Helena Petäistön kolumni: Onko ahkeruuden arvostus kadonnut? Suomalaisjohtajien työtunneista täysin eriäviä arvioita Euroopassa

Huh, nyt alkaa olla jo mitta täysi presidentinvaalitenttejä ja -debatteja. Loppuvaiheessa on katsojasta ja kuulijasta tuntunut jo siltä, että paitsi kysymykset, myös vastauksetkin osaa jo ulkoa. Mutta tietysti on parempi vähän liikaa kuin liian vähän, ja jokainenhan on toki voinut valita väittelyistä itselleen sopivan määrän ja ajankohdan. Demokratia toteutuu sitä paremmin, mitä paremmin kansalaiset ovat perillä ehdokkaiden aikeista ja ajatuksista. Vapaa poliittinen debatti on siis demokratian edellytys.

Siksi onkin ihmetyttänyt Alexander Stubbin kannattajien ja hänen itsensä jatkuva hyssyttely siihen suuntaan, että kaikesta pitäisi olla niin yhtä mieltä niin, että väittely pysyy "sivistyneenä". Samoin se, että ehdokas itse on jatkuvasti halunnut syleillä kilpailijansa kuoliaaksi ja kehua heitä milloin mistäkin aivan kuin opettaja kateederilta oppilaitaan. Ja kun vastaehdokas on tarttunut johonkin tai korjannut jotakin, sen ovat Stubbin kannattajat leimanneet aggressiiviseksi piikittelyksi tai vanhojen asioiden kaiveluksi.

Kun valtionyhtiölle valitaan pääjohtajaa, kyllä ehdokkaiden CV:stä käännetään joka kivi ja selvitetään, missä hän on pärjännyt ja missä epäonnistunut. Kunnon poliittinen debatti edellyttää reipasta tuuletusta ja erilaisten näkökantojen esiin tuomista, jotta kansalainen osaa niiden perusteella tehdä äänestyspäätöksensä.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Ranskassa, jossa presidentinvaalit ovat elämääkin suurempi asia, järjestetään kahden kierroksen välillä vain yksi ainoa debatti. Sitä ratkaisevaa väittelyä tuijottaakin koko Gallian kansa nenä ruudussa kahden tunnin ajan. Ranskan vaalihistorian kuuluisimmaksi kysymykseksi on jäänyt, kun sosialistiehdokas François Mitterrand haastoi ovelasti vastaehdokkaan, istuvan presidentin ja entisen valtionvarainministerin, Valéry Giscard d’Estaingin, kysymällä tältä, paljonko maitolitra maksaa. Briljanttina tunnettu presidentti ei tietenkään sitä tiennyt, ja sosialistit nousivat Ranskassa valtaan ensimmäistä kertaa 30 vuoteen.

Ylipäätään täytyy sanoa, että meillä monista ansiokkaista vaalitenteistä tavallinen sohvaperuna pysyi parhaiten hereillä MTV:n tenteissä. Mutta niistä viimeisessä yllätti se, että ministerin puurtaminen myöhään yöhön tuntuukin olevan Suomessa kyseenalainen asia, kun olisi luullut, että pikemminkin ministerin laiskuus nostettaisiin tikunnokkaan. Nähtävästi muurahaiset ja heinäsirkat eivät jakaudukaan enää entisen etelä-pohjoinen -rintaman eri puolin, sillä Itämerta etelämmäs mentäessä ei kanslioissa työaikoja tunneta eikä työtunteja todellakaan lasketa. 

Asianlaita häivähti mielessä jo silloin, kun aloin kuulla Brysselistä pettyneitä ulkomaisia ääniä Jutta Urpilaisen komissaarinviran hoidosta. Urpilainen on pohjalainen tarmonpesä, työteliäs ja perehtyy asioihin, mutta nähtävästi on ollut aikoja, jolloin hän ei ole pienten lasten äitinä matkustanut aivan niin paljon kuin häneltä olisi odotettu. Suomalaisittain katsottuna on aivan sallittua panna lapset joskus etusijalle, mutta Brysselissä edellytetään kokonaisvaltaista omistautumista viranhoidolle. Se lieneekin yksi syy siihen, miksi suomalaiset eivät ole kovin innokkaita hakeutumaan EU-virkoihin, sillä työtahti on huomattavasti kovempi kuin kotimaassa. Toki palkkakin on kovempi ja verotus alhaisempi kuin Suomessa. 

Kun ranskalainen Jacques Delors, euron isä, EU-komission puheenjohtaja ja harras katolinen, oli Brysselissä, hänen kansliansa virkamiehillä oli vain yksi tunti viikossa, jolloin he tiesivät, että he saavat olla rauhassa: Se oli sunnuntaisin messun aikaan.

Euroopan tunnetuin työmuurahainen on Ranskan nykyinen presidentti Emmanuel Macron, joka nukkuu vain neljä tuntia yössä ja sanoo käyttävänsä joka minuutin presidenttikaudestaan Ranskan uudistamiseksi. Kello kolmeen asti yöllä hän perehtyy raportteihin ja asiakirjoihin ja tietääkin kaiken useimmiten paremmin kuin neuvonantajansa, joille hän lähettelee tekstiviestejä yön tunteina. Alkuvuosina monien korkeiden virkamiesten ja avustajien olikin valittava avioeron tai Élysée-palatsin välillä. Nyt kaikki ovat tottuneet Macronin työtahtiin, ja linnan kansliaan tulevat vain hyvin motivoituneet avustajat viideksi vuodeksi.   

Suomessakin pääministeri Paavo Lipposen kansliassa paiskittiin töitä iltakahdeksaan, sillä jos meillä haluaa olla aktiivisesti yhteydessä muiden Euroopan maiden kanssa, joissa ministeriöiden ovet suljetaan kello 19, on meillä pysyttävä aikaeron takia paikalla kello 20 saakka. Sitten, kun Lipposen tilalle tuli pääministeri Matti Vanhanen, loppuivat pääministerin kansliassa työt taas kello 16 eli siihen aikaan, kun Manner-Euroopassa palaavat virkamiehet vasta lounaalta. Enää eivät puhelinlangat laulaneet Euroopan muihin pääkaupunkeihin.

Jos kumpikaan ulkoministeri, Stubb eikä Pekka Haavisto, eivät olleet erityisen suosittuja pomoina, niin Haavisto oli ministeriössä tunnettu työteliäisyydestään, Stubb ennemminkin urheilusta. Mutta ei Haavistokaan sentään pärjännyt työtahdissa Delorsille.

Joka tapauksessa seposelvää on, että kumpi tahansa tulee valituksi Suomen tasavallan presidentiksi, työtaakka on suuri tänä poikkeuksellisen epävakaana ja vaarallisena aikana. Siihen on parasta molempien ehdokkaiden valmistautua.