Helsingin suurin ulkokuntosali rakennettiin huippusuosittuun saareen – ihmisiä piti häätää pois

0:54img
Helsingin suurin kuntosali rakennettiin Mustikkamaalle.
Julkaistu 17.11.2024 00:00
Toimittajan kuva
Eren Gürler

eren.gurler@mtv.fi

@ErenGee

Helsingin suurin ulkokuntosali löytyy nyt Mustikkamaalta. Saari on nykyään niin suosittu, että ihmiset tulvivat laitteiden kimppuun jo rakennusvaiheessa.

Kalasataman ja Korkeasaaren välissä oleva Mustikkamaa on nykyään todella suosittu ulkoilukohde niin kesällä kuin talvellakin. Vihdoin sen liikuntapuistoon on saatu uusi ulkokuntosali, joka on ollut jo kovalla käytöllä, vaikka virallinen avajaispäivä on lauantaina 16.11.

– Itse asiassa oli paljon käyttäjiä, kun tämä oli vielä työmaana. Heitä sai oikein häädellä pois täältä, eli käyttö on kova, Jan Tavast Helsingin kaupungin liikuntapalveluista vahvistaa.

Uusi ulkokuntosali on Helsingin suurin.

– Siellä kollegat mielellään vähän kinastelee, että onko suurempi kuin Vuosaaressa, mutta tämä on Helsingin suurin, Tavast sanoo.

– Tässä on lähemmäs 2000 neliömetriä. Laitteita on reilut 20 kappaletta ja iso oheisalue. Tämä on nimen oman pinta-alaltaan suurin ulkokuntosali.

Kaupungin hoitamia ulkokuntosaleja on Helsingissä yli 40 kappaletta. Mustikkamaan uutuus on reilusti tavanomaista isompi.

– Sanotaan, että tämä on kolme tai neljä kertaa suurempi, kuin mitä lähiliikuntapaikoille on ylreisesti rakennettu, Tavast osaa kertoa.

Helsingin kupunki on panostanut kaupunkilaisten liikkumiseen viime vuosina ulkokuntosalien muodossa, ja joka vuosi avataan uusia. Mustikkamaan liikuntapuisto kokee vielä tulevina vuosina kunnon muodonmuutoksen, kun ulkokuntosalin lisäksi sinne uusitaan pallokentän pinnoite sekä koripallo -ja tenniskentät.

Hintaa koko projektille oli alun perin varattu 1,8 miljoonaa, ja ulkokuntosali vie budjetista tietysti osan. Videolta selviää, kuinka paljon sen rakentaminen maksoi.

Tuoreimmat aiheesta

Kuntosali