Helmikuun alussa Suomeen syntyy suuri lakkoaalto. Toistaiseksi on varmaa, että vaikutukset ulottuvat muun muassa ruokakauppoihin, teollisuuteen, hotelleihin ja ravintoloihin. Todennäköisesti muitakin aloja lähtee mukaan työtaistoon.
Lakoilla vastustetaan hallituksen työmarkkinauudistuksia, jotka palkansaajajärjestöjen mukaan heikentävät merkittävästi työntekijöiden asemaa.
Hallituksen ajamiin muutoksiin kuuluvat esimerkiksi lakko-oikeuden rajaaminen, työttömyysturvan heikennys, aikuiskoulutustuen lopettaminen, vuoden määräaikaisuuksien helpottaminen ja vientivetoisen palkkamallin kirjaaminen lainsäädäntöön asti.
Kokonaisuudessa on useita muutoksia, jotka närästävät ammattiliittoja.
Helmikuun alun lakot ovat jatkoa jo viime vuoden puolella alkaneille työtaisteluille, joilla ammattiliitot pyrkivät kääntämään hallituksen pään. Näillä näkymin hallitus ei kuitenkaan tule yhtään vastaan ay-liikettä.
Palkansaajien keskusjärjestöt SAK ja STTK järjestävät torstain 1. helmikuuta mielenosoituksen Helsingin Senaatintorilla. Mielenosoitukseen pyritään saamaan mahdollisimman paljon liittojen jäseniä muun muassa bussikuljetuksilla. Samalle päivälle osuvat lakot helpottavat halukkaiden työntekijöiden osallistumista mielenosoitukseen.
Erityisesti SAK:n liitot ovat osallistumassa työtaisteluihin. Kuitenkin myös esimerkiksi hoitajajärjestö Tehy ja opettajien ammattijärjestö OAJ ovat todenneet, että niillä on valmiutta lähteä työtaisteluiden tielle.
Lue lisää: Helmikuun alun lakot laajenevat: Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro ilmoittivat seisauksista – mukana noin 70 000 työntekijää
Perjantaina kerrotaan lentoliikenteestä
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Ilmailualan Unioni IAU, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Suomen liikennelentäjät SLL kertovat perjantaina iltapäivällä suomalaiseen lentoliikenteeseen kohdistuvista poliittisista työtaistelutoimenpiteistä.
Työtaisteluilla voi olla vaikutusta erityisesti Finnairin toimintaan.
Teollisuusliitolla 60 000 jäsenen lakko
Teollisuusliitto jätti torstaina ilmoitukset laajoista poliittisista lakoista, jotka kohdistuvat useille teollisuuden toimialoille.
Teollisuusliiton ilmoittamat lakot järjestetään kaksipäiväisenä helmikuun 1. ja 2. päivä. Lakkojen piirissä on noin 60 000 teollisuuden työntekijää. Lakot eivät koske hätätyötä, eivätkä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamiseksi.
Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan ilmoitetut lakot pysäyttävät toteutuessaan suuren osan suomalaista teollisuutta.
– Kovat toimet ovat välttämättömiä, koska järkipuhe ei näytä tehoavan. Toivottavasti lakot palauttavat hallituksen takaisin maan pinnalle. Kohtuuttomat leikkaukset ja heikennykset työntekijöiden arkeen ovat yksiselitteisesti väärin, Aalto sanoo Teollisuusliiton tiedotteessa.
PAM:n lakot aiheuttavat vaikeuksia kaupoille
Palvelualojen ammattiliitto PAM päätti keskiviikkona laajoista lakoista helmikuun alussa. Lakossa torstaina 1. helmikuuta on Suomen suurimmat kauppaketjut, lukuisia hotelleja ja ravintoloita, liikenneasemia sekä kiinteistö- ja siivouspalvelualan yrityksiä ympäri Suomea.
Toistaiseksi ei voida arvioida, sulkeeko lakko esimerkiksi ruokakauppoja, sillä yhtiöt voivat pystyä pitämään kauppoja auki esimiesten ja liittoon kuulumattomien työntekijöiden voimin.
SOK kertoi keskiviikkona MTV uutisille, että tarkat vaikutukset kauppojen aukioloon selviävät vasta vähän ennen varsinaista lakkopäivää.
Mara ry arvioi puolestaan, että hotellit ja ravintolat pystytään pitämään auki, mutta palvelun laatu todennäköisesti kärsii.
Lue lisää: Mara: Hotellit ja ravintolat palvelevat asiakkaitaan myös PAMin lakkopäivänä
Prolta 10 000 hengen lakko
Myös ammattiliitto Pron hallitus on päättänyt jatkaa ja laajentaa poliittisia työnseisauksia vastustaakseen maan hallituksen työelämäheikennyksiä.
Erityisesti toimihenkilöitä edustava Pro on ilmoittanut työnseisauksista helmikuun ensimmäinen ja toinen päivä. Työnseisaukset koskevat noin 10 000 Pron jäsentä useilla eri aloilla. Pro on keskusjärjestö STTK:n riveihin kuuluva liitto.