Helsinkiin saapuu uudistunut Liverpool

Steven Gerrard (7)
2015 Liverpool FC
Julkaistu 28.07.2015 15:54

MTV SPORT

Helsingin jalkapalloklubi isännöi lauantaina mielenkiintoisessa vaiheessa etenevää Liverpoolia.

Liverpoolin viime kausi päätyi pettymykseen ja kuudenteen sijaan, jonka myötä himoittu paikka Mestarien Liigassa jäi haaveeksi. Joukkueen kesä on ollut kaikkea muuta kuin rauhallinen ennen kaikkea Manchester Cityyn lopulta siirtyneen Raheem Sterlingin ympärillä pyörineen sirkuksen takia. Myöskään manageri Brendan Rodgersiin kohdistunut raju kritiikki ei ole voinut olla vaikuttamatta joukkueen työrauhaan.

Rodgers ja seurajohto ovat reagoineet heikkoon edelliskauteen, ja Liverpoolin pelaajisto on kokenut kesän aikana varsin paljon muutoksia. Kesän isoimmat hankinnat ovat Aston Villan hyökkääjä Christian Benteke sekä brassi Roberto Firmino Hoffenheimista. Näiden lisäksi seuraan ovat saapuneet kokenut James Milner Manchester Citystä, Nathaniel Clyne Southamptonista, Danny Ings Burnleystä, nuori Joe Gomez Charltonista, belgialainen Divock Origi Lillestä sekä aikoinaan Jussi Jääskeläisen syrjäyttänyt unkarilainen maalivahti Adam Bogdan Boltonista.

Nimekkäin menetys Sterlingin lisäksi on Yhdysvaltoihin siirtynyt kapteeni ja seuraikoni Steven Gerrard. Ikääntyvän Glen Johnsonin sopimusta ei jatkettu ja floppihankinnoiksi osoittautuneet Iago Aspas sekä Sebastian Coates myytiin pois.

Liverpool on pelannut harjoituskaudella ennen HJK:n kohtaamista neljä ottelua, joista se on voittanut kolme ja pelannut yhden tasan. Aasiaan suuntautuneen kiertueen aikana se kukisti australialaiset Brisbanen (2-1) ja Adelaiden (2-0) sekä Thaimaan All-Stars joukkueen (4-0) ja pelasi Malesian liigan tähdistöjoukkueen kanssa tasan (1-1).

Maalintekovastuu on otteluissa jakaantunut tasaisesti, sillä ainoastaan Adam Lallana ja James Milner ovat osuneet kahdesti. Joukkueen uusi kapteeni Jordan Henderson on syöttänyt joukkueen yhdeksästä osumasta kolme. 

Kesäkauden suurimpina onnistujina voidaan toistaiseksi pitää tammikuussa Derbystä siirtynyttä 19-vuotiasta laituria Jordon Ibeä, vasempana laitapuolustajana pelannutta 18-vuotiasta Gomezia sekä vain kertaalleen osunutta, mutta erittäin pirteästi esiintynyttä Ingsiä. Huomionarvoista on, että kesän isoimmat hankinnat Benteke ja Firminho eivät ole pelanneet vielä minuuttiakaan.

HJK-ottelu on Liverpoolin toiseksi viimeinen harjoitusottelu ennen Valioliigan alkua. Liverpool kohtaa avauskierroksella 9.8. vieraskentällä Stoken.

HJK isännöi Liverpoolia Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 1.8. klo 19.30 alkaen. MTV Sport 1 ja Sub näyttävät ottelun suorana lähetyksenä klo 19.05 alkaen.

Tuoreimmat aiheesta

Valioliiga