Kissa ja hiiri -leikki, joka on jatkunut presidentti Emmanuel Macronin koko virkakauden ajan, saattaa vielä saada loppuhuipentuman, jota Macron ei olisi osannut odottaa. Hän oli tiettävästi kaavaillut vastaehdokas Valérie Pécresseä toisen presidenttikautensa naispääministeriksi. Trop tard – se on myöhäistä nyt, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Ranskan presidentinvaalikisaan on vihdoin astunut Emmanuel Macronille oikeasti vaarallinen kilpailija ja vielä kaiken kukkuraksi nainen, jota Macron ei ole osannut varoa tarpeeksi. Jos maltillisen oikeiston joukostaan valitsema Valérie Pécresse yltää vaalien toiselle kierrokselle äärioikeiston Marine Le Penin sijaan, saa Ranska todella jännittävät presidentinvaalit ensi huhtikuussa ja samalla mahdollisuuden saada ensimmäinen naispresidentti läntisten demokratioiden vahvimpaan presidentinvirkaan.
Tällä hetkellä kisassa on peräti kolme naista; äärikoikeiston Marine Le Pen, sosialistien Anne Hidalgo ja maltillisen oikeiston Valérie Pécresse. Pariisin sosialistipormestarin, Anne Hidalgon, alhainen kannatus, vain viiden prosentin tienoilla, on niin nolo juttu vanhalle mahtipuolueelle, että hädissään Hidalgo ehdottaa nyt vasemmistopuolueiden keskinäistä esivaalia, jolla valittaisiin yksi yhteinen ehdokas nykyisen kolmen sijasta. Riitaisan vasemmiston esivaalin vaaraa tuskin on yhtään enempää kuin Hidalgostakaan mitään vaaraa Macronille.
Äärioikeiston ehdokkaat eliminoivat toisensa
Jos Marine Le Pen nousee jälleen kerran toiselle kierrokselle Macronia vastaan, kaikki mielipidemittaukset osoittavat Macronin voittavan hänet jälleen selkein luvuin.
Mutta tällä hetkellä on Valérie Pécresse mittauksissa pääsystä toiselle kierrokselle ihan ripirinnan Le Penin kanssa; molemmilla naisehdokkailla on kannatusta 17 prosentin verran. Äärioikeiston yllättäjä Eric Zemmour sen sijaan on jäänyt hiukan jälkeen Le Penistä. Äärioikeiston kaksi ehdokasta eliminoivat siis todennäköisesti toisensa, ja se avaisi tien Pécresselle. Ja silloin on Macronilla edessään piukat paikat.
Mutta tilanteesta saa presidentti syyttää vain itseään. Voisi lyödä vaikka vetoa, että tällä hetkellä Macron katuu sitä, ettei koskaan ottanut Pécressen vaaraa tarpeeksi vakavasti. Hän olisi nimittäin voinut nimittää Pécressen pääministeriksi ja sillä tavalla estää tämän nousu kilpailijakseen. Pécresse olisi ollut jopa valmis siihen, mutta Macron nappasikin tehtävään ensin maltillisen oikeiston Édouard Philippen, Le Havren pormestarin, ja kun tämä osoittautui liian suosituksi ja myös hyvin hankalaksi, hänet vaihdettiin yhteistyökykyisempään Jean Castexiin, ja Pécresse jäi taas lehdelle soittelemaan.
Kehujaa nöyryytettiin
Sitä paitsi Macron ehti jopa sen verran nöyryyttää Pécresseä, että tällä nousi sisu kurkkuun, ja hän päätti lähteä vakavasti haastamaan Macronia. Se näyttäisi nyt onnistuvan.
Sekä Macron että Valérie Pécresse, molemmat kuuluisan ENA-korkeakoulun kasvatteja, olivat Macronin presidenttikauden alussa ajatuksenkulultaan niin lähellä toisiaan, että Pécresse antoi entisestä sosialistipuolueen jäsenestä mairittelevan arvion Le Monde -lehdessä: ”Tähän asti Macron on kantanut korkeaa virkaansa hyvin ja ottanut itselleen kansainvälisen roolin. Taloudessa hän tekee niitä uudistuksia, jotka oikeisto on aina halunnut tehdä, mutta jättänyt tekemättä.”
Pécresse, entinen kaksinkertainen ministeri, vetää nyt Ranskan merkittävintä aluehallintoa Pariisia ympäröivän väkirikkaan Ile de Francen aluejohtajana. Siinä ominaisuudessa hän on tehnyt presidentille monia, heille molemmille hyödyllisiä yhteistyöehdotuksia muun muassa esikaupunkien ongelma-alueiden rauhoittamiseksi. Mikään ei ole kuitenkaan kelvannut Macronille. Viimeinen pisara oli, kun Macron jätti Pécressen kutsumatta paikalle, kun Élysée-palatsissa esiteltiin uusi ongelma-kaupunginosia koskeva suunnitelma. Tiettävästi se sai aikaan päätöksen asettua Macronia vastaan yhteistyön yrittämisen sijasta.
Ei niin kovin eleganttia ollut Macronilta myöskään yritys estää versailles’laisen Pécressen osallistumisen presidentin ulkomaisille sijoittajille Versailles’n linnassa järjestämään vuotuiseen huipputapahtumaan. Kun Pécressen johtama aluehallinto rahoittaa Versailles’n linnaa puolella miljoonalla eurolla vuodessa, ilmoittikin Pécresse tapaavansa linnaan tulevat ulkomaiset sijoittajat ihan ilman presidenttiä linnan johtajan huoneessa. Macronin pyristely loppui sillä kertaa siihen.
"Sinähän näytit kaikille, että sinussa on munaa!"
Monien muiden tavoin Macron ei ole omassa voimantunnossaan nähnyt Pécressen nousua eikä osannut varoa häntä. Tätä viileän vaaleaa kaunotarta ei pitkään nähty ollenkaan edes maltillisen oikeiston esivaalin voittajana. Mutta sitten, kun vaaliväittelyt alkoivat, vaaraton blondi saikin aikaan yllätyksen: ”Sinähän näytit kaikille, että sinussa on munaa!” totesi puoluetoveri, kun Pécresse oli ladannut tiukkasävyiset teesinsä niin maahanmuutto- kuin talouspolitiikassa. Uskottavuus tulee siitä, että hän on hoitanut oman ongelmaisen alueensa asioita hyvin ja tietää, mitä Ranska tarvitsee.
Kampanjansa aikana Pécresse syytti Macronia toistuvasti siitä, että tämä on kärventänyt valtionkassan pohjia myöten. Se viesti osui valtionvelan kasvua kauhisteleville kansalaisille maaliin, ja suosio ohitti muiden ehdokkaiden kannatuksen. Esivaalituloksen jälkeen voitoniltanaan Pécresse aloitti kampanjansa Macronille osoitetulla sodanjulistuksella: ”Les présidents, ça se change!” ”Presidenttejä on tapana vaihtaa”!
Macho-puolueen ensimmäinen nainen
Se, että Pécresse on saanut itsensä kenraali Charles de Gaullen perustaman gaullistipuolueen presidenttiehdokkuuden ensimmäisenä naisena, ei ole myöskään mitätön saavutus. Vanha puolue pursuaa perinteitä ja macho-miehiä. Naisia kyllä palvotaan, mutta heille vallan antaminen ei ole kaikille ihan helppoa. Tosin puolueen piiristä on noussut myös Ranskan ensimmäinen naispuolustusministeri Michèle Alliot-Marie, mutta hän on kyllä blondiudestaan huolimatta paljon Pecresseä maskuliinisempi aivan kuten on Marine Le Penkin.
Valérie Pécressen taas muistuttaa ulkoisesti pikemminkin EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyeniä; kaunis, hento ja hillityn hallittu blondi. Voiko sellainen olla uskottava? kyselevät macho-miehet. Vaikka jo 16-vuotiaana ylioppilaaksi kirjoittaneella Pécressellä on kaksi huippukorkeakoulun loppututkintoa ja hän tuli ulos ENA:sta vuosikurssinsa toiseksi parhaana, puhuttiin hänestä pitkään vain nuorena pikku kaunottarena, la belle petite.
Hän uurasti kuitenkin ansiokkaasti valtionhallinnossa kunnes lähti yllättäen presidentti Jacques Chiracin avustajaksi Élysée-palatsiin. Omien sanojensa mukaan hän perinteisen gaullistiperheen tyttärenä tunsi halua olla avuksi suurelle ja karismaattiselle gaullistijohtajalle. Ehkä jotakin vaikutusta oli myös sillä, että Valérien isoisä, kuuluisa psykiatri, hoiti presidenttiparin vakavasti sairasta tytärtä.
Avunanto oli kuitenkin molemminpuolista. Chirac, joka rakasti kaikkia uusia vempaimia, oli nimittäin niin tumpelo tekniikassa, että hänen messuilla esittämä kysymyksensä: ”Mikä on hiiri”? sai jo tavalliset tallaajatkin ihmettelemään. Nuori Pécresse perehdytti presidentin muun muassa tietokoneen ihmeelliseen maailmaan. Chirac puolestaan yllytti nuorta avustajaansa lähtemään politiikkaan ja opetti hänelle niitä kampanjataitoja, joissa hän oli itse suuri mestari.
Kampanjaposkipusu tehdään aina koko vartalolla
Pécresse oppi, että kun ehdokas menee tapaamaan kansanjoukkoja, kädenpuristus täytyy olla luja ja käteltävää tulee aina katsoa syvälle silmiin. Eikä kampanjaposkipusu ole mikään tavallinen hipaisu, vaan se tehdään aina koko vartalolla. Chirac osasi tempun niin hyvin, että siinä meni naisilla polvet sohjoksi tyttäristä isoäiteihin. Nyt on Pécressellä näytön paikka miesäänestäjien kanssa, jotka pitäisi saada antamaan Élysée-palatsin avaimet hennolle naiselle.
Sen verran itse törmäsin Pécresseen hänen Élysée-palatsin aikoinaan, että kun hän halusi tavata yrityksistä vastaavan EU-komissaarin, Erkki Liikasen, hän otti ensin yhteyttä minuun. Tehokkuus ja asiallisuus olivat päällimmäiset asiat, jotka tulevat kaikille hänen kanssaan asioineelle ensimmäisenä mieleen. Jotkut pitävät häntä siksi teknokraattina enemmän kuin poliitikkona, niin erehtyi luulemaan Macronkin. Suomalaisista Ari Vatanen, joka tuntee Pécressen hyvin aina ystävänsä Chiracin ajoista asti, tietää paremmin.
Monet pitävät Pécressen haittana myös hänen porvariston hillittyä charmia, josta hänen on vaikea päästä eroon. Eikä se mikään ihme ole, sillä tyttönimeltään Valérie Roux’n koti oli Pariisin rajalla sijaitsevassa umpiporvarillisessa Neuillyssä. Tosin hänen isänsä Dominique Roux, yliopistoihmisiä ja audiovisuaalisen alan asiantuntijoita, joka on käynyt Suomessakin alansa asioissa, on hauska heppu ja kaukana seipäännielleestä yläluokan herrasta.
Miehensä, energia-alan johtajan Jérôme Pécressen, kanssa perustettu perhe taas asettui yläluokkaiseen Versailles’hin. Vastustajien onkin ollut helppo liimata häneen versailles’laisrouvan imago, vaikka tämä tarmokas rouva on kolmen lapsen lisäksi tehnyt koko ikänsä rankasti töitä ja saanut paljon aikaan.
Merkel-Thatcher
Pécresse luonnehtii itseään paketiksi, jossa on kaksi kolmasosaa Merkeliä ja yksi kolmasosa Thatcheriä. Hän on myös omaksunut Merkelin käytännöllisen pukeutumistyylin: Asialliset pitkät housut ja vain siihen väriltään vaihteleva jakku. Pécresse suosii jakuissaan tummansinistä, punaista ja neitseellisen valkoista, jotka sopivat hänelle erinomaisesti.
Merkelin päivät pelasti hänen uskollinen kampaajansa. Pécressellä asia lienee samoin, niin täydellisen jämptissä järjestyksessä ovat hänen vaaleat kutrinsa aina. Presidentinvaaleihin valmistautunut Nicolas Sarkozy myönsi aikoinaan, että hän ajattelee vaaleja joka aamu partaa ajaessaan. Siihen viitaten Pécresse on taas todennut, ettei hän suinkaan ajattele vaaleja joka aamu hiuksiaan föönatessaan.
Voi olla, että nyt hän ajattelee. Ja voi olla, että Macron ajattelee Pécresseä joka aamu partaa ajaessaan.