Helsingin Ullanlinnassa sijaitseva arvoasunto etsii ostajaa – katso kuvat!

Lea Jakama Oy LKV [A]
Julkaistu 16.04.2013 16:02(Päivitetty 17.04.2013 07:58)

Jokakoti.fi-palvelusta löytyy merinäköalalla varustellun jugend-asunnon myynti-ilmoitus. Ihan jokaisen kukkarolle Ullanlinnan luksuskoti ei sovi.

Arvoasunnosta haaveilevan kannattaa katsastaa Jokakoti.fi-palvelusta löytyvä myynti-ilmoitus Ullanlinnassa sijaitsevasta luksuskodista. Jo jonkin aikaa myynnissä ollut asunto sijaitsee historiallisesti arvokkaan jugendlinnan ylimmässä kerroksessa. Kaksi asuntoa on yhdistetty ja koko A-portaan yläkerrasta on näin muodostunut oma yksityinen asuntonsa kahdella sisäänkäynnillä.

Pinta-alaltaan 370 neliömetrin kokoisessa asunnossa on suuret, korkeat huoneet, moderni saunaosasto ja huikeat 15 ikkunaa merelle päin. Kulmahuoneiston näkymät avautuvat muun muassa Eteläsatamaan ja Katajanokalle. Asunnosta löytyy kahdeksan makuuhuonetta, olohuone, keittiö, kaksi saunaa, kaksi vaatehuonetta, kolme kylpyhuonetta ja kodinhoitohuone. Asunnon omistaja on sisustanut ja päivittänyt asuntoa noin puolella miljoonalla eurolla Vallila Interiorsin avulla.

Koko rakennus on täysin saneerattu vuonna 2010 rakennusliike YIT:n puolesta.

Katso Ullanlinnan arvoasunnon myynti-ilmoitus Jokakodin sivuilta!

Talon asukkaisiin ovat sen pitkäaikaisen historian aikana kuuluneet muun muassa kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov, pääministeri Aimo K. Cajander sekä presidentti Kyösti Kallio.

Asunnon velaton myyntihinta on huimat 5,9 miljoonaa euroa eli reilut 15 900 euroa neliöltä. Neliöhinta ei kuitenkaan ole Helsingin kalleimmasta päästä.


Pysy ajan tasalla asuntoasioista – tykkää Jokakodista Facebookissa!

Myy tai vuokraa asuntosi Jokakoti.fi:n avulla!


Hannakaisa Taskinen / Jokakoti.fi

Kuvat: Lea Jakama Oy LKV [A]

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle