Helmikuun alun lakot laajenevat: Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro ilmoittivat seisauksista – mukana noin 70 000 työntekijää

LK Teollisuusliitto 26092023
Stt / Lehtikuva
Julkaistu 18.01.2024 13:03(Päivitetty 18.01.2024 14:31)

MTV UUTISET – STT

Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro ovat ilmoittaneet uusista työtaistelutoimista.

Teollisuusliitto toteuttaa helmikuun alussa poliittisia lakkoja.

Liiton mukaan lakot järjestetään kaksipäiväisenä työnseisauksena 1.–2. helmikuuta.

Lakoissa kerrotaan olevan mukana noin 60 000 teollisuuden työntekijää useilla eri toimialoilla eri puolilla Suomea.

Lakko koskee esimerkiksi monia UPM:n, ABB:n ja Kone Hissien toimipaikkoja.

Teollisuusliitto on jo aiemmin ilmoittanut samalle ajankohdalle kohdistuvista lakoista 24 toimipaikalla, esimerkiksi Nesteen Porvoon öljynjalostamolla.

Lakot ovat osa SAK:n yhteistä Painava syy -kampanjaa, jolla puolustetaan työntekijöiden asemaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ajamilta työelämäheikennyksiltä.

Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan ilmoitetut lakot pysäyttävät toteutuessaan suuren osan suomalaista teollisuutta.

– Kovat toimet ovat välttämättömiä, koska järkipuhe ei näytä tehoavan. Toivottavasti lakot palauttavat hallituksen takaisin maan pinnalle. Kohtuuttomat leikkaukset ja heikennykset työntekijöiden arkeen ovat yksiselitteisesti väärin, Aalto sanoo tiedotteessa.

Hän vaatii myös, että Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kertovat etukäteen, kohdistuvatko hallituksen suunnittelemat lisäleikkaukset ja -heikennykset jälleen työntekijöihin.

– Hallitus ei voi valmistella miljardiluokan heikennyksiä sammutetuin lyhdyin. Työntekijöillä on oikeus tietää, aikooko hallitus laittaa kätensä entistä syvemmälle työntekijöiden taskuihin.

Lue myös: OAJ: Yli 80 prosenttia jäsenistä valmiita lakkoon

SAK ei peru mielenosoitusta, opettajat valmiudessa jo lakkoihinkin

Myös ammattiliitto Pro ilmoitti lakoista

Teollisuusliiton tavoin Ammattiliitto Pro ilmoittaa laajoista poliittisista lakoista 1.–2. helmikuuta. 

Työnseisaukset koskevat noin 10 000:ta Pron jäsentä useilla eri sopimusaloilla ympäri Suomea.

Lakot koskevat samoja toimipaikkoja kuin Teollisuusliiton lakot.

Pro kertoo, että lakon syynä ovat hallituksen työelämähankkeet. 

Yli 10 000:sta Pron jäsenkyselyyn vastanneesta 98 prosenttia vastustaa lakko-oikeuden heikentämistä, työttömyysturvan leikkauksia ja irtisanomisen helpottamista. 85 prosenttia vastanneista on valmiita vastatoimiin.

– Kyselyn vastaukset antavat selvän viestin: meidän on toimittava, jotta Suomen hallitus perääntyy näistä massiivisista työelämäheikennyksistä. Pro vaatii, että Orpon hallitus aloittaa aidot kolmikantaiset neuvottelut työelämäkysymyksistä, sanoo Pron puheenjohtaja Jorma Malinen tiedotteessa.

Lakoista ilmoitettu jo aiemmin

Teollisuusliitto on jo joulukuun lopulla ilmoittanut samalle ajankohdalle kohdistuvista kaksipäiväisistä lakoista 24 toimipaikalla. Ne sijaitsevat pääosin Kokkolan sekä Porvoon Kilpilahden teollisuusalueilla.

Porvoon Kilpilahdessa sijaitsee muun muassa Nesteen öljynjalostamo, jonka toiminta on ilmoitettu ajettavan lakon aikana kokonaan alas.

Ammattiliitto Pro on mukana lakoissa samoilla työpaikoilla.

Helmikuun ensimmäisen päivän laajoista lakoista on ilmoittanut myös Palvelualojen ammattiliitto PAM. Lakossa on liiton mukaan kymmeniätuhansia työntekijöitä. Lakko koskee Suomen suurimpia kauppaketjuja, lukuisia hotelleja ja ravintoloita, liikenneasemia sekä kiinteistö- ja siivouspalvelualan yrityksiä ympäri Suomea.

SAK ja STTK ovat kertoneet järjestävänsä samana päivänä työelämäheikennyksiä vastustavan mielenosoituksen Helsingissä.

Keskiviikkona 17. helmikuuta Palvelualojen ammattiliitto PAM kertoi myös päättäneensä laajoista lakoista helmikuun alkuun. 

Lue lisää: PAM ilmoitti laajoista lakoista helmikuun alussa – lakossa kymmeniätuhansia työntekijöitä

Lue myös: Mara: PAM:in lakot huonosti harkittuja

18.1.2024 kello 14.31: Juttuun lisätty ensimmäisen väliotsikon jälkeen kolmas virke: Lakot koskevat samoja toimipaikkoja kuin Teollisuusliiton lakot.

Tuoreimmat aiheesta

Lakot