Helena Petäistön kolumni: Onko Euroopan koneessa kapteenia?

Se nyt tästä vielä puuttui! Sodan ja muiden jättiongelmien keskellä vähän unohtumaan päässeet Italian vaalit lähestyvät vääjäämättä. Ensi viikon sunnuntaina pidettävät parlamenttivaalit tuovat takaisin ongelmavyyhdin nimeltä Italia, kun Mario Draghin mukanaan tuoma vajaan kahden vuoden hengähdystauko päättyy. Samalla poistuu yksi järjen ääni EU-pöydästä, ja Eurooppaa vaivaava johtajuusvaje aina vain syvenee.

Kun pääministeri Silvio Berlusconi piti suomalaista ruokakulttuuria pilkkanaan sanomalla, ettei meille voi antaa Euroopan elintarvikevirastoa, kun emme tunne edes prosciuttoa, ilmestyi vihaisen Suomen nakkikioskeille Berlusconi-makkaroita. Nyt niitä saisi ilmestyä koko Italian ulkopuoliseen Eurooppaan, sillä juuri Berlusconia saa syyttää myös Draghin hallituksen kaatumisesta. Tämä 32-vuotiaan uuden kihlattunsa, Marta Fascinan, kanssa lehtikuvissa poseeraava vahakasvoinen ensirakastaja vaihtoi nimittäin Draghin hallitukselle antamansa tuen äärioikeiston hänelle lupaamaan senaattorinpaikkaan. Eccoci Italia!

Välimeren yli vyöryvien maahanmuuttovirtojen, euron myllerryksen ja tappavien korona-aaltojen jälkeen Italia sai kokea viime vuonna alkaneen uskomattoman käänteen. Yli kuuden prosentin talouskasvu, investoijien mielenkiinnon herääminen ja kansainvälisen uskottavuuden paluu tekivät ”Italian ihmeen isästä”, Mario Draghista, johtajan, jota koko muu EU-pöytä hiljeni aina kuuntelemaan, sekä Venetsian G20-huippukouksen arvostetun isännän. Huolimatta Italian läheisistä väleistä Venäjän kanssa – tai ehkä juuri siksi – Draghin auktoriteetilla oli suuri merkitys saada kaikki 27 EU-maata taivutetuksi tukemaan Ukrainaa ja koventamaan Venäjä-pakotteita.

Euroopan sairas mies?

Nyt Ukrainan sota ja ennen kaikkea Draghin poistuminen näyttämöltä panevat taas kaiken vaakalaudalle. Italiasta uhkaa jälleen tulla Euroopan sairas mies. Maan osuus EU:n Next Generation -paketista, 192 miljardin euron edestä lainaa ja avustusta, on ratkaisevassa roolissa Italian tulevassa menestyksessä tai haaksirikossa. Vaaleista tulee ratkaiseva testi EU-maiden kestävyydelle Ukrainan sodan seurauksien keskellä.

Italian vaalit sattuvat mahdollisimman huonoon saumaan, sillä Venäjän toiseksi suurin eurooppalainen kauppakumppani on erityisen haavoittuvainen. Peräti 83 prosenttia Italian energialähteistä muodostavat öljy, kaasu ja kivihiili, joista merkittävä osuus tulee Venäjältä. Vaikka Italia on pienentänyt radikaalisti venäläisen kaasun osuutta 40 prosentista 25 prosenttiin, hirvittävä shokki on silti odotettavissa. Seuraavan puolen vuoden aikana pelätään 120 000 yrityksen kaatumista ja 370 000 työpaikan menetystä.

Lama luuraa nurkan takana samalla kun inflaatio on 8,5 prosentin luokkaa ja työttömyys 9,3 prosenttia.

Italian velkataakka on niin valtava, että sitä on mahdoton edes hahmottaa; 2 755 miljardia euroa.

Se on peräti 152,6 prosenttia Italian bruttokansantuotteesta, kun tauolla olevassa Maastrichtin sopimuksessa julkisen velan katto on tunnetusti 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Maan budjettivaje on kuuden prosentin luokkaa eli kaksinkertainen Maastrichtin sopimuksen sallimaan verrattuna.

Kaiken kukkuraksi Italian on kyettävä panemaan toimeen 55 talousuudistusta vuoden loppuun mennessä, jotta se voisi nostaa vielä 19 miljardia euroa sille jäljelle jäänyttä EU-tukea. Ilman Mario Draghia maan johdossa se tuskin onnistuu.

Paluu karmeaan todellisuuteeen

Odotettavissa on ääripuolueiden paluu poteroistaan ja sen mukana epävakaisuus. Siinä ei tietenkään ole mitään uutta maassa, joka on nähnyt 64 hallitusta sitten toisen maailmansodan, mutta Draghi ehti luoda toivon vakaasta, normaalista Italiasta. Paluu karmeaan todellisuuteen voi siis olla todella raju.

Näköpiirissä oleva oikeistopuolueiden yhteistyö, porukan päällimmäisenä supersuositun Giorgia Melonin johtama uusfasistinen Fratelli d’Italia, hirvittää. Kaunis blondi poseeraa kuvissa Berlusconin ja Matteo Salvinin kanssa ja vannoo ottaneensa etäisyyttä fasismiin ja jatkavansa politiikkaa, jonka pohjana on Italian kuuluminen Euroopan unioniin ja Natoon.

Melonin ohjelman ydintä ovat maahanmuuton hallinta, islamin suitseminen, suuri tuloveroale 15 prosentin tasaveron muodossa sekä julkisten varojen käyttöä koskevien EU-sääntöjen muutos, joka sotii EU:n elvytyspaketin tiukkoja raameja vastaan.

Selkäpiitä karmii jo pelkkä ajatus Berlusconista ja Salvinista. Juuri Berlusconi pani aikoinaan alulle Italian riippuvuuden Venäjän kaasusta. Hän piti Putinia vieraanaan Sardinian loistohuvilansa seksiä tihkuvissa bunga-bunga -bileissään, joiden mallin hän oli kopioinut toiselta diktaattorilta, Libyan Muammar Gaddafilta. Molempien herrojen, Putinin ja Berlusconin, sileiden vahanukkenaamojen takana on sitä paitsi sama italialainen poppamies.

Ukrainan sodasta huolimatta Italian oikeistojohtajat eivät häpeile julistaa läheisyyttään sekä Venäjän presidentti Vladimir Putinin että Unkarin pääministeri Viktor Orbánin kanssa. Pohjoisen Liiton nokkamies Matteo Salvini on tunnetusti arvostellut sekä EU:n toimia pandemian aikana että yhteisen elvytyspaketin ankaria ehtoja. Hän on myös tuominnut EU:n Venäjä-pakotteet ja asetoimitukset Ukrainalle. Hänen kaavailunsa ovat jyrkässä ristiriidassa EU:n yhteisen varustautumisen kanssa Putinia vastaan.

Kuka johtaa Eurooppaa?

Italia on ollut usein historiansa aikana Euroopan poliittinen laboratorio. Sen koeputkista lähti fasismi 1920-luvulla, kristillisdemokratia toisen maailmansodan jälkeen ja Berlusconin kutoma kansanvillitsemisen, liiketoimien ja median keskinäinen vyyhti, trumpismin esiaste.

Italian vaalitulos voi siis antaa lähtölaukauksen populismin vahvalle paluulle jopa Atlantin molemmin puolin. Pandemian hoidon arvostelu paljasti populistien vastuuttomuuden, mutta Ukrainan sodan seuraukset ovat uuvuttaneet kansalaisia, ja toinen toistaan seuraavat kriisit vain vahvistavat houkutusta turvautua helppoheikkeihin.

Näiden herttaisten näkymien ohella suoraselkäisen Mario Draghin poistuminen Euroopan näyttämöltä korostaa entisestään maanosan johtajavajetta. Draghin aisaparina hyvin toiminut Ranskan voimakastahtoinen ja Eurooppa-henkinen presidentti Emmanuel Macron on heikentynyt omassa maassaan toukokuun kansalliskokousvaalien jälkeen ja koko Euroopassa Putinin kanssa nähdyn lepsuilunsa takia.

Saksa puolestaan ei ole historiallisista syistä koskaan halunnut ottaa Euroopan poliittista johtoa – taloudellista kyllä sitäkin enemmän  –eikä liittokansleri Olaf Scholz ole siinä tehnyt poikkeusta. Mutta hänen haparoiva johtamisensa ja epäröintinsä Ukrainan kanssa ovat ainakin toistaiseksi  vieneet häneltä myös pohjan pois uskottavasta johtajuudesta.

Pakostakin mieleen tulee vanhan ranskalaisen elokuvan nimi Y a-t-il de pilote dans l’avion? – Onko koneessa kapteenia? Näinä poikkeuksellisen turbulenssin aikoina jos koskaan Eurooppa tarvitsisi osaavaa ja tarmokasta kapteenia, joka pitäisi koneen vakaasti oikealla reitillä.

Omassa erikoisessa asemassaan kuningatar Elisabet oli juuri sitä, ei vain Britanniaa, vaan lopulta koko planeettaa yhdistänyt kuningatar. Boris Johnson löysi kerrankin oikeat sanat:

– Täältä poistui Elizabeth The Great, Elisabet Suuri.

Juttua muokattu kello 15.07: Korjattu Italian parlamenttivaalien ajankohta.