Elämme uskomattomia aikoja! Kukapa ikinä olisi uskonut, että läntinen maailma todella hajoaa silmiemme edessä? Presidentti Donald Trumpin poistuminen G7-maiden huippukokouksesta ennen sen loppua ja vaivalloisesti aikaansaadun yhteisen julkilausuman peruminen twitterissä saivat Kiinan ja Venäjän kehräämään tyytyväisinä, kirjoittaa MTV Uutisten entinen kirjeenvaihtaja Helena Petäistö.
Tämäkin vielä, kun Kiina oli vastikään saanut tuikatuksi ”ystävyyden mitalin” Venäjän presidentin rintapieleen. Tästähän näiden kahden ”ystävyys” ja Kiinan valta-asema sen kuin vain vahvistuvat Trumpin tervetulleella avituksella, tuloksena aito liittolaisuus, jossa pikkuveljen osan ottaa Venäjä.
Vaikka G7-ryhmän jäljelle jääneet kuusi muuta ovat yhdessä yhä taloudellisesti dominoivassa asemassa, tästä yhteisten arvojen yhteisöstä poistuu nyt Trumpin johdolla tähän asti demokratian maailmanmestarina toiminut Yhdysvallat. Yhdysvalloista, entisestä tasapainon luojasta, onkin tullut riski. Trump on liikuttanut mannerlaattoja vaarallisella tavalla, josta eniten hyötyvät Kiina ja Venäjä.
”Euroopan hetki on nyt!” sanoi Ranskan presidentti Emmanuel Macron jo viime syksynä. Euroopan Unionin veturivaltioiden, Ranskan ja Saksan, yhteistyömahdollisuus näytti silloin paremmalta kuin pariin vuosikymmeneen. Maailman suurin talousalue, 530 miljoonan hengen Eurooppa, alkaisi taas puhaltaa yhteen hiileen ja ottaisi lännen johtajuuden Trumpin Yhdysvaltain vetäydyttyä uuden isolaatiopolitiikkansa taakse, kaavaili Ranskan nuori johtaja.
Energiaa pursuava Macron ja kokemusta kerännyt liittokansleri Angela Merkel totesivat olevansa hyvä, toisiaan täydentävä aisapari. Ensimmäisessä virallisessa tapaamisessa liittokanslerin ja uuden presidentin välillä Berliinissä Merkel heittäytyi jopa runolliseksi siteeraamalla Heinrich Hesseä ”ensitapaamisen lumosta”.
Macron haluaa jäädä historiaan sekä Ranskan että EU:n uudistajana, eikä pitkään hallinnut Merkelkään halua jättää jälkeensä hajanaista Unionia. Kahdenkeskinen yhteisymmärrys euroalueen tiivistämisestä oli pitkällä. Merkelillä vakuutti, ettei hänellä ollut enää tabuja. Euroalueen budjetti olisi toki Macronin haluamaa versiota huomattavasti pienempi ja yhteisen valtionvarainministerin tehtäville pantaisiin saksalaisen täsmälliset ja tiukat rajat. Ja molemmat tietysti sillä ehdolla, että Ranska, euroalueen murheenkryyni, panisi omat asiansa kuntoon.
Macron jäi yksin ehdotustensa kanssa
Epäuskoisten uhallakin Macron toteutti kuin toteuttikin sen, mitä kukaan ei uskonut mahdolliseksi: Hän alkoi piiskata Ranskassa läpi talousuudistuksia toinen toisensa perään ja on saanut jopa Ranskan budjettivajeen euroalueen vaatiman kolmen prosentin katon alle bruttokansantuotteesta. Brysselin erityisseurannassa ollut Ranska palasi vihdoin viimein hovikelpoiseksi ja saa jopa paistatella Macronin, uuden Aurinkokuninkaansa, loisteessa. Tuoreiden mittausten mukaan Pariisi on jo vienyt Lontoolta Euroopan suosituimman investointikohteen aseman.
Voi siis pitää kohtalon ivana sitä, että kun Ranska on viimein saamassa asiansa kuntoon pitkän odottelun jälkeen, Saksan koneisto alkaakin yskiä. Macron jäi yksin ehdotustensa kanssa, kun vaalituloksen heikentämä Merkel joutui painimaan ensin pitkään kestäneissä hallitusneuvotteluissa ja jäi lopulta kantoineen euroalueen tiivistämisestä vähemmistöön omassa puolueessaan.
Pariisissa Merkelin vaitonaisuus sai ensin kärsimättömyyden nousemaan kunnes viimein Élysée-palatsissa näytettiin alistuvan siihen, että hitaudestaan tunnettu Merkel olisi tällä kertaa olosuhteiden pakosta entistäkin hitaampi, ja edessä olisi pitkä odotus. Saksan ja Ranskan yhteisten ehdotustenhan oli alun perin määrä tulla pöytään maaliskuun EU-huippukokouksessa.
Lopulta odotetiin enää vain aivan minimaalista yhteisehdotusta pankkiunionin ja siihen kuuluvan talletussuojan toteuttamisesta kesäkuun hippukokouksessa ensi viikolla. Siitä pääsivät sopuun pitkien neuvottelujen tuloksena Ranskan valtionvarainministeri Bruno Le Maire ja saksalainen virkaveljensä Olaf Scholtz.
Yllätys olikin suuri, kun kesäkuun alussa Merkel alkoi osoittaa joustamisen merkkejä kaavailemalla Euroopan investointirahastoa, keinoja velkajärjestelyjen mahdollistamista varten sekä sellaisen asiantuntemuksen rakentamista, jolla voitaisiin varmistaa euromaiden tilanteen jatkuva arviointi. Tiukat neuvottelut Saksan ja Ranskan välillä alkoivat saada uutta vauhtia, josta osoituksena päästiin jo lehmänkauppoihin: ”Me olemme valmiita tukemaan teidän autoteollisuuden verotusta koskevia vaatimuksianne, jos te tulette vastaan euroalueen tiivistämisessä” jne.
Onko Euroopan hetki ohi?
Mutta seuraava yllätys nähtiin viime torstaina, kun Merkelin erimielisyys baijerilaisen sisäministerinsä Horst Seehofein kanssa maahanmuuttoasioissa pulpahti pinnalle niin rajuna, että koko koalitiohallituksen tarina uhkaa loppua vasta kolme kuukautta kestäneen taipaleensa jälkeen. Merkelin aseman hauraus tuntuu entistäkin selvemmin.
Samaan aikaan on Macron puolestaan sotkeutunut sanoihinsa maahanmuuttopolitiikasta ja saanut Italian vihat niskaansa. Kun Italian uusi hallitus Pohjoisen liiton johdolla esti siirtolaisia mereltä pelastaneen Acquarius-aluksen pääsyn satamiinsa, meni Macron suoraan sisäministeri Savinin taitavasti asettamaan ansaan.
Macron halusi läksyttää populistista Pohjoisen liittoa epäinhimillisyydestä, mutta saikin koko Italian kansan tuohduksiin. Eikä ihme. Siinä, missä Italia on ottanut 700 000 maahanmuuttajaa, on Ranska päästänyt tulemaan maahn vain 64 000 henkeä. Ei siis kovin paljon varaa lähteä läksyttämään koko Euroopan yksin jättämää Italiaa, varsinkin kun Ranska itse sulki Italian vastaiset rajansa tiukasti Macronin edeltäjän, presidentti Francois Hollanden aikana.
Ja kun alun perin koko tragedian takana oli presidentti Nicolas Sarkozy, joka lähti pommittamaan Libyaa ja kaatoi Muammar Gaddafin. Samalla kaatui siihen asti tehokkaana tulppana Afrikasta vyöryville siirtolaisille ollut hirmuhallitsija Euroopan siitä maksamaa rahoitusta vastaan. Kukaan ei sure Gaddafia, mutta kun Libyaan ei hänen jälkeensä muodostunutkaan vahvaa, selkeää johtoa, joka olisi kyennyt estämään siirtolaisten lähdön kohti Eurooppaa, sai Italia alusta lähtien maksaa kalliisti uuden tilanteen muun Euroopan ummistaessa silmänsä.
Pääministeri Giuseppe Conte suostui kuin suostuikin lopulta tulemaan eilen Pariisiin, vaikka hän ehti suutuspäissään jo perua aiemmin sovitun matkansa. Macron otti lusikan kauniiseen käteen ja soitti Contelle, esitti pahoittelunsa, ja niin nämä ”latinoserkukset” vakuuttivat eilen Élysée-palatsin kattokruunujen alla, että tästä lähtien he työskentelevät hyvässä yhteistyössä paitsi euroalueen syventämiseksi myös yhteiseurooppalaisen ratkaisun löytämiseksi maahanmuuttokriisiin.
Aivan samaa on Merkel yrittänyt vakuuttaa uppiniskaiselle sisäministerilleen, joka vaatii Saksan rajojen sulkemista heti enää hetkeäkään odottamatta eurooppalaista ratkaisua, jota on odotettu turhaan jo liian kauan. Macron ja Merkel vetävät selvästi yhtä köyttä ratkaisun hakemiseksi maahanmuuttokriisissä, vaikka molempien lähtökohdat ovat täysin erilaiset. Ranska on nyt luvannut ottaa Espanjaan menevältä Acquarius-alukselta kaikki ne, jotka täyttävät turvapaikkakriteerit.
Suuremmasta rajojen avaamisesta Macron on pitänyt suunsa toistaiseksi visusti kiinni. Merkel onkin nyt maahanmuuttokysymyksessä aivan samalla tavalla puun ja kuoren välissä kuin hän on ollut euroalueen tiivistämisenkin kanssa - oman puolueensa ja muun Euroopan vaatimusten ristipaineessa. Maanantaina Merkel tapaa pääministeri Conten ja tiistaina presidentti Macronin pyrkimyksenään nyhjäistä molemmilta sellainen kompromissi, jonka kanssa hän voisi pelastaa oman asemansa ja pitää hallituksen koossa. Kuulostaa kulkemiselta veitsenterällä.
Ensi viikon EU-huippukokouksen piti saada viimeinkin käsittelyyn Saksan ja Ranskan euroaluetta koskeva yhteisesitys. Italian uusi hallitus, maahanmuuttokriisi ja Saksan horjuva hallitus ovat sekoittaneet pakan täydellisesti.
Onko Macronin mainostama Euroopan hetki siis ohi? Trump siirsi maailman mannerlaatat siihen asentoon, että juuri nyt jos koskaan tähän hetkeen tulisi Euroopan kyetä tarttumaan! Mutta sellaista ihmettä on tuskin näköpiirissä.