemmat miehet, lukuisissa tehtävissä vastuuta kantaneet politiikan vahvat ja kokeneet konkarit ovat parasta, mitä Ranskasta löytyy. Macronin olisi kannattanut ottaa heidät remmiin paljon aikaisemmin.
Nyt molempien kapasiteetti on mennyt ja menee hukkaan, sillä kyseessä on yksinkertaisesti ”la mission impossible”, mahdoton tehtävä.
Nyt on Francois Bayroun (vas.) vuoro yrittää.
Kauhukakara pysyy poterossaan
Kun Ranskan hallitusta alkoi syksyllä johtaa aiemmin täysin mahdottomassa tehtävässä, eli EU:n ja Britannian välisissä monimutkaisissa brexit-neuvotteluissa yli odotusten onnistunut Michel Barnier, muualla Euroopassa luotettiin siihen, että kyllä sellainen superneuvottelija selvittää Ranskankin umpikujan.
Erkki Liikanen ehti todeta A-studiossa, että jos Barnier ei tehtävästä selviä, niin ei sitten kukaan.
Barnier kaatui kolmessa kuukaudessa. Muut eurooppalaiset ovat tottuneet neuvottelemaan ja hakemaan kompromisseja, ranskalaiset eivät.
Läntisen maailman viimeinen ”enfant terrible”, pilalle hemmoteltu kauhukakara, pysyy poterossaan eikä osaa eikä edes halua neuvotella. Barnier itse kyllä tiesi sen ja onnistui aika hyvin olemaan näyttämättä turhautuneisuuttaan. Mutta hänen lähipiirinsä ei välittänyt peitellä sitä, mitä he oikeasti ajattelevat äärioikeiston porukasta. Marine Le Pen kosti sellaisen ylimielisyyden äänestämällä vasemmiston laatiman epäluottamuslauseen puolesta.
9:05
Huomenta Suomessa keskusteltiin joulukuun alussa, mitä Ranskan hallituskriisistä seuraa
Dramaattinen varoitus televisiossa
François Bayroun, Ranskan keskustan legendaarisen johtajan, joka tuntee hyvin kaikki niin oikealla kuin vasemmalla ja osaa olla sovittelevainen molempiin suuntiin, voisi odottaa onnistuvan edeltäjäänsä paremmin. Mutta valitettavasti siltä ei nyt näytä. Turhaan käymiensä tunnustelujen jälkeen Bayrou varoitti tiistai-iltana televisiossa, että jos hän ei onnistu, maa on jyrkänteen partaalla. Se kuulosti jo epätoivoiselta yritykseltä vedota yleiseen mielipiteeseen, jotta puolueet alkaisivat neuvotella tosissaan.
Saa nähdä, pääseekö Bayrou edes aloittamaan kovan kiipeämisensä Himalajalle, jollaiseksi hän itse kuvaili Ranskan pääministerin tehtävää sinä pimenevänä joulukuun 13. päivän perjantai-iltana, jolloin hän käveli pääministerinkanslian, Matignonin, paraatipihan poikki kohti vallanvaihtoa Barnier’n kanssa.
Barnier, joka itse oli ottanut vallan siis vain vaivaiset kolme kuukautta aiemmin, totesi: ”Tiesin ensimmäisestä päivästä lähtien, että minun hallitukseni aika olisi kortilla”.
Bayroun epäily oli ollut täsmälleen sama. Siksi hän ei lähtenytkään mukaan Barnier’n hallitukseen tämän pyynnöstä huolimatta, vaan odotti oman hetkensä koittavan.
Ja nyt, kun se hetki koitti, Bayrou puolestaan painotti haudanvakavana: ”Olen täysin tietoinen siitä, millainen Himalaja nousee edessämme. Vaikeudet ovat paljon suuremmat kuin onnistumisen mahdollisuudet”.
"Vihdoinkin vaikeudet alkavat"
Pakostakin mieleen palautui François Mitterrandin lakoninen toteamus, kun hän nousi vihoviimein presidentiksi kolmannella yrittämällä: ”Enfin, les ennuis commencent”! ”Vihdoinkin vaikeudet alkavat”!
Mitterrand, politiikan kovanaama ja Ranskan sosialistipuolueen suuruuden luoja, ennusti muuten aikoinaan, että hänen jälkeensä tasavallan presidenteiksi asti yltävät Jacques Chirac ja François Bayrou. Ranskan bipolaarisessa poliittisessa järjestelmässä oikeistolaisena Chirac onnistui, mutta itsepäisesti keskustassa pysyneenä Bayrou ei.
Valta siis vaihtui ei hirveän toiveikkaissa tunnelmissa kahden yhtä sinnikkään sissin, vuoristoalueiden vaativiin oloihin tottuneen miehen kesken. Vallanvaihto oli hyvin lämminhenkinen, sillä keskustan Bayrouta ja maltillisen oikeiston Barnier’ta on aina yhdistänyt sama Eurooppa-henkisyys, sama sinnikkyys, maakuntamiehen rehtiys ja jopa yhteinen kokemus samassa Ranskan politiikan uudistamiseen tähtäävässä keskustan ja oikeiston Renovateurs-liikkeessä vuosikymmeniä sitten.
Macronin pelastaja mutta ei ykkösvalinta
Ja sekin miehiä yhdistää, ettei kumpikaan ole ollut Macronin ykkösvalintoja pääministeriksi. Macron kun on aina halunnut varmistaa, että hän saa päättää itse kaikesta, eli vahvat persoonat ovat jääneet syrjään. Tosin jossain vaiheessa jo aiemmin Macron oli valmis ottamaan Barnier’n pääministeriksi, mutta kun tämä ei vannoutuneena gaullistina suostunut siirtymään Macronin puolueeseen, jäi asia siihen. Nyt Macronin oma valta on niin murentunut, ettei hän enää voinut vaatia puolueen vaihtoa, vaan joutui suostumaan siihen, että Barnier vetäisi omaa politiikkaansa.
Bayroun kanssa tilanne on presidentille hiukan helpompi, sillä Bayrou on ainoa Macronin alkuperäisistä tukijoista, jota presidentti on aina halunnut tavata kerran kuussa Élysée-palatsissa koko presidenttinä olonsa ajan ja jota hän yhä treffaa kerran kuussa ”en tête-à-tête”, kahdestaan. Mutta Bayrou on tunnetusti itsepäinen tuittupää, eikä hän ole ollut läheskään tyytyväinen Macronin kaikkiin linjanmuutoksiin vuosien varrella. Mutta mitä merkitystä sillä muka on?
On sillä sen verran merkitystä, että ilman Bayrouta Macron ei olisi koskaan noussut presidentiksi!
Kysymys, josta sain aplodit
Bayrou itse on pyrkinyt presidentiksi kolme kertaa. Vuonna 2007 hän keräsi peräti 18,6 prosenttia äänistä ja nousi kolmannelle sijalle huolimatta pelottelukampanjasta sillä, että jos kahden valtapuolueen, gaullistien ja sosialistien, ulkopuolelta valitaan joku, syntyy maahan kaaos. Kun Suomesta tulleena ihmettelin moista pelottelua ääneen Bayroun tiedotustilaisuudessa, sain ainoan kerran urani aikana aplodit koko paikalla olleelta Pariisin kansainväliseltä toimittajaporukalta, niin oudolta tilanne ulkopuolisen silmissä vaikutti.
Juuri tätä enemmistövaalitavan aiheuttanutta polarisointia vastaan, jossa vain oikeiston ja vasemmiston valtapuolueet pysyvät vallassa, lähti nuori Macron taistelemaan vuonna 2017. Juuri se oli ollut Bayroun pitkä taistelu jo vuosikymmenien ajan. Nähtyään Macronin mahdollisuudet toteuttaa se, mihin hän oli itse aina pyrkinyt, Bayrou luopui omasta kampanjastaan ja asettui Macronin taakse toteuttaen samalla omaa unelmaansa murtaa kahden valtapuolueen systeemi Ranskassa.
Mahdoton pattitilanne
Nyt se totisesti on murrettu ja niin perusteellisesti, että Ranska kärvistelee äärioikeiston ja äärivasemmiston pihdeissä. Kun koalitiohallituksia ei osata eikä haluta muodostaa, on tilanne täysin mahdoton, sillä viime kesän ennenaikaisten vaalien seurauksena kansalliskokous on jakautunut kolmeen tasaväkiseen ryhmittymään. ”Mon dieu!” Herra ihme, mikä pattitilanne!
Niin Bayroun kuin Barnier’nkin tarkoituksena on ollut muodostaa niin laajapohjainen hallitus kuin mahdollista keskustan, maltillisen oikeiston ja sosialistien maltillisen siiven kesken. Mutta kumpikin, myös Bayrou, on törmännyt kahteen samaan ongelmaan: Ensi vuoden aluevaalien alla sosialisteilla ei ole halustaan huolimatta vara irrottautua vasemmiston ryhmittymästä, jossa äärivasemmiston höyrypää Jean-Luc Mélenchon aiheuttaa kaikille pahoinvointia, mutta joka on kestettävä vaaleihin asti, jos sosialistit haluavat pysyä puoluekartalla.
Sen lisäksi presidentinvaalien häämöttäessä horisontissa vuonna 2027 ei yksikään poliitikan vahvoista nimistä halua missään nimessä lähteä tuhlaamaan aikaansa ja tahrimaan mainettaan hallitukseen, joka voi kaatua muutamassa kuukaudessa ellei viikossa.
Ehtoja ja ehtojen ehtoja piisaa
Sen jälkeen, kun Bayrou oli ensin neuvotellut erikseen kaikkien puolueiden edustajien paitsi äärioikeiston ja äärivasemmiston kanssa, viime torstaina hän kutsui kaikki yhdessä koolle Matignoniin. Bayrou halusi tietää, ketkä suostuvat tulemaan hallitukseen, ketkä suostuvat sopimaan siitä, ettei hallitusta kaadeta ja ketkä asettuvat hallitusta vastaan.
Vaikka Bayrou on luvannut avata keskustelut jopa eläkeuudistuksen mahdollisesta rukkaamisesta, eivät sosialistit ole kuulemma silti omasta mielestään saaneet tarpeeksi myönnytyksiä, että he suostuisivat edes sopimaan, etteivät kaada hallitusta kumoon luottamuslauseäänestyksessä. Maltillinen oikeisto puolestaan ei aio päättää hallitukseen tulostaan ennen kuin on kuullut, mitä Bayroun hallitusohjelma sisältää. Uusi pääministeri on luvannut pitää linjapuheensa vasta tammikuun puolivälissä.
Maltillisen oikeiston tuleva presidenttiehdokas Laurent Wauquiez puolestaan vetosi, että kaikki sitoutuisivat puoleksi vuodeksi edes siihen, ettei hallitusta äänestetä kumoon. Sellainenkin osoittautui mahdottomaksi.
Harva myöskään joutuu aloittamaan hallituskauttaan niin, että jo vallan kolmantena päivänä tulee pahin pyörremyrsky vuosikymmeniin ja pyyhkäisee Mayotten, yhden Ranskan merentakaisista departementeista, täydelliseen hätätilaan. Hävitys saarilla on kuin Putinin moukaroimassa Ukrainassa.
Video näyttää, miten sykloni riepotteli Ranskan Mayottella: "Verilöyly"
Ranska pelkää suuren määrän ihmisiä kuolleen hirmumyrskyssä Mayottella
Eläkevääntöä, vaikka maailma palaa
Macron palaa Mayottelta tänään sunnuntaina, ja Bayrou sanoo menevänsä sinne heti, kun hallitus on koossa. Nii-in, sitähän tässä odotellaan vähän joka puolella.
Mikä sirkus! Mayotte tarvitsee hätäapua ja jälleenrakentamista, Ranska on ilman budjettia, jättimäinen valtionvelka vaatii rajuja säästötoimia, luottoluokituslaitokset pitävät maata silmällä, Ukrainan sota vaatii kaikilta ponnistuksia.
Koko maailma on kaaoksessa, mutta ranskikset keskittyvät siihen, että eläkeikä palautettaisiin 62 vuoteen! Kaikista asioista ollaan eri mieltä, mutta silti ei kompromissihalukkuutta löydy.”Enfants gatés”, pilalle hemmoteltuja suuria lapsia!
Opetusministeriaikanaan Bayroun merkittävä saavutus oli se, että kaikki ranskalaiset lapset alkavat oppia yhtä vierasta kieltä jo ala-asteella. Nyt hänen tehtävänsä olisi opettaa kaikki ranskikset laskemaan ja saada heidät ymmärtämään numeroita.
Virkaan astuessaan Bayrou muistutti, että joulukuun 13. päivä on myös Ranskan historian hyvän kuninkaan ja hänen elinikäisen ystävänsä, Henri IV:n, syntymäpäivä. Bayrou on nimittäin kirjoittanut kirjan hänen – ja myös Suomen Paavo Lipposen – ihailemasta kuninkaasta, suuresta rauhantekijästä ja sovittelijasta uskonsotien raastamassa Ranskassa. Toistaiseksi näyttää siltä, ettei Henri IV:n hieno esimerkki ole paljonkaan auttanut Bayroun mahdottomassa tehtävässä.
Nyt tarvittaisiin taas oikea Notre Damen ihme!