Musk on törmäyskurssilla EU:n digisääntelyn kanssa, mikä kiinnosti myös Virkkusta hiillostaneita europarlamentaarikkoja. Virkkusen tulevaisuuden määrittää nyt silti ennen kaikkea kauhun tasapaino, joka komissaarien kuulemisiin on rakennettu.
Tuore poliittinen pääoma ei ole tuomassa viestipalvelu X:n omistajalle Elon Muskille helpotusta, jos Suomen komissaariehdokas Henna Virkkunen (kok.) vastaa seuraavassa EU-komissiossa unionin digitaalisista sisämarkkinoista. Näin voi päätellä vastauksista, joita Virkkunen tarjoili tiistaina Brysselissä.
– Kaikki, jotka toimivat Euroopan markkinoilla, joutuvat kunnioittamaan meidän sääntöjämme ja meidän sääntelyämme, Virkkunen sanoi.
Musk on ajautunut törmäyskurssille EU:n digisääntelyn kanssa. Lisäksi hän kuuluu Yhdysvaltojen vastavalitun presidentin Donald Trumpin taustavoimiin.
Virkkunen puolestaan vastaili tiistaina illalla europarlamentaarikkojen hiillostukseen, joka komissaariehdokkaiden tulee läpäistä Euroopan parlamentissa ennen komissaaripestin aukeamista. Muiden aiheiden lisäksi juuri Musk kiinnosti europarlamentaarikkoja toistuvasti.
Virkkunen puolestaan vakuutti toistuvasti, että hän itse on täysin sitoutunut unionin digisääntelyyn.
Kauhun tasapaino
Virkkusen vastuualueeksi komissiossa on tulossa teknologinen suvereniteetti, turvallisuus ja demokratia. Hänen suoraan ohjaukseensa on tulossa digitaalisista sisämarkkinoista ja telemarkkinoista vastaavat komission pääosastot, joita voi verrata rooliltaan ministeriöihin.
Merkittävin draama Virkkusen kannalta sijoittuu nyt kuitenkin muualle kuin hänen kuulemiseensa. Hänen ja muiden tulevan komission varapuheenjohtajaehdokkaiden kuulemiset on järjestetty samalle päivälle niin, että yhden varapuheenjohtajan pudottaminen voisi johtaa kostotoimiin ehdokkaan pudottanutta parlamentin ryhmää kohtaan.
Brysselissä puhutaan kauhun tasapainosta.
Useita Euroopan parlamentin ryhmiä hiertää etenkin se, että laitaoikeistolaista Italian veljet -puoluetta edustavan Italian pääministerin Giorgia Melonin puoluetoveri Raffaele Fitto on ehdolla yhdeksi varapuheenjohtajaksi komissioon. Fitton tai jonkin muun ehdokkaan pudottaminen voisi kuitenkin johtaa kostotoimiin.
Varapuheenjohtajien kuulemisia on määrä arvioida samanaikaisesti yhtenä pakettina. Pakettiratkaisun lopputulos selviää vasta myöhemmin.
Vaikeaa tasapainoilua
Parlamentin poliittinen grillaus on ehdokkaille vaikeaa tasapainoilua, vaikka Virkkusen tulevaisuuden tällä kertaa todennäköisesti ratkaisevatkin hänestä itsestään riippumattomat tekijät.
Virkkunen joutui tasapainoilemaan esimerkiksi sen välillä, missä tasapainossa vaikkapa eurooppalaisten tekoälyfirmojen kaupalliset edut ja yksilönsuoja ovat. Toinen uhka liittyi muun muassa ikiaikaiseen kiistakysymykseen siitä, miten digitaalista ja muutakin kilpailukykyä tulisi edistää.
Jälkimmäiselle miinakentälle Virkkusen laittoi kävelemään vasemmistoryhmän Jussi Saramo. Hän kysyi, miten Virkkunen suhtautuisi niin sanottujen "Euroopan mestareiden" eli globaalien menestystarinoiden tavoitteluun poliittisella valinnalla. Pienissä maissa globaalien jättien tavoittelun on pelätty johtavan Saksan ja Ranskan suuryritysten suosimiseen.
Virkkunen ei tunnustautunut sellaisen mallin kannattajaksi, jossa poliitikot valitsevat voittajat. Hän kuitenkin sanoi, että esimerkiksi puolijohteet ja tekoäly kuuluvat kriittisiin alueisiin, joihin on saatava lisäpanostuksia.
– Kolmantena nostaisin esille, että meidän on huolehdittava ihmisten osaamisesta, hän sanoi.
Euroopan parlamentin kuulemisissa komissaariehdokkaita hiillostavat valiokunnat, joiden tontille salkun asiat tulevat parlamentissa. Suomalaisista Virkkusta pääsivät kolmituntisen kuulemisen aikana tenttaamaan myös demarien Eero Heinäluoma ja RKP:n Anna-Maja Henriksson.
Myöhemmin koko Euroopan parlamentti äänestää täysistunnossa komission hyväksymisestä.