Helsingin Kalasatamassa sijaitsevasta Suomen korkeimmasta asuintalosta Majakasta on heitetty kevään aikana hengenvaaran aiheuttaneita tavaroita alas katuun. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Uutiset.
Asia tuli laajempaan tietoisuuteen, kun vaaratilanteesta tehtiin kirjoitus Kalasataman Facebook-ryhmään
– Joku heitti pullon Majakasta alas?! Talon asukas, joka tuli tutkimaan kanssani tilannetta, sanoi, että tämä on jo ilmeisesti kolmas kerta. Pullo tippui suhteellisen lähelle minua. Mitä tälle asialle voisi tai meinataan tehdä? Ei varmaan tarvitse edes sanoa, nitä tuossa olisi voinut minulle tapahtua, kirjoittaja kertoo.
Helsingin poliisista kerrotaan lehdelle, että maalis-toukokuun välin tapahtumista on tehty jo kolme rikosilmoitusta.
35-kerroksisesta talosta on ilmoitusten mukaan tullut alas muun muassa numerokylttejä, paistinpannu, lasiesine, pullon lasisia paloja ja muuta tavaraa, poliisista kerrotaan.