Henkilökohtainen avustaja kavalsi sokealta ikämieheltä vajaan seitsemän vuoden aikana yli 10 000 euroa ja käytti rahat omiin menoihinsa. Avustettava mies on järkyttynyt tapahtuneesta ja kokee, että hänen luottamustaan on käytetty häikäilemättömästi hyväksi.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina Vihdissä henkilökohtaisena avustajana toimineen 42-vuotiaan naisen törkeästä kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen.
Vuodesta 2007 asti sokean miehen avustajana työskennellyt nainen oli vuosina 2012–2019 siirtänyt tämän rahoja omalle ja perheenjäsentensä tilileille ja tehnyt käteisnostoja miehen luottokortilla.
Oikeus katsoi, että naisen toiminta täytti törkeän tekomuodon tunnusmerkistön, koska kavallus oli kohdistunut nimenomaan sokeaan ja iäkkääseen ihmiseen, joka oli riippuvainen henkilökohtaisesta avustajastaan.
Lue myös: Henkilökohtainen avustaja kavalsi sokealta ikämieheltä yli 10 000 euroa – nainen törsäsi rahoja kondomeihin, karkkeihin ja kosmetiikkaan
"On surullista, kun luottamus murretaan"
Kavalluksen kohteeksi joutunut 79-vuotias mies kertoo nyt tapahtuneesta MTV Uutisten haastattelussa. Hän ei halua nimeään julkisuuteen asian arkaluonteisuuden takia.
Kolarissa vuonna 1993 täysin sokeutunut mies kertoo, että vaikka hän on näkövammainen ja ikää on paljon, pää toimii yhä. Mieleen on tullut, että ehkä avustaja ei sitä ymmärtänyt.
– Olen ajatellut moneen kertaan, että tämän piti varmaan olla täydellinen rikos.
Juuri tullut tuomio on miehelle helpotus, mutta luottamuksen pettäminen harmittaa.
– E ei se tätä järkytystä jätä eikä sitä, miten tämmöinen on yleensä mahdollista, mies toteaa.
– On surullista, kun perusta ja luottamus murretaan.
Lue myös: Helsinkiläisen Hilkan iäkkäät vanhemmat joutuivat kavalien huijareiden kohteeksi – lupasivat jouluapua, mutta veivätkin lompakon
”Tässä taitaa olla taustalla vähän muutakin”
Miehen epäilykset kavalluksesta heräsivät alun perin bonuksista, joita hän oli saanut säännöllisesti S-ryhmän asiakkuuksista, mutta jotka yllättäen hiipuivat.
– Yksi kerta rupesin avustajaltani kysymään, mihin minulta ovat bonukset hävinneet. Avustaja sanoi, että hänenkin perheessään on asiasta keskusteltu ja että heillä oli samanlainen ongelma, mies kuvailee.
Tämä ihmetytti miestä kovasti.
– Eivät nämä asiat kulje näin salamyhkäisesti, ettei kuluttaja tiedä omista eduistaan. Soitin sukulaiselleni – hän toimi myöhemmin jutussa todistajana – ja sanoin, että tässä on jotain vialla. Hän soitti saman tien pankkiin ja toiseenkin, ja totesi, että tässä taitaa olla taustalla vähän muutakin.
Lue myös: Lastenlasten epäillään huijanneen törkeästi muistisairasta mummoaan – vedättivät rahaa ja ostamaan kaikille Mersut
Avustaja yllättyi, että petos oli huomattu
Koko työläs ja monimutkainen selvitysprosessi kesti lopulta noin neljä vuotta.
Se, että avustaja osoittautui syylliseksi, oli miehelle suuri pettymys.
– Kun asiaa selvitettiin pidemmälle, huomattiin, että tämä on ollut erittäin laaja-alaista ja häikäilemätöntä. Kyllä se semmoinen shokki oli. Että voiko tämä olla totta.
Miehen mukaan avustaja puolestaan yllättyi täysin, kun hänelle selvisi, että hänen kavalluksensa on huomattu ja että asiaa oli selvitetty vuosia hänen tietämättään.
Avustaja ei halunnut sopia asiaa
Mies kertoo, että hän olisi ollut valmis sopimaan asian avustajansa kanssa rahallista korvausta vastaan, mutta se ei naiselle eikä hänen miehelleen käynyt.
– He sanoivat, että ei heillä ole sellaisia summia rahaa.
Lopulta naisen maksettavaksi koitui noin 27 500 euroa erilaisia korvauksia muun muassa anastetuista varoista ja oikeudenkäyntikuluista. Se on miehen mukaan noin kolmasosa siitä, mitä hän oli ehdottanut.
Lisäksi nainen tuomittiin puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
– Ehdonalainen vankeus ja muut olisi tietysti unohdettu, jos olisimme voineet asian sopia, mies toteaa.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Tuomittu nainen tai syyttäjä voivat valittaa siitä halutessaan hovioikeuteen.
”Miten me tämmöisessä tilanteessa pärjäämme?”
Aikuiskoulutusjärjetössä työuransa tehnyt mies haluaa kertoa tarinansa, koska asia on hänen mielestään yhteiskunnallisesti tärkeä.
– Minun henkilökohtaisilla avustajillani ovat olleet pitkät työsuhteet, ja meillä on asiat hoidettu hyvin. Kenenkään ei ole tarvinnut nälkäpalkalla tehdä töitä. Suomessa on myös hyvät sosiaalisysteemit, eli ei pitäisi kenenkään jäädä tyhjän päälle ja turvautua tämmöiseen.
Vammaiset ovat miehen mukaan erityisen herkässä asemassa avustajiinsa nähden.
– Vammaisella syntyy avustajaansa hyvin luottamuksellinen suhde yhteisen työnteon merkeissä. Jos jotain tällaista tapahtuu, tulee mieleen, miten me tämmöisessä tilanteessa pärjäämme.
– Minulla oli onni, että on ollut melko lähellä asuvia omaisia, jotka ovat hyvin koulutettuja, eli henkistä ja aineellista apua olen saanut. Ei tämä silti hyvältä tunnu.