Haapaveteläinen hevostalliyrittäjänä toiminut nainen tuomittiin työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta. Naisen pitämällä tallilla sattui turma, jossa hevosia taluttanut opiskelija talloutui eläinten rymistellessä hänen päällensä. Opiskelija kuoli vammoihinsa.
Työssäoppimassa olleen opiskelijan kuolemaan johtanut tilanne sattui loppuvuodesta 2015.
Opiskelija oli ollut yhdessä toisen henkilön kanssa taluttamassa neljää hevosta laitumelta yöksi talliin, kun laitumelle jääneet neljä muuta hevosta olivat tulleet laitumen aidan läpi ja lähteneet seuraamaan.
Talli sijaitsi kauempana laitumesta, noin 100 metrin päässä.
Yksi vapaana kulkevista hevosista oli lähtenyt matkan aikana laukalle, minkä jälkeen muut hevoset olivat tehneet samoin. Myös talutettavana olleet hevoset olivat tässä vaiheessa riistäytyneet taluttajien käsistä. Opiskelija oli jäänyt tilanteessa yhden tai useamman hevosen alle.
Opiskelija sai tilanteessa vakavat vammat päähänsä ja kuoli noin kaksi kuukautta myöhemmin sairaalassa.
Puutteellinen aitaus
Asiaa puitiin ensin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa, missä hevostalliyrittäjän katsottiin syyllistyneen työturvallisuusrikokseen sekä kuolemantuottamukseen.
Oikeuden mukaan oli kyse työturvallisuusrikoksesta muun muassa siksi, että hevosten aitaus oli ollut puutteellinen. Tämä oli todettu jo työsuojelutarkastuksessa onnettomuuden jälkeen.
Eläimet olivat päässeet karkaamaan ja aiheuttamaan vaaratilanteen, sillä aitaus oli rajattu pelkällä nauhalla, jossa ei kulkenut sähköä. Oikeudessa kuultujen todistajien mukaan hevoset olivat karanneet samaisesta aitauksesta aiemminkin.
Lisäksi aitausta ei ollut valaistu asianmukaisesti, ja se sijaitsi kaukana, noin 100 metrin päässä tallista. Onnettomuuden aikaan aitauksen ja tallin välisellä tiellä oli pimeää. Se saattoi myötävaikuttaa siihen, ettei opiskelija voinut suojautua, eivätkä hevoset nähneet häntä.
Alle kaksi kuukautta ehdollista
Onnettomuustilanteen todistanut henkilö arveli oikeudessa, että vapaana olleet hevoset olivat lähteneet seuraamaan muuta laumaa ja laukanneet kohti tallia, sillä niillä oli ollut nälkä.
Myös toinen toinen todistaja kertoi hevosten olleen erityisesti iltaisin nälkäisiä, sillä syksyllä ruoka oli ollut laitumella vähissä. Hän oli kertonut ruoan puutteesta ja muista puutteista tallin pitäjälle jo aiemmin. Hänen mukaansa nainen ei ollut reagoinut mitenkään.
Onnettomuutta pahensi se, ettei opiskelija ollut käyttänyt hevosia taluttaessaan kypärää. Oikeudessa katsottiinkin, että tallin pitäjän olisi pitänyt huolehtia myös siitä, että opiskelija tekee työnsä turvallisesti ja käyttää tarvittuja suojavälineitä.
Vuonna 1974 syntynyt tallin pitäjä tuomittiin käräjäoikeudessa 50 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Nainen valitti tuomiostaan Rovaniemen hovioikeuteen, joka täsmensi tuomiossa viitattuja lainkohtia, mutta piti käräjäoikeuden tuomion muuten voimassa.