Helmikuussa 2017 Tico Svartin elämä pysähtyi. Tuolloin hän kuuli, että hänen isänsä on joutunut paloittelusurman uhriksi.
25-vuotias Tico Svart istuu hämärässä keittiössään Helsingissä valmiina kertomaan tarinansa väkivaltaisen rikoksen uhrin omaisena.
Hänen osaltaan tapahtumat saivat alkunsa alkuillasta helmikuussa 2017. Svart oli ollut suihkussa. Palatessaan hän huomasi, että joku oli yrittänyt soittaa useampaan kertaan.
Lisäksi puhelimeen oli tullut viesti, jossa käskettiin soittaa takaisin heti.
– Tiesin heti, että jotain on sattunut. Soitin äidille ja kysyin, että onko jotain sattunut ja hän vastasi, että on, Svart muistelee.
– Minä kysyin perään, että kuka on kuollut. Minulle selvisi, että isä on kuollut, hän jatkaa.
"Nyt on paloittelusurma kyseessä"
Svart otti yhteyttä serkkuunsa ja lähti hänen kanssaan vielä samana yönä ajamaan Helsingistä kohti Pietarsaarta. He saapuivat perille seuraavan aamun varhaisina tunteina.
– Minulle ei kukaan oikeastaan kertonut, mitä oli tarkalleen sattunut. Muistan uutisotsikot ja näin jossain mediassa, että nyt on ihminen löydetty roskiksesta. Ei tarvinnut olla kovin älykkö, kun tajusi, että aikuista miestä ei hyvin todennäköisesti kanneta kokonaisena roskikseen.
– Jo automatkan aikana olin valmistautunut siihen, että nyt on paloittelusurma kyseessä, Svart toteaa.
Svart kertoo olleensa hänen perheessään se, joka alkoi heti tapahtuneen jälkeen toimimaan ja selvittämään seuraavia askeleita.
Svart ei siinä hetkessä antanut tunteilleen valtaa, vaan pyrki lähinnä saamaan vastauksia päässään pyöriviin kysymyksiin.
– Silloin ei kaikkia osia oltu löydetty ja se oli päällimmäinen ajatus, että löytyykö ihminen kokonaisena, jääkö siitä osia jonnekin ja millaisissa paloissa isä on.
– Näin jälkikäteen ajateltuna tosi tyhmiäkin kysymyksiä oli, mihin silloin mielensä sisällä etsi vastauksia.
Viimeinen kohtaaminen isän kanssa jäi mieleen
Svart itki tapahtunutta ensimmäisen kerran hautajaisten jälkeen.
Svartin mieleen on jäänyt erityisesti viimeisin kohtaaminen isän kanssa, jolloin he kävivät läpi tarkasti vuosien takaisia asioita ja tapahtumia.
Kaksikon välillä oli ollut kitkaa, ja heidän suhteensa oli parantunut vain vähän ennen isän kuolemaa.
– Hän pyysi osaltaan anteeksi ja minä omalta osaltani ja sovittiin, että nähdään uudestaan ja aletaan rakentamaan terveempää suhdetta keskenämme. Sitten kävikin niin, että seuraavan kerran, kun minä hänet tapasin, hän oli ruumishuoneella.
Svart kohtasi isänsä surmaajan käräjäoikeudessa
Lopulta koitti oikeudenkäynti, jossa Svartin tuli kohdata isänsä tappaja silmästä silmään. Svart kertoo, että tuosta päivästä hänellä on ainoastaan hämäriä muistikuvia.
– Minä muistan sen, että olen meinannut istua hänen [syytetyn] taakse. Yksinkertaisesti tuli sellainen blackout. En tiedä, kuinka olen siihen istunut.
– Muistan hänen vaatetuksensa. Minusta se hänen paitansa oli halveeraava. En tiedä, mikä teksti siinä tarkalleen oli, mutta siinä luki ongelmatapaus tai jotain vastaavaa.
Svart muistaa myös inhon, vihan ja häpeän tunteet, jotka olivat vahvasti läsnä. Hänen mielestään oli häpeällistä kuunnella vastapuolen väitteitä tapahtuneesta.
– He esittivät näkemyksiä, mitkä eivät vastanneet minun näkemyksiäni omaisena. Kun todistusaineistoa käytiin läpi, siellä oli erikoisia selityksiä, jotka sitten muuttuivat oikeudenkäynnin aikana.
– Vihan tunne tuli siitä, että jos on selkärankaa tehdä, toimia ja toteuttaa, niin sitten ei ole selkärankaa ikään kuin seisoa omien tekojensa takana, Svart pohtii.
"Niitä rahoja emme tulisi koskaan näkemään"
Surmasta syytetty mies tuomittiin käräjäoikeudessa 10 vuoden vankeusrangaistukseen taposta ja hautarauhan rikkomisesta.
Tapaukseen liittynyt nainen sai puolestaan puolen vuoden ehdollisen tuomion hautarauhan rikkomisesta. Hovioikeudessa naisen syytteet kuitenkin kumottiin kokonaan.
Miehen rangaistusta puolestaan korotettiin hovioikeudessa 11 vuoteen.
– Jos minä ihan rehellisesti sanon, niin minun usko oikeusjärjestelmään kaatui silloin, Svart kommentoi lopputulemaa.
Oikeudessa Svartin perheelle myönnettiin myös kärsimyskorvauksia.
– Tiesin, että tekijät ovat enemmän tai vähemmän olleet aikuisikänsä työttömiä tai muuten erilaisten etuuksien varassa, eli niitä rahoja emme tulisi koskaan näkemään, Svart sanoo.
Uhrien omaiset eivät usein saa kärsimyskorvauksia itselleen
Henkirikosten uhrien läheiset ry:n (Huoma) toiminnanjohtaja Sanna Kalajanniska kertoo, että henkirikoksen uhrien omaiset kohtaavat useita juridisia haasteita läheisen kuoleman jälkeen. Haasteet ovat usein lisätraumatisoivia tekijöitä.
– Ensimmäinen on se, että tutkinnallisista syistä omainen saa tosi vähän tietoa.
– Toinen on se, että oikeudenkäynti on raaka paikka, koska usein pitää todistaa läheisyytensä kuolleeseen omaiseen.
Ongelmakohtia löytyy myös Svartin mainitsemista kärsimyskorvauksista, sillä käytännössä uhrien omaisten on joskus mahdotonta saada rahoja.
– Valtionkonttori ei korvaa kärsimyskorvauksia. Näin omaisen täytyy hakea kärsimyskorvausta ulosoton kautta, mutta koskaan hän ei tule korvausta saamaan, jos tekijä on varaton, toteaa Kalajanniska.
– Siitä tulee pahimmillaan omaisille pelkästään kuluja, kun pitää aloittaa ja pitää yllä ulosottoa, hän jatkaa.
Vuosittain tuhat omaista jää kaipaamaan henkirikoksen uhria
Tapahtuneen jälkeen Svart palasi nopeasti takaisin töihin.
Hän kertoo käyneensä pari kertaa psykologin luona ja saaneensa tukea ystäviltään. Näiden lisäksi hän kävi Huoman vertaistukiryhmissä puhumassa asiasta vastaavanlaisten kokemusten kokeneiden kanssa.
– Se on ollut sellainen turvallinen paikka, missä on pystynyt viljelemään myös mustaa huumoria asian tiimoilta, Svart sanoo.
Kalajanniska kertoo, että Suomessa tehdään vuosittain keskimäärin 70–100 henkirikosta.
Jokainen henkirikos koskettaa keskimäärin 6–10 omaista, joten vuosittain arviolta tuhat ihmistä jää kaipaamaan omaistaan.
Rikoksen tekijät vahvasti esillä mediassa
Media nostaa vakavien rikosten tekijöitä esille aika ajoin. Joskus rikoksentekijät kertovat julkisuudessa omaa tarinaansa.
Se inhottaa Svartia. Hänen mielestään rikoksen uhrin omaisia mietitään vain harvoin.
– Jos minä omaisen näkökulmasta ajattelen, niin kyllä se pahalta tuntuu. Se pakottaa käsittelemään niitä asioita uudestaan.
– Olen tietyllä tapaa pettynyt siihen, että se ihminen, joka on kärsinyt vankeusrangaistuksen, kantaa sitä mukanaan ja tuo sen uudestaan otsikoihin. En siis pidä ajatuksesta, että tekojen varjolla noustaan uudestaan julkisuuteen ja tehdään podcasteja ja muuta.
Myös Svartin isän tapausta käsiteltiin aikoinaan mediassa laajasti.
Svart kuvailee, kuinka media tuli hänen mielestään tosi lähelle häntä ja hänen perhettään. Haastattelupyyntöjä perhe sai heti seuraavana päivänä tapahtuneesta. Lisäksi mediassa esitetyt valokuvat tapahtumapaikalta puistattivat miestä.
– Jos ollaan siellä piha-alueella missä sijaitsi tämä roskis ja sitä oltiin kuvattu, niin huomasi, että pelkästään valokuvien näkeminen herätti tunteita, eikä ne mitään positiivisia tunteita ollut.
"Toivon, että kukaan ei joudu samanlaiseen yksinäisyyteen"
Traagisista helmikuun tapahtumista tulee pian kuluneeksi kolme vuotta.
Tänä päivänä Svart pyrkii jatkamaan elämässään eteenpäin miettimättä tapahtumia päivittäin. Hän kertoo myös oppineensa tapahtuneesta.
– Hyvin vahva kokemus tässä oli yksin jääminen ja toivoisin, että kukaan ei joudu samanlaiseen yksinäisyyteen asian kanssa.
– Jos jotenkin pystyy joskus kulkemaan toisen ihmisen rinnalla, joka tämmöisiä asioita käy läpi, silloin se, mitä minä olen itse kokenut, on maksanut itsensä takaisin.